Blogit

”Hei, me tienataan tällä!” Kreikasta suomalaisille miljardilasku.

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerichin mukaan Suomen miljardin euron laina Kreikalle on markkinoilla enää 330 miljoonan euron arvoinen. Suomen tappiot markkina-arvoilla mitattuna yhteensä lähes 2,5 miljardia euroa. Suomen Kreikka-lainat ovat lähes arvottomia ja näin ollen Suomi on kärsinyt vähintään satojen miljoonien eurojen tappiot. Näin toteaa Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich pankin nettisivuilla julkaistussa kirjoituksessaan.

Gerichin mukaan keskustelu Kreikan veloista on valitettavan suurelta osin keskittynyt velkojen nimellisarvoon, mikä antaa hänen mukaansa hyvin harhaanjohtavan kuvan lainojen oikeasta arvosta ja eri vaihtoehtojen kustannuksista.

”On aika kertoa totuus Kreikka-lainojen arvosta”, Nordean pääanalyytikko kirjoittaa. Siitä uutisoi Ilta-Sanomat.

Todellakin. Muistan hyvin, kun eduskunnassa kuuntelin Kataisen ja Stubbin hallitusten ministereiden ja hallituksia tukeneiden demareiden ja kokoomuksen kansanedustajia. Kaikkein innokkaimmat rahan syytäjät innostuivat vakuuttamaan, että ”hei, me tienataan tällä”. Erityisesti vakuutteluissaan ”kunnostautui” vatiovarainministeri Jutta Urpilainen.

Nyt eduskuntavaalien lähestyessä olisi erittäin perusteltua kertoa kansalaisille totuus. Suomalaisten veronmaksajien piikkiin päätyvä rahasumma on järkyttävän suuri.
Kiitos Jan von Gerichille ja Ilta-Sanomille. Toivottavasti agendamediat seuraavat perässä.
…………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).