Blogit

Ilmastojumalattaren harharetki

Greta Thunberg. Kuva Anders Hellberg / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Saanen kertoa ihan suoraan, Greta, ettet ole minulle kerrassaan yhtään mikään auktoriteetti saati palvonnan aihe tässä maailmassa tai elämässä. Ja takanasi vaikuttavat globalisaattorit.

Sinä et oikeasti tiedä paljoakaan siitä, mistä puhut. Opiskele vaikkapa ympäristöbiologiaa tai jotain sellaista. Kokeile joka tapauksessa ihan oikeaa elämää vaihteeksi.

Sinun kannattaisi sitä paitsi puhua ilmastonmuutoksen sijaan ympäristön suojelemisesta. Sellaiseen keskusteluun voisin yhtyäkin. Ja emme ole valemediaa – olemme vain oikeassa!

Näin äskettäin harvinaisen videon, jossa taianomaisen jättivaltio Intian väki lappasi autokuormittain jätettä suoraan avoveteen (ilmeisesti mereen tai jokeen).

Voin vain kauhistuksella ja nenää nyrpistäen kuvitella, mitä kaikkea saastaa nuokin jätelastit sisälsivät. Kyseisen kaltaisen maan ollessa kyseessä tällainen toiminta ei liene ainutlaatuista.

Mutta lähinnä syytät vain meitä länsivaltoja. Et osaa, tajua tai ymmärrä kohdistaa syyttelevää sormeasi kohti sellaisia kehitysmaasaastuttajajättejä kuin Kiina, Intia, Indonesia tai Bangladesh. Miksi et? Koska et vain älyä tai uskalla tehdä sitä taustajoukkoinesi.

Lisäksi sinun kotimaasi Ruotsi kärsii – noin niin kuin rehellisesti sanoen – aikamoisista muista ongelmista, jotka sinun kannattaisi tiedostaa. Lue, neito hyvä, Katso ympärillesi. Arvaatko, mitä tarkoitan? Et vai? No, ei mikään ihme sinun ajattelutavallasi. Siinä kun ei nähdä ladon seinää edes ladon sisältä. Arvelen näin. Tosin voinhan olla väärässäkin. Tuskin sentään.

Minun vaatimattomasta mielestäni tässä on kyseessä jonkinlainen peiteoperaatio sinun kauttasi. Olet väline. Kapistus jotakin käyttöä varten. En oikein tiedä, mitä. Tai arvaan kyllä.

Suomen pikkuraukkavaltamediaa halveksun kieltämättä taas kerran. Kukaan, siis kerrassaan YHTÄÄN KUKAAN teistä valtatoimittelijoista EI USKALLA JA PYSTY asettumaan esim. tätä ilmastomessiatarta vastaan. Ei edes pienesti. Miksi ei? Kysymys on tabu. Tiedätte se itsekin.

Ette kehtaa. Ette uskalla. Tiedätte, että henkinen giljotiini uhkaisi välittömästi. Ura ja maine olisi vaakalaudalla. Vaihtoehtoista mielipidettä ei saa olla. Jotkut teistä haluaisivat kyllä kritisoida arvoisaa ilmastoprinsessaa, mutta eipä voi kun ei voi – niin se vain menee!

Ettette häpeä!? Mutta se jalo taito teiltä puuttuu. Olette avoimen, demokraattisen, vapaan maan tiedonvälityksellinen irvikuva.

Miettikää kerrankin: miksi teidän kaikkien pitää olla tästäkin asiasta täysin yhtä ja samaa mieltä? Niin, kyllä, juuri tässä maassa ainakin – mehän olemme tulossa kunnon ex-Itä-Saksaksi.

Uskokoon ken haluaa, näin siinä on nähtävästi käymässä. En ihan valtaisasti voi arvostaa valtiota, joka tieten tahtoen antaa pilkkahintaan pois jalot periaatteensa, miksi ylipäätään koko tämä maapläntti sai aikanaan Suomi-nimisen statuksen ja alueensa hallittavakseen.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement