Menetin juuri rakkaimman, läheisimmän sukulaiseni. Tällaiselle keski-ikäisellekin miehelle otti lujille menettää oma äitinsä syöpään.
Harva ehkä uskoisi, että tämä äitiemoni oli kahden pojan äiti jo alle kaksikymppisenä. Hän vihasi tilannetta, jossa olisi halunnut mieluummin hurlutella nuoren miehensä kanssa, eikä jäädä hoitamaan pentujaan. Kun minä olin tuloillani, niin äitini anoi kiihkeästi lääkäriltä minun abortoimistani. Lääkäri ei suostunut. Nyttemmin rakas äitini ei enää ole ollut samaa mieltä.
Myönnän, äiti on silti rakkain sukulainen, mitä jo varttunutkin mies voi tietää.
Kolme vuotta taudin kulkua odotin ja kärsin, mutta sitten lähdit kuitenkin, äitimuori. Vatsakalvonsyöpä sinut vei. Tämän lajin syöpä oli kuulemma mahdottomin parantaa.
Ihmisen elämä on vaikeaa ja tuskallista. Kuka senkään on määrännyt, kauanko minäkään saan elää? Ja millä luvalla. Entä sinä?
Tämä julkkisneiti Janita on samassa tilanteessa. Auttaisin, jos voisin.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/dbc98846-529e-45fa-a96d-f509afd9f2cf
Kuulkaas, ihmiset, me todellakin olemme vain tähdenlentoja täällä.
Joku ja jokin on antanut meille luvan vain käväistä tässä elämässä, ja sitten olemme poissa.
Toivotan hyvää elämää ja siunausta itse kullekin – minä ainakaan en voi ketään pelastaa ja auttaa millään tavalla. Olen kohtelias ja mukava mies, mutta en sen enempää.
Nimimerkkini ”Oussonin Droppi” ei voi ketään ja mitään nyt auttaa, joten jääkää hyvästi.
Palaan ehkä jonain päivänä asiaan, mutta tuskin minua kukaan nyt ainakaan tarvii.
Suomen kohtalon puolestaan havaitsee sitten kun sen näkee.
Laitan tähän ovelan merkinnän: zirkonia8mk
