Oikeastaan tässä maailmassa ei pitäisi hämmästyä mistään, mutta tältä luontaiselta tunteelta ei voi taaskaan välttyä.
Näyttää tosiaankin siltä, että kylmän sodan pitäessä tiettyjä tahoja aikanaan aisoissa, ja kun ne nyttemmin ovat päässeet valloilleen, ne ovat muodostaneet vahvan globalistikerhon. Olennainen osa tätä ajattelu- ja toimintatapaverkostoa on yhtynyt tiedonvälitys jonka liitännäisjäsen on myös Suomen valtamedia.
Se uskottelee itselleen olevansa kokoaan suurempi ja merkittävämpi, mutta ei oikeasti ole. Se kauppaa itseään totuuden, avoimuuden, hyvyyden ja syvällisten maailmanselitysten sampona, mutta on oikea valehtelijoiden klubi.
Järisyttävä muutos tapahtui ennen EU-kansanäänestystä. Käytännössä lähes kaikkien merkittävien mediatalojen päätoimittajat päättivät liputtaa EU-jäsenyyden puolesta. Loputkin sitten lannistuivat niukan kansanäänestyksen jälkeen. Jako suurkaupunkilaisiin ja muuhun maahan vahvistui. Samoin liberaaleihin ja konservatiiveihin.
Perinteisistä poliittisista puolueista tuli syvemmällä valtaapitävien konsensuspoliitikkojen, liike-elämän ja ammattiyhdistysliikkeiden marionetteja. Ne hylkäsivät äänestäjänsä. Ne hylkäsivät koko Suomen!
Prosessi vain on hidas, materialistis-suorituskeskeisen karusellin kyydistä on työlästä hypätä pois ja unihiekat on raskasta valuttaa silmistä, mutta niinkin vielä tapahtuu. Liian monella menee vielä liian hyvin – tai vähintään ”normaalisti” – ja elämän tarkoitus lienee Pave Maijasen laulun sanoin saada ostettua tankillinen mahdollisimman halpaa bensaa.
Aikaamme leimaa älyllinen epärehellisyys ja todellisuuspakoisuus. Oikeastaan suoranainen tosiasioiden väisteleminen. Jaksan vielä ainakin vaisusti kysyä, että mitä ihmettä te valtaapitävät olette tekemässä tälle maalle? Ja maanosalle? Entä koko länsimaailmalle?
Ensin kohkattiin valtionvelan suuruudesta. Mutta nythän alijäämästä on tulossa suurempi kuin koskaan. Euroopan unionin piti olla turvaa ja sopuisuutta jäsenilleen levittävä yhteismarkkina-alue. Nyt se saa vaatimuksineen tyrannisoida, pakottaa kehitysmaalaistumaan, napata lompakon, viedä tuhkatkin pesästä. Esimerkiksi, ei koko maailma mahdu tänne Eurooppaan. Entä saammeko mekin lähteä täältä mihin tahansa lämpimään maahan perustamaan sinne omia siirtokuntiamme omaa kulttuuriamme suosien?
_ _ _
Jos EU olisi reilu, niin eikö siellä jokaisen EU-hallituksen (komission) jäsenen valintaprosessin tulisi olla avoin kaikille Eurooppa-kansalaisille? Nämä mukavat komissaarithan kävisivät vuoron perään Ylen aamuteeveessä haastateltavina selvittämässä, mitä oikein aikovat ja mitä kaikki merkitsee meille täällä Pohjantähden alla. Mutta ei! Emme tiedä heistä ja ajatuksistaan käytännössä mitään. Emme tunne heitä ja taustaansa lainkaan. Suomalaiset poliitikot ja tutkijat selittelevät nöyrinä, mistä on kyse ja mitä meiltä jälleen odotetaan.
Ja välillä ehkä vähän nuristaan, mutta veronmaksaja nielee aina lopulta koko katkerankin kalkin, löhähtää raskaan työpäivän jälkeen nojatuoliinsa, avaa töllön ja pistää mölyämään potkupallokisat (joista Suomi pääsee MM-kisoihin lopulta joskus 3 000 vuoden päästä), ja pariskunnan toinen osapuoli tuijottaa jotain Masked Singeriä, jossa jokin örkki tiputtaa infantiilin naamarinsa pois, ja taas on kunnon vibat hankittu tuleville ponnistuksille paremman elämän puolesta. Jälkikasvukin palasi jo harrasteistaan omiin huoneisiinsa. Kyllä näitä ihmisiä voi toisaalta ymmärtää. Mitäpä he sitten tekisivät? Tämähän on vain elämää?
Aito havahtuminen maailman tapahtumiin vaatii vaivaa ja luopumista, jopa vuosien aktiivisen työn, jossa terveen kriittinen ajattelu pääsee kehittymään. Ehkä se on myös myötäsyntyistä; olen nimittäin itse havainnut, että monet eivät vain tajua, ja kuollutta on turha elvyttää.
Perimmäinen ajatus on, että heidän pitäisi ehkä valveutua. Mitä onkaan tekeillä? Samaan tapaan kuin jos tietäisi elävänsä enää vain viikon. Tai päivän. Tällaisesta ei kuitenkaan ole vaaraa, ei ainakaan pitkään aikaan. Ollaan vain sammakkoina lämpöisessä kattilassa…
Esimerkiksi kehityslinjat vaikka Suomen ja Viron välillä ovat erkaantuneet jo aika kauan sitten. Vaikkapa niin, että toinen on tulossa Neuvostojen maasta vapautta arvostaen, toinen on päätä pahkaa rahoittamassa ja luomassa uutta sellaista. Toinen ymmärtää resurssiensa riittävän lähinnä oman maansa asumiskelpoisena pitämiseen, toinen kuvittelee voivansa ratkaista kaikki maailman ongelmat. Toinen ottaa rohkeasti EU-jäsenyydestään kaikki edut ja on nettosaaja, toinen nieleksii kuuliaisesti kaikki haitat ja maksaa orjallisesti kaikki mitä kehdataan vaatia. Toinen ei houkuttele maalleen mitään tuottamatonta maahanmuuttoporukkaa, vaikka oma väki luontaisesti vähenisikin, toinen taas tekee kaikkensa sellaisen sakin haalimiseksi, joka on osoittanut sopeutumisvaikeutensa ja jonka vaatimukset kasvavat vuosi vuodelta. Listaa riittäisi. Kumpihan näistä valtioista on kumpi?
_ _ _
Myrskyn raa’asti ulvoessa ja hyytävän sateen ropistessa ikkunoihin naputtelen tätä tekelettä sysipimeässä varhaisaamussa. Oikein kunnon klassinen syysmyräkkä, ja tuonne pitäisi vielä lähteäkin usean kerran tänään. Moni maailman ihminen ei rakastaisi tällaista säätä, mutta näitäkin tässä maassa vastaan tulee, ja ne kuuluvat asiaan silloin tällöin.
Jos elää saa ja Luoja suo, niin ehkäpä maalailen lisää ja pitemmälle meneviä skenaarioita maailman menosta – jos nimittäin kysyntää on, niin niitä kyllä riittää. Myös jotain vuorovaikutteista voisi ajatella.
Silloin muinoin ei somejättejä ollut, eikä omaa nimeä tai nimimerkkiä edes saanut rekisteröityä, vaikka ylläpitäjältä kuinka pyyteli, ja asiallisen keskustelun ohella kaikenlaiset trollit, sällit, peikot, menninkäiset sun muut häiriköt mellastivat, eivätkä poliitikot, iso raha tai virkavalta olleet oikeastaan tippaakaan kiinnostuneet koko internetin ihmeellisen sekavasta maailmasta. Mutta ihmisluonteessa ei ole ollut havaittavissa mitään muutosta tässä välissä.
Kuvituskuvana sama taivaankappale kuin edellisessäkin blogissa – isänpäivänä koilliselta taivaalta aamuöisen kuntolenkin varrelta näpättynä.
