Käynnissä olevien Tokion olympialaisten kunniaksi ja kritiikiksi laadin tällaisen, eräitä seikkoja pohdiskelevan esseen – ja lopuksi ollaan vähän pilke silmäkulmassakin.
Mainittakoon, etten enää itse katso noita kisoja, eihän minulla ole televisiotakaan, mutta luen niistä kyllä eniten puhututtavimmat aiheet sekä voin katsoa jonkin klipin välillä. Tuijotin olympialaisia ja paljon muutakin kyllä ennen, mutta nykyään on tv:n ohjelmavyöryn sijaan paljon mieluisampaa ja opettavaisempaa valikoidusti seurata ajankohtaisia aiheita kirjoituksista ja keskusteluista sekä vaikkapa katsoa jokin elokuva tai konsertti välillä.
Aloin lisääntyvästi kokea, että television pakonomainen, aivoton töllöttäminen tekee ihmisen, noh – aivottomaksi. Kannattaa siis itse valita, mitä materiaalia hyödyntää, mikä oikeasti kehittää ja viihdyttää sekä milloin sen tekee – siinäpä se. Ja valtavan paljon tuli karsittua pois.
_ _ _
Jotkut valtamedian urheilutoimittajat ja kolumnistit (mm. toimittaja Silvennoinen, Il 2.8.) ovat ansiokkaasti ja aivan aiheesta kritisoineet nykyolympialaisia liiasta paisumisesta. Lajeja on liikaa, ja näihinkin kisoihin osallistuu nyt pitkälti toistakymmentätuhatta urheilijaa. Kisailujen tosiasiallinen budjettikin on jo kymmeniä miljardeja €uroja, siis puolet Suomen valtion budjetista. Mieletöntä!
_ _ _
Suomelta ei näissä kisoissa odoteta nähtävästi juuri mitään. Lähes kaikki suomalaiset ovat eräänlaisia kisaturisteja, veronmaksajien rahoilla. Luulenpa, että se ihanan kansallisromanttinen, urhean urheilullinen, maailmanmenestystä kerännyt, selkeärajaisuudessaan yksinkertaisempi Suomi ei enää palaakaan; paavonurmet, lassevirenit, sariessayahit, tiinalillakit…
Sekä monet muut – olivat ne aikojat ne! Ja urheilun ympärillä liikkuvat rahat ynnä maksettavat palkkiot eivät silloin näytelleet lähestulkoonkaan samanlaista kaikkea ohjaavaa jumalroolia kuin nyt.
Lainaan arvostamaani Laura Huhtasaarta (ps), joka puolestaan lienee lainannut jotain aiempaa kuulua persoonaa, joka on lausahtanut jotensakin näin, että vaikeat ajat tuottavat vahvoja miehiä (ja naisia), ja helpot/hyvät ajat tuottavat heikkoja miehiä (ja naisia).
_ _ _
Mutta palatakseni nykyiseen olympiaurheiluun, niin aika riemastuttavia olivat nettiyleisön monet kommentit, joihin lisäilen tässä omia mausteitani ja älynväläyksiäni, tietysti leikkimielellä.
Epäilyä ja ihmettelyä saivat sellaiset lajit kuin temppupyöräilyt, pyssyammunnat, eliittilajeiksi sanottu golf, jossa kaljamahaiset ukot löntystelevät ympäri kenttää mailojensa kanssa, sekä kouluratsastus, jossa hevoset pannaan steppaamaan eteen, taakse ja sivulle. Lisäksi kuulemma tarkkailun alla ovat kreikkalais-roomalainen paini, amatöörinyrkkeily, vesipallo, miekkailu… Varmaan omastakin mielestäni upeita lajeja, mutta onko niiden paikka olympialaisissa, on eri asia. Myös joukkuelajit kehotettiin jopa lopettamaan kokonaan.
Osalla näistä on muinainen sotilastausta, sen ymmärrän. Siksi ne ovat mukana ”jäänteinä”. Ja nyt noista mainituista monilla on ihka ovat arvostetut kisansa, joihin olympialaiset eivät tuo mitään lisää. Siksi ne voisi jättää pois olympialaisia paisuttamasta. Olisin samaa mieltä.
_ _ _
Mutta nytpä muutama ihan vakavasti otettavaksi tarkoitettu neuvo yleisurheilukisojen tulosmittauksia koskien ennen blogin loppukevennyksiä. Näitä olen kauan pohtinut ja halunnut ne julkistaa, joten teenpä sen nyt arvostetussa Kansalainen-verkkomediassa, kun katsokaas, lukeva yleisö, tämä media se vasta on monipuolinen! Näitä saa urheilumaailma vapaasti hyödyntää, jos kelpaa ja niin oikeaksi näkee. Tuumikaa edes. Älkää täystyrmätkö heti kättelyssä, te urheilupomot, jos nämä ihan asialliset seikat kantautuvat korviinne.
_ _ _
Nyt siis ehdotukset ja tosiasiat:
- Paikaltaanloikka seisten, tasajaloilta maksimipitkälle. Ei mitään fuskun mahdollisuutta. Erittäin virheetöntä vahvuutta ja jäntevyyttä mittaava laji ja helposti seurattava.
- Keihäänheitto: asennetaan heittovälineeseen digitaalinen tunnistin, joka mittaa millintarkasti keihään lentämän matkan. Ei enempää eikä vähempää. Lisäksi yhtä tärkeänä olisi, että annetaan heittäjälle tietty heittoalue, esim. kolme metriä, josta keihään saa lähettää matkaan, joten ei tarvitse pysähtyä tietylle merkkiviivalle. Heität kun koet oikeaksi, arvoisa kilpailija, ja saat periaatteessa heittää ihan vapaasti mistä haluat. Mitään ennen merkkiviiva-aluetta ei tarvitse huomioida enää.
- Pituushyppy: sama kuin edellä; mitataan vain hypyn pituus ja hyppääjä saa valita hyppykohtansa tietyltä, sanotaanpa vaikka kahden metrin matkalta, eikä taaskaan tarvitse rajoittua johonkin aivan liian pieneen viivaan, johon askeleet pitää sovittaa.
- Korkeushyppy: jopa koko rimaa ei tarvita, voisi olla lasersäteitä, jotka osoittavat valolla ”riman” korkeuden hyppääjän suorituksen helpottamiseksi, mutta digilaitteet kuvantavat tarkkaan. Eli nähtäisiin vain ihan tarkasti, kuka ihminen maailmassa pystyy absoluuttisesti hyppäämään maailman korkeimmalle.
_ _ _
Tuossa aiemmin jo viittasin urheilutoimittajien ja –kommentaattorienkin sekä urheiluyleisön teräviin ja vitsikkäisiin näkemyksiin kehitystarpeista, niin täällä niistä lopuksi:
Mitä siis me Suomessa voisimme tehdä, jotta maamme olisi taas urheilullisesti maailmankartalla? Poistetaan toki turhat lajit, jotka ovat meille liian vieraita ja joissa emme pärjää, mutta muu maailma saa nyt sietää meitä ja oppia meiltä. Siis lisätään ainakin nämä suomalaisia koskettavat fantsut lajit suurenmoisen amerikkalaisen showpainin ohella:
Saunomiskesto, mölkky-peli, kädenvääntö, eukonkanto, kännykänheitto, kumisaappaanheitto, kaljakellunta, klapien pilkonta, mämminsyönti sekä tietenkin pääkadun tukkimisen miakkarikestävyysistunta ilman saatua rikossyytettä sopivassa vihersosialismissa kylpien.
Bonusta jälkimmäisestä tulisi siitä ajasta, jolloin mitä vähälukuisemmilla porukalla saadaan vihervasemmistohallitus kadulle matelemaan ja kumartelemaan maailmanparantajia nöyristellen, sitä enemmän lisäpisteitä ropisisi.
Jos siis nuo kaikki uudet, briljantit seikat huomioitaisiin muhien tässä monirikastetussa padassa sulassa sovussa, niin johan alkaisi suomalainen mitalisaalis karttua!