Niin. Olemme tuhon omat. Emme voi mitään. Biljoonan tähden lähigalaksimme iskeytyy omaan Linnunrata-galaksiimme, ja sitten tapahtuu hirveitä. Ehkä. Tai sitten ei tapahdu.
Aikaa tähän dramaattiseen tapahtumaan tosin vierähtää tovi jos toinenkin. Muutama miljardi vuotta sentään. Ehkä sinä ja jälkikasvusi eivät ole enää todistamassa tätä. Enkä kyllä minäkään. Onkohan kukaan suvuistamme enää silloin edes elossakaan? Enpä ole varma.
Oman planeettakuntamme Aurinkokin on silloin sammumaisillaan. Tuolta keltaiselta, silmiä häikäisevältä pallukaiselta loppuu silloin polttoaine, ”löpö”, eli ei enää ole vetyä muuttumassa raskaammiksi alkuaineiksi ydinreaktioissa tuon liekehtivän kaasujättiläisen sisäosissa.
Mutta voimme toki muuten tehdä paljon. Kehittäkäämme vaikka uusi uskonnonkaltainen kultti, johon voisi keulakuvaksi nyt mielipideilmastoa hallitsevalle vihervasemmistolle löytyä vaikka joku maaginen, kaikkitietävä peruskoulunapero profetoimaan maailmamme tuhosta jo paljon aiemmin. Mitä?! Eikö sellaista vielä ole? No, löydetään sellainen. Keksitään, kehitetään sellainen sitten!
Ilmastokouhotus on tullut pitelemättömästi kuin jääkausi joskus 50 000 vuotta sitten. On tullut jäädäkseen. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006200312.html Pureksi porkkanaa ja keitä oman maatilkkusi suomaa herne-porkkana-mansikkakeittoa muutaman kerran viikossa, ja jätä Lauantaimakkarasi edes silloin välistä. Tämä on erityisen kätevää siellä tiheään rakennetussa metroverkostolähiössäsi, johon sinut vähitellen maanitellaan (pakotetaan, tungetaan) asumaan. Siellä on puhdasta luontoa ja tilaa. Oikeastaan kätevää. Ihanan ihqua!
Maailma pelastuu, me kaikki pelastumme. Suomi joutaa olemaan edelläkävijä nykyisillä puolentoista promillen hiilidioksidipäästöillään, vai mitä ne nyt olivatkaan. Samalla on logiikan riemuvoitto, oikea älyllisen järjen huipentuma, että nyt jo pieni Eurooppamme haalitaan täyteen lisää hehtaarihiilijalanjälkitassuisia kaukomaiden elintasonälkäisiä pakolaisia.
Eipä ihme, että olen aina halunnut olla viherutopisti, mutta en oikein voi, kun en kykene täyttämään heidän kaikkivoipaisia ihmiskuvavaatimuksiaan. Onneksi niitä kuitenkin on, jotka siihen pystyvät. Rispektit ja yläfaiffit heille. Pysyttäydytään me muut, vähän vaatimattomammat ihmisolennot enemmän niin kuin jalat maassa –linjalla tällä välin.
