Blogit

EU:n ”pakolaispolitiikka” persuuntui, arjen tosiasiat tunnustettiin

Petteri Orpo oli jämäkkänä syksyllä 2015: ”Pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu on rasismia.”
Alexander Stubb puolestaa loihe lausumaan: ”Monikulttuurisuus on rikkautta. Ei minulla muuta.”

Nämä ovat paljon kertovia esimerkkejä poliittisesta ymmärtämättömyydestä, suorastaan typeryydestä. Onneksi järjenkäyttö mukasuvaitsevaiston keskuudessa on lisääntynyt. Voi jopa sanoa, että on persuunnuttu tavalla, joka oli vielä pari vuotta sitten äärimmäisen tuomittavaa rasismia!

Perussuomalaiset ovat jo vuosien ajan vaatineet, että siirtolaisvyöry on pysäytettävä. Se onnistuisi parhaiten perustamalla lähtömaiden lähelle leirejä. Sieltä valikoitaisiin oikeasti turvan tarpeessa olevat pakolaiset ja elintason perässä vaeltavat palautettaisiin lähtömaahan.

Eurooppalainen muutosaalto on pyyhkinyt yhä useamman valtion yli. Vaatimukset siirtolaisvyöryn pysäyttämisestä ovat lisääntyneet. Nyt EU-johtajat olivat selkä seinää vasten. Oli pakko tunnustaa arjen tosiasiat.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan EU:n huippukokouksessa sovittiin, että Euroopan ulkopuolelle, lähinnä Afrikan pohjoisrannikolle tulee, yhteistyössä UNHCR:n eli YK:n pakolaisjärjestön kanssa alueellinen maahannousupiste. Lisäksi EU-maihin perustetaan omia vapaaehtoisuuteen perustuvia pisteitä, joissa käydään täydellinen turvapaikkaprosessi. Näiden kustannukset menisivät EU:n piikkiin, eli Suomi olisi myös maksajana.

Vielä jäi kuitenkin korjaamatta pahin epäkohta. Rikollisjärjestöjen organisoima ja rahastama järjestelmä eli hengenvaarallinen seikkailu meren yli sallitaan edelleen. Olisi paljon järkevämpää tehostaa rannikoiden lähivalvontaa ja estää merelle pääsy.

Joka tapauksessa on otettu pitkä askel kohti siirtolaisvyöryn tukkimista. Ongelmat alkavat olla jo enemmän Suomessa. Ministeri Kai Mykkänen (punavihr./kok) nimittäin ehdotti, että Suomeen otettavien pakolaisten määrä pitäisi kymmenkertaistaa. Ehkäpä Sipilä viimeinkin toteuttaa lupauksena, ja antaa kotinsa maahantulijoiden käyttöön.

…………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).