Kehitysapu on ajateltava mielestäni niin, että Suomi auttaa omista lähtökohdistaan käsin. Avunsaajapäässä asioiden on oikeasti muututtava, eli on vaadittava tuloksellisuutta. Suomemme ei lähtökohtaisesti ole vastuussa yhdenkään ainoan kolmannen maailman valtion sodista ja kriiseistä. Niistä on turha meitä syyllistää. Itse monien muiden kanssa kuvittelin ja toivoin, että kun tietyt pohjoisafrikkalaiset ja keski- ja lähi-itäläiset diktatuurit romahtavat, niin niiden kansalaiset haluavat vilpittömästi lopultakin siirtyä demokratiaan. He saivat siihen siis mahdollisuuden. Tässä(kään) luulo ei kuitenkaan ollut tiedon väärti.
Maailmaa ravisuttava räjähdysmäinen väestönkasvu on vakava ilmiö, joka täytyisi saada pikimmiten kuriin. Ei voi tulla aina uusia, lukuisampia sukupolvia elättämään edeltäjiään, vaikka juuri monissa kehitysmaissa näin ajatellaankin. Kun näkee, kuinka vaikkapa Intian (vaikka tässä maassa on myös paljon kaunista ja kiehtovaa) kaltaiset mammuttiväestön omaavat kehitysmaat syytävät järisyttävät määrät kammottavia saasteita maahan, ilmaan ja vesiin, niin siinä Suomi on kovin pikkuruinen tekijä erilaisine päästö- ja säästöpyrkimyksineen. Tämän pallon kantokyky ei vain riitä loputtomiin.
Pitää olla oikeus ilmaista kantansa esimerkiksi siitä, että kun katsoo tätä lähivuosina maahan tulleiden nuorten, terhakoiden miekkosten virtaa, niin melko vähissä ovat naiset, lapset, vammaiset, vanhukset jne. Esittäisin niin radikaalin ajatuksen, että ehkä Suomen pitäisi ottaa maahan enimmäkseen kehitysmaiden pikkulapsia, jotka opetettaisiin sopeutumaan tähän yhteiskuntaan ja sen pelisääntöihin. Se voisi olla varteenotettava tapa ”pelastaa” ihmiselämiä, ja siinä voisi olla jo enemmän itua Suomen demografisen, siis väestönrakenteeseen liittyvän haastekokonaisuuden korjaamiseksi, mikäli sellaista yleensä onkaan. Työperäinen ja esimerkiksi avioliiton kautta tuleva muuttoliike on sitten vielä asia erikseen.
Suomen vauraan kansan pitää toki auttaa hädänalaisia, mutta omista lähtökohdistaan käsin. Maallamme on kanto- ja kestokykynsä. Pelastusvenettä on turha haalia niin täyteen, että kaikki hukkuvat. Kriisialueiden lähiseuduille voitaisiin rakentaa kelvollisia asutuskeskuksia vesihuoltoineen, viemäröinteineen, sairaaloineen, kouluineen jne, joissa ihmispopulaatio voisi asua turvassa YK:n valvonnassa, kunnes sodat ovat tauonneet. Niillä on taipumus sammahtaa katkeruudestaan huolimatta aina lopulta.
As drop in the ocean
Kirjoitus on neljäs viisiosaisesta sarjasta.
