Blogit

Huhtasaari nousi presidentinvaalien ykkössuosikiksi!

Mediat ovat rakentaneet erilaisia vaalikoneita, joihin on valikoitu presidentin työnkuvaan keskeisesti kuuluvia kysymyksiä. Tulokset ovat monien mielestä jopa hämmentäviä.

Esimerkiksi MTV:n vaalikoneeseen vastanneista peräti noin 40 % on saanut ehdokkaakseen perussuomalaisten Laura Huhtasaaren. Siis lähes joka toinen suomalainen on samaa mieltä kuin Laura Huhtasaari ja perussuomalaiset!

Toisena on demariehdokas Tuula Haatainen, jonka ehdokkaakseen on saanut neljäsosa vastaajista. Istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä vaalikone on vastausten perusteella suositellut vain ja ainoastaan kymmenelle prosentille vastaajista.

MTV:n presidentinvaalikoneeseen pääset vastaamaan tästä linkistä.

Mutta miksi sitten gallupkyselyt näyttävät aivan erilaisia tuloksia? Selityksiä löytyy useita, mutta tärkein syy on ehdokkaista vastaajille syntyneet mielikuvat. Siihen vaikuttaa pääasiassa kaksi tekijää: ehdokas itse ja media.

Esimerkiksi Sauli Niinistö on toiminut ja näkynyt politiikassa vuosikymmeniä. Kansalaiset tuntevat Niinistön tekojen ja puheiden perusteella. Tällöin kansalaisten ja Niinistön välissä on ollut media, joka on suodattanut haluamallaan tavalla Niinistön näkemyksiä. Suodatin on ollut myönteisessä asennossa, sillä median Niinistöstä luoma mielikuva on hyvin myönteinen. Näin siis siitäkin huolimatta, että todellisuudessa vain joka kymmenes suomalaisista on samaa mieltä kuin Niinistö. Ristiriita on järkyttävän suuri.

Laura Huhtasaari on täysin päinvastainen tapaus. Media antaa sekä Huhtasaaresta että perussuomalaisista hyvin vääristyneen kuvaan. Heidät leimataan mielellään rasisteiksi, fasisteiksi ja nykyään myös natseiksi. Todellisuus on kuitenkin toinen: peräti 40 % suomalaisista on samaa mieltä kuin Huhtasaari.

Media vaikuttaa hyvin ratkaisevalla tavalla, ja sitä sanotaan aivan oikeutetusti kolmanneksi valtiomahdiksi. Tuo mahti haluaa ja onnistuu vääristämään tosiasioita. Se on demokratian toteutumisen kannalta erittäin harmillista.

Toimittajien poliittisia näkemyksiä on vähän tutkittu, mutta Tampereen yliopistossa alalle opiskelevien keskuudessa näin on kuitenkin tehty. Tulos oli karmea. Noin puolet ilmoitti puoluekannakseen vihreät ja noin neljännes vasemmistoliiton. Tulevaisuus näyttää jopa nykymenoa synkemmältä.

Ennen mukasuvaitsevan punavihreän journalismin valtakautta journalistin ohjeissa luki: ”Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nyt siellä lukee näin: ”Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Ikävä kyllä objektiivinen ja neutraali journalismi on useimmille toimittajille kirosana. Sen sijaan alpakkajournalismi kukoistaa.

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

 

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).