Blogit

Halventava natsittelu toi tuomion. Nyt vastaavat tapaukset käräjille!

Käräjäoikeus on tuominnut agendajournalisti Johanna Vehkoon sakkoihin ja korvauksiin kunnianloukkauksesta.  Puntarissa olivat ilmaukset natsipelle, natsi ja tunnettu rasisti. Oikeus katsoi Vehkoon ilmaukset halventaviksi ja siten laittomiksi. Lokka on tullut tunnetuksi mm. siitä, että hän ensimmäisenä toi esille Oulun raiskausjutut.

Vehkoo on toisten agendajournalistien arvostama tekstinikkari, ja hänet on palkittu kirjoituksistaan. Lisäksi Vehkoo on ollut Julkisen sanan neuvoston jäsen ja on toiminut myös faktantarkistajana.

Oikeuden päätös on merkittävä, ja sillä on laajempia seurauksia.

Punavihreät moraaliposeeraajat käyttävät somessa ja perinteisessä agendamediassa erilaisen näkemyksen omaavista hyvin usein natsi ja rasisti nimityksiä. Henkilöt, joihin tällaiset syytökset ovat kohdistuneet, ovat kokeneet ne perusteettomina ja loukkaavina. He ovat myös ajatelleet, että asialle ei ole mitään tehtävissä.

Nyt on. Siksi kehotan kaikkia tekemään välittömästi rikosilmoituksen, jos on jo joutunut tai joutuu myöhemmin vastaavien halventavien syytösten kohteeksi. Vain näin menetellen päästään ajanmittaan asialliseen kielenkäyttöön.

Mielestäni agendajournalistien käytös on ollut tämän asian yhteydessä asiatonta. Vehkoo on laajasti uutisoiden julistettu etukäteen syyttömäksi, ja Lokkaa on mustamaalattu kaikin keinoin. Ja vielä oikeuden tekemän ratkaisun jälkeenkin Vehkoon erinomaisuutta kiitellään ja Lokkaa mustamaalataan.

Suomalainen punavihreä agendajournalismi on vajonnut uskomattoman alas.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

 

 

 

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).