Blogit

Aika vihainen kansalainen kirjoittelee …

Ensin otetaan Tanska. Meidän yhteiskunnallisesti samankaltaisuuttamme edustava lähivaltiomme on ottanut varsin tiukan turvapaikkapolitiikan. Se on päättänyt, jopa että ei enää yhtään maahanmuuttajaa! Siis asialliset ulkomaalaiset tietenkin ovat edelleen tervetulleita, mutta tätä arabi- ja afrikkalaista nuorten miesten parveilumaahantuppaamista ei enää katsota läpi sormien. Siitähän asiassa on kyse, mikäli ollaan ihan ihqurehellisiä. Suomen sossut, ottakaapa tuosta lähimaasta mallia ja lopettakaa tuo naurettava maailmanholhoaminen. Entiset sosdemit tietääkseni ajattelivat SUOMEN parasta. Ainakin monelta osin. Olitte järjestämässä äänestäjätyöläisillenne kelvollisia oloja, yhtäläisen peruskoulutusmahdollisuuden saamista kaikille lapsille jne. Kiitos siitä sinänsä.

Se oli oikein se. Nyt vouhkaatte kaiken maailman identiteettiaatteiden kimpussa ja luotte lakeja, joilla ahdistelette ”väärinajattelevia”. Samalla kiikutatte köyhtyvän, investointiepähaluttavammaksi muuttuvan maamme rahoja jollekin ihanaisen Euroopan mantereemme kaapanneen EU-järjestön loputtomiin menoihin ja velkoihin.

_ _ _

Nämä kenties elintasohakuiset ja länsikauniiden neitosten metsästäjäveikot joutavat mennä takaisin rikastuttamaan omaa maataan; kuten myös valtaosa afrikaanareista. Emme tarvitse tänne mitään erityissuojeltavaa ja jumalaisuskontoista yli-ihmisryhmää, jota täytyy oikein erikseen varjella, ettei heidän uskonrauhansa järkkyisi. Tai jos vaikka vahingossakaan satut loukkaamaan heidän arkoja tunteitaan, niin jopa käyvät päällesi keskellä kirkasta päivää ja keskellä katua, kuten esim. Tanskan Paludan-miekkosen tapauksessa.

Ja tämä uskonnon- ja itseilmaisunvapautta koetteleva henkilö on muka joku ääääääää∞rioikeistolainen. Miksi olisi? Jos kopittelet vaikka almanakkaa keskellä katua, ja sata jotain ihme joutilasta luuhaajaa hyökkää kimppuusi lonnimasta joka kadunkulmasta, baarista ja porttikongista, niin mikä ”ääri” sinä muka olet? Eivät kantatanskalaiset hyökkäisi. Eivätkä kantissuomalaisetkaan. Vai mitä tuumit?

_ _ _

Ei mitään tällaista tänne. Eikä sinne. Eikä tuonne. Eikä itse asiassa yhtään mihinkään länsimaahan. Ei helv…! Tai siis, anteeksi, ei taivas! Ettekö tajua, miten mieletöntä kaikki tämä tällainen on? Lopettakaa joku moinen hölmöily jo vihdoin!! Palautettaisiin jo Suomi entiselleen tämän maailmansyleilemisen ja sukupuolikahjoilun sijaan.

Sukupuolia on kaksi; nainen yleensä pitää miehestä, mies naisesta. Poikkeuksia on ja olkoot minun puolestani, eikä heitä vainottako, mutta älkööt tuputettako tuota näköjään yhä laajenevaa aatetta ihan kaikille.

Itsekin olen jo niin manipuloitu, että äskettäiseenkin tiettyyn mielipidekyselyyn laitoin sukupuolekseni miehen tai naisen sijaan, että ”muu”. Näin sitä kuulkaa harhautuu tässä itse kukin, vaikka kuinka tekonerona ja vakaumuksen ihmisenä itseään pitäisi.

_ _ _

Tätä menoa täällä tulevaisuuden DDR-Suomessa tietyt noitavainohenkiset kiihkoviranomaiset pyrkinevät varmistamaan em. asiat. (luepa hartaasti, jos haluat virkistää muistiasi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_demokraattinen_tasavalta)

Siis herätys, haloo! Kansankirkon ja opetushallinnon, kuin myös yhteensulautuneen valtamedian samoin kuin virkamieskoneiston politisoituminen ja klikkiytyminen yhden aatteen (vihersosialismi) kannattajaksi on muutettava. Samoin puoluevalta, joka on alkanut elitistisesti hallita tavalla, jossa on ihan normia lähettää lahjasekkejä isolle länsihallitsijallemme (EU-vieraskerho), joka sitä vain kehtaa pyytää. Ja niin paljon kuin kehtaa. Ja sehän muuten kehtaa!!

Mutta kuka vaihtaisi tämän suunnan takaisin joltiseltikään järjelliseen ja miten, siis laillisin keinoin, kerro sinä se ja tee, jos osaat. Siitä olen iloinen, että persujen kannatus on taas huipussaan. Ainakin niin, että suomalaiset poliitikot olisivat omien asialla, muut – katsokaas – hoitakoot omat asiansa, kuten heille kuuluukin. On rehellisesti sanoen epäeettistä tällä tavalla puuttua muiden maiden ja suoranaisesti koko maailman asioihin.

_ _ _

Takaisin tähän ns. maahanmuuttoon: Johan sen on Suomenkin Migri (maahanmuuttovirasto) myöntänyt, että esim. viitisen vuotta sitten tullut lähi-itäläismiekkosten massatulva sisälsi suureksi osaksi rintamakarkureita, ex-sotilaita sekä poliiseja ynnä muuta onnenonkijasakkia.

Missä ovat ne valtamedian tosissaan kuvaesittämät surusilmäiset söpölapset äiteineen?

Eivät missään. Heille soisinkin tietyn, rajatun kiintiön tänne tulemiseksi, mutta pääsääntöisesti sinne lähialueilleen turvallisiin asutuskeskuksiin, ja sitten paluu, kunhan konfliktilanne on rauhoittunut. Vain pieni osa päätyy tänne ja vain erityisistä syistä. Näin minä sen toteuttaisin, mutta sitähän ei meikämannelta kysytä. Juurikaan. Tai kovin usein.

_ _ _

Mutta mennäänpä takaisin lähikulttuurimaahamme Tanskaan:

Turvapaikanhakijat ovat riesaksi, ja tätä väkeä on jo tarpeeksi. Joten onnittelut teille, pohjoismainen naapurimaa-Tanska! Kriittisiä ääniä siellä on pitänyt siis mm. maahanmuuttoministerinsä herra https://yle.fi/uutiset/3-8282743 Mattias Tesfaye, joka itsekin lienee puoliafrikkalainen itsekin. Kiitokset ja siunaukset hänelle – viisas mies!

Sekä mitäpä tekee Suomi? Ymmärtääkseni yksikään valtapuolueiden edustaja ei mainitse sanallakaan missään julkisessa, virallisessa tilaisuudessa, mitä Tanskassa on tekeillä. Siis tuossa lähes kymmenen kertaa Suomea pienemmässä, tiheään asutussa maassa, joka ensinnäkin on kooltaan niin pieni, että avomerelle on kaikkialta vain 50 kilometriä ja joka on hyvin tiheään asuttu, alava maa.

He sanoivat siellä jo aiemmin, että maa on täynnä, kun Ruotsi siinä vieressä aikoo ahmia pienen täytekakkupalasen sijaan liikaa kakkua; tuhoisin seurauksin.

Emme mekään tarvitse mitään ns. haittamaahanmuuttoa. Sellainenkin on nimittäin todellista. Seurauksena paljon gettoutumista, rikollisjengejä, hillittömiä kuluja suomalaiselle veronmaksajalle, etc. Suomella ei ole varaa elättää täällä koko maailman omiin maihinsa kyllästyneitä nuoria kavereita, jotka ovat hömeleiden poliitikkojemme tyhmän toiminnan takia taikka jopa heidän pöhlöjen kutsujensa perusteella siipeytyneet tänne. (esim. https://yle.fi/uutiset/3-8282743)

_ _ _

Minusta on erittäin oikeellista, jotta kun todetaan Tanskan tavoin, että tilanne siellä jossain Lähi-idässä tai vastaavissa paikoissa kaukomailla on muuttunut rauhallisemmaksi, niin nämä em. miekkoset voivat palata takaisin omiin maihinsa

_ _ _

Mainittakoon vielä, että suomalaisen valtamedian syvällä rakkaudella alati lainaama amerikkalainen valtamedia CNN joutui toimittelijaporukoineen BLM/Antifan sekamelskasakin vihanpurkauksen kohteeksi, mistä löytyy alkuperäisdokumenttia vaikkapa UMV-lehdestä. Trumphan oli pitkän aikaa se arkkipahis – mutta kuulkaas, Bidenin hallinto jatkaa kurin pitämistä ihan samaan tapaan.

Täkäläiset toimittelijat ETTE ANSAITSE mitään erityissuojaa – teitä pitää voida arvioida ja kritisoida entistäkin voimakkaammin oikeasti, koska olette suuria vallankäyttäjiä.

Tämänkin tekstin taas allekirjoittaa tekomuka äärioikeistolainen A drop in the ocean, joka on oikeasti ihan vain valveutunut tavismaisteri, eikä pidä tästä nykykehityksestä, jossa Suomi-niminen maa suorastaan a.) annetaan ulkovaltojen haltuun luovuttaen päätöksenteko heille (Euroopan liittovaltiohaukat ja –idealistit), b.) maamme kommunistisoidaan tekemällä siitä sananvapautta vahvasti rajoittava, yksioikoisen valtamedian (verovaroin ylläpidettävä YLE pitäisi joko lakkauttaa tai vähintään pilkkoa palasiksi vain tiettyjä tarkoituksia varten) tuella toimiva, vaihtoehdottomuutta toitottava äänitorvi sekä c.) tietyt perusarvot palautetaan kunniaan itse kunkin omasta mieltymyksestä riippumatta. Jos joku jaksaa, niin tässä tapauksessa kannattaa penkoa Yleisradiomme arkistoja ja nähdä, millainen maamme oli ennen. Ei oikeastaan kauankaan sitten.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.