Helsingin Sanomat julkaisi 03.04.21 paljon keskustelua herättäneen pääkirjoituksen, jossa oltiin huolissaan koululaitosten politisoitumisesta.
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007898507.html
Kolumnissa mainittiin taistolaisten pyrkimys vaikuttaa opetuksen sisältöön, sekä nykyään kouluissa tilaa ottava intersektionaalinen feminismi. Erikseen mainittiin myös Teatterikorkeakoulu, josta Suomen Kuvalehti julkaisi 11.12.20 artikkelin, kuinka nykyiset oppilaat pitävät esimerkiksi Shakespearen näytelmien luetuttamista väkivaltana, sillä näytelmät edustavat ”raiskauskulttuuria.”
https://suomenkuvalehti.fi/…/shakespeare-on-rakenteellista…/
Helsingin Sanomien pääkirjoitus tietenkin aiheutti valtavan vastareaktion, ja yhä 14.04.21 julkaistiin kirjoituksia sitä vastaan.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007917387.html
Tässä tänään julkaistussa kirjoituksessa sanotaan esimerkiksi näin:
”Intersektionaalisuus tarkoittaa moninaisuuden tunnustavaa tarkastelutapaa. Sen mukaan ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat useat risteävät taustatekijät, kuten esimerkiksi sukupuoli, ikä, sosioekonominen tausta, etninen tausta ja koulutus.”
Samana päivänä 14.04.21 Saska Saarikoski tunnustautui alkuperäisen pääkirjoituksen tekijäksi ja kirjoitti anteeksi pyytelevän puolustuspuheenvuoron:
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007917362.html
On vaikea olla eri mieltä väitteen kanssa, että ihmisillä on erilaiset taustat ja niillä on vaikutusta heidän elämiinsä.
Miksi sitten intersektionaalista feminismiä kritisoidaan?
Otetaan vaikka esimerkiksi tämä tuore kirjoitus ”elokuva-alan kroonisesta valkoisuudesta.”
https://www.ses.fi/…/moninaisuus-elokuva-alalla…/
Kirjoituksessa kaikessa yksinkertaisuudessaan väitetään, että Suomi ei ole kovinkaan valkoinen maa, mutta siitä huolimatta elokuva-alalla ei ole paljoa tummaihoisia ihmisiä, mikä sitten selittyy sillä, että elokuva-alalla ei ole kroonisen valkoisuuden vuoksi turvallisia tiloja tummaihoisille – tai kuten kirjoittaja itse kuvailee: rodullistetuille ihmisille.
Turvallisten tilojen, rodullistettujen ja kroonisen valkoisuuden lisäksi puhutaan mikroaggressioista, diversiteettikoulutuksesta, cis-sukupuolisista heteromiehistä ja muista asioista, jotka vielä muutama vuosi sitten olisi vaatineet avaamista. On oikeastaan aika hullua, kuinka lyhyessä ajassa valtava määrä uutta termistöä on tullut julkiseen keskusteluun.
Artikkelin ulkopuolelta voisi listata whitepassingin, tonepolicingin, miesselittämisen, mieshaaran, t-slurrin, valkoisen pelastajan kompleksin, etuoikeuden, sekä minkä tahansa rakenteellisen ongelman.
Rakenteellinen ongelma, kuten vaikka rakenteellinen rasismi, on ilmaisu, jota käytetään, kun ei ole mitään näkyvää, kovilla tieteillä selitettävää asiaa, joka johtaa epätoivottuun lopputulokseen. Kärjistäen ”rakenteellinen” ja ”selittämätön” ovat siis synonyymejä. On oikeastaan aika nerokasta, että intersektionaaliset feministit ovat valinneet tuohon sanaksi ”rakenteellinen”, koska se kuulostaa siltä, kuin kyse olisi jostain konkreettisesta ja mitattavasta asiasta.
Kuka ei esimerkiksi haluaisi päästä eroon ”yhteiskunnan naisia syrjivistä rakenteista”?
Näin ihmisiä saadaan asian puolelle ilman, että asianomaiset edes ymmärtävät, mitä konkreettisesti vaaditaan.
Tällaista jekuttamista kutsutaan Linnoitus ja linnanpiha -metodiksi. Aiheesta on tehnyt Matias Turkkila kattavan videon.
Lyhykäisyydessään metodi toimii siten, että puolustetaan asiaa X jollain helposti puolustettavalla asialla Y.
Otan tähän esimerkiksi Ruotsin musiikkifestivaaleilla käytössä olevan sukupuolikiintiöjärjestelmän, että mies- ja naisartisteja pyritään saada esiintymään suurinpiirtein sama määrä. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että jäsenmäärältään suurilukuiset miesbändit eivät ole voineet osallistua musiikkifestareille.
Olisi rehellistä käydä keskustelua siitä ajavatko nämä kiintiöt asiaansa ja onko sillä hyviä vaikutuksia, mutta Linnoitus ja linnanpiha -metodia hyväksikäyttävä vastaväittelijä käyttäisi argumentteja kuten, ”miksi haluat syrjiä naismuusikoita?” ”Etkö pidä naismuusikoita arvossa?” ”Miksi vihaat naismuusikoita?” ”Onko sinun mielestä naisista vain kotirouviksi?”
Aivan kuin sukupuolikiintiöiden vastustaminen olisi jokin kannanotto naissukupuolta vastaan.
Samoin koko intersektionaalista feminismiä puoltava pääargumentti noudattaa Linnoitus ja linnapiha -metodia, sillä pääväittämä on, että ihmisten erilaiset lähtökohdat vaikuttavat ihmisten elämiin, eikä kukaan täysjärkinen argumentoi tuota vastaan. On itsestään selvää, että kahdella ihmisellä on erilaiset lähtökohdat pärjätä elämässä, jos toinen syntyy jalattomana Afrikkaan ja toinen syntyy terveenä Hollywoodiin rikkaaseen näyttelijäperheeseen.
Todellisuudessa intersektionaalisen feminismin kritiikki ei osukaan tuohon pääväittämään vaan siihen, mitä intersektionaaliset feministit konkreettisesti tekevät.
Yhdysvalloissa kahdeksanvuotiaat oppilaat laitettiin koulussa listaamaan heidän valta-asemansa sen mukaan olivatko he esimerkiksi valkoisia.
https://www.verkkouutiset.fi/kahdeksanvuotiaat-laitettiin…/…
Australiassa koulu pakotti poikaoppilaat pyytämään tytöiltä anteeksi sukupuoltaan.
https://www.verkkouutiset.fi/koulu-pakotti-pojat…/…
Britannialaisessa yliopistossa johto moitti henkilökuntaa kirjoitusvirheiden noteeraamisesta, sillä se oli heidän mukaansa ”valkoista ja elitististä.”
https://www.verkkouutiset.fi/kirjoitusvirheiden…/…
Intersektionaaliseen feminismiin kuuluva uhripyramidi-ajattelu ei välttämättä olisi vahingollinen, ellei tätä pyramidia taisteltaisi vastaan erilaisten kiintiöiden ja muiden keinojen kautta. Esimerkiksi Ruotsissa harjoitettu feministinen kolaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka intersektionaalista feminismiä pannaan käytäntöön.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001952320.html
Intersektionaalinen feminismi on täynnä kiintiöitä, väistämisvelvollisuuksia, puheoikeuksia, turvallisia tiloja ( =vain tietyn sukupuolen ja/tai etnisyyden tiloja), sekä muita sääntöjä, joita olisi jo muutenkin vaikea noudattaa, mutta ne vielä kaiken hyvän päälle ovat enemmän tai vähemmän mielivaltaisia.
Kun Isa Häkkinen julkaisi homofobiseksi tulkitun twiitin, intersektionaaliset feministit riensivät paikalle julistamaan, että hänen twiittinsä on ok, koska kirjoittaja on nainen.
Kun Seida Sohrabi otti osaa rasismi -keskusteluun, intersektionaaliset feministit mitätöivät hänen mielipiteensä sillä perusteella, että Seida on ”whitepassing.”
On ilmeistä, että todellisuudessa kyse ei ole siitä kuka on kaikkein uhrein, vaan siitä, kenen puolella intersektionaaliset feministit ovat. Isa Häkkinen on feministi, joten tietenkin hänen puoliaan pidetään. Seida Sohrabi taas on kokoomuslainen, joten tietenkin hänen tielle asetutaan.
Uhripyramidia käytetään vaan ”oikeutuksena” nostaa toista ja alentaa toista.
Uhrius on valtaa, koska uhrin vastakohta on sortaja.
Olisi paljon rehellisempää ottaa argumentit argumentteina ja pohtia oliko twiitti homofobinen vai ei, ja pohtia mitä sanottavaa Seida Sohrabilla oli keskusteluun, mutta intersektionaaliset feministit käyttävät uhripyramidia välineenä keskustelun hiljentämiseen ja keinotekoisesti luodun hyvät vs pahat -asetelman luomiseen.
Minä en halua kouluja, joissa oppilaat opetetaan näkemään itsensä jonain etnisten ryhmiensä edustajina ja valta-aseman tai uhri-aseman omaajina. Minä en tahdo kouluja, joissa pojat joutuvat pyytämään sukupuoltaan anteeksi. En kannata oikeastaan mitään asioita, joita intersektionaaliset feministit ajavat. En pidä kiintiöitä, väistämisvelvollisuuksia tai muita vastaavia keinoja hyvänä tapana rakentaa tasa-arvoista yhteiskuntaa.
Yksi räikeimmistä tavoista, jolla intersektionaalista feminismiä on toteutettu, on kahdeksan Yhdysvaltojen yliopistojen pääsykoevaatimukset, jossa aasialaistaustainen hakija saa miinuspisteitä ja tummaihoinen hakija pluspisteitä ihan vain etnisen taustansa perusteella.
PB: Harvardin opiskelijavalintojen tasoitusjärjestelmää syytetään rasismista
Normaali ihminen ymmärtää, että etninen syrjintä on etnistä syrjintää, aivan sama vaikka ”tarkoitukset olisi hyvät.”
Intersektionaalisen feminismin kritiikki ei siis kohdistu väitteeseen, että ihmisillä on erilaisia lähtökohtia, vaan siihen, että näkymättömien ja aineettomien alistavien rakenteiden tilalle halutaan rakentaa näkyvät ja konkreettiset alistavat rakenteet.
