Vaikka tapoihisi ei ehkä yleensä kuulu lukea tämänkaltaisia kirjoituksia, niin kenties teet uteliaisuuttasi tämän kerran poikkeuksen. Toisaalta, mistäs minä tiedän, ehkä tapoihisi hyvinkin sopii lukea tällaisia. On välttämätöntä oikaista, yksinkertaistaa ja popularisoida tätä tarinaa käytännön syistä, joten se sallittakoon.
Jos joku haluaa uskoa toisin tai kuunnella jonkinlaista toisensävyistä kristillistä asiaa, niin siitä vain – ei se minulta mitään ole pois. Molempi parempi. Ja moni vain vierastaa, mutta turhaan. Otan tässä kyllä kantaa myös tavanomaisempiin ajankohtaisiin asioihin.
Pähkäilin hieman, miten päin asettaisin nämä aihealueet, mutta aloitetaan yleisestä metafysiikasta ja eksistenssistä, eli mitä on yleensä olemassa sekä onko mitään edes olemassa? Olemmeko me olemassa? Olenko minä? Entä sinä? Oletko vain hahmo, jonka näen juuri nyt unessani, mutta häviät kun herään? Vai olemmeko sittenkin kaikki vielä jonkun aivan muun hahmon unennäköä? Useimmat sanonevat, että pötyä, mutta mistä me sen muka tiedämme?
Me, joista useimmat emme ehkä mieti enempää kuin että miltä asemalta löytäisi tänään koslaansa halvinta bensaa. Tosin pidän tiettyjä perusarvoja kunnioittavia kansallismielisiä isänmaanystäviä syvällisempinä ja älykkäämpinä kuin ns. suvaitsevaistoa, joka on paljon pinnallisempaa porukkaa katsantokannoissaan ja perusteluissaan miltei asiassa kuin asiassa.
Nykyään on olevinaan jotenkin outoa ja epäilyttävää puhua kristillisen maailmankuvan kannalta, mutta katsokaapa vaikka noita suvaitsevaisen valtamedian julkaisuja: eiköhän niissä jokaisessa tarjoilla jos jonkinlaista horoskooppia, joiden juuret ovat yhtä kaukaa kuin vanhimpien uskontojen. Mutta se on ihan okei: sinua autetaan löytämään jopa sopiva kumppani näiden taivaanmerkkien avulla. Lapsekkuus ja bisnes toki niissä kukoistaa, mutta kyllä ne tosissaankin otetaan.
Tämä kirjoitelma on siis annos apologetiikkaa. ”Apologetiikka tarkoittaa jonkin opin, erityisesti kristinuskon, järjestelmällistä ja rationaalista puolustamista. Sana tulee kreikan kielen sanasta απολογια (apologia), joka tarkoittaa hyökkäyksen kohteena olevan näkökannan puolustamista.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Apologetiikka
En väsytä lukijaa nyt raamatunpaikkaluettelolla. Tunnen kyllä kohtalaisesti tuon vanhan kirjan ja tukun selitysteoksia päälle. Niissä on paljon asiaa. Mahdollinen vastarannankiiski tai opponentti löytää näissä kysymyksissä aina joka asiaan vasta-argumentin, mikäli niin haluaa. Ja jos kiinnostaa, niin kukin tarkistakoon asiat ja taustat itse! Näissä asioissa pätee myös mm. rikospaikkatutkijoiden sittemmin omaksuma ohje ”etsivä löytää…”
En ole koskaan omaksunut mitään uskonnollista käännytyspakkoa. Tai ehkä joskus teininä, kun ”seurakuntaystävät” sellaiseen manipuloivat, mutta en enää. Se on ollut suuri helpotus. Ja kun en tällä hetkellä liikoja sitoudu mihinkään tiettyyn kristilliseen ”puljuun”, niin kirjoitan näistä asioista kuten oikeaksi koen, en niin kuin jokin uskontoputiikki ehkä velvoittaisi tai mustasukkaisesti vahtisi päältä, tuleeko juuri sen jokainen virallinen painotus ja paragrafi noudatetuksi. Totuuteen ja oikeellisuuteen silti pyrin; ydinasiat ovat vakavia, enkä totisesti halua johtaa ketään harhaan.
Olen kuullut henkilöiden pikkulapsista professoritasoon tosissaan tivaavan, että jos me olemme jonkin ”jumalan” luomia, niin kukahan tämän jumalolennon itsensä sitten on luonut. Voi kysyä vastaan, että miksi Jumalan itsensä pitäisi olla kenenkään luoma? Raamatusta käy ilmi myös, ettei Jumalalla itsellään ole Luojaa, tai Hän ei ainakaan sellaista tunne.
Olen valinnut kristinuskon monista syistä. Yleensä täälläpäin maailmaa siihen kastetaan lapsena, halusi tai ei. Sitten myöhemmin tulee kullekin omat syynsä muodostaa maailmankatsomuksensa ja omaksua uskomuksensa. Omani perustuu uskon lisäksi myös järkeen. Lisäksi on olemassa ns. ”henkilökohtainen kutsu”. Perusteluja löytyy.
Maailmankaikkeus on niin hienosti järjestynyt, että loogisesti ajatellen on aivan yhtä perusteltua ajatella sen olevan jonkin meitä suuremman älyn tuottama kuin itsestään paikoilleen asettunut. Vilkaisepa esim. erittäin kiehtovia, tieteellisiä lyhytdokumentteja YouTubesta haulla ”scale of the universe” tai jotain sinnepäin.
Niistä voi saada vähän suhteellisuudentajua omaan elämään, ajallisuuteensa ja rajallisuuteensa. Sitten siinä valossa ihan jokainen suosikkijoukkueen hävitty matsi tai rakennekynnen lohkeaminen ei ehkä sitten paina vaa’assa ihan niin hirmuisesti tässä elämässä!
Jospa olemme jonkin meitä isomman hyperälyn tietokonepelimäinen luomus? Tieteen piiristä löytyy vakavasti otettavia kosmologeja ja fyysikoita, jotka pohtivat työkseen tätä asiaa. Jos katsot MIB-elokuvien ykkösosan humoristisen jälkianimaation, joka tulee kaikkien tekijätietojen (credits) jälkeen, niin se voisi hyvinkin osua lähelle sitä, mistä on kysymys.
Maailmankaikkeudessa on paljon lakeja, esim. energian häviämättömyyden laki. Onhan sinunkin mielesi nyt jonkin aineellisen kombinaation ylläpitämä. Sekoitus oikeassa paikassa olevaa sähkökemiallista impulssien verkostoa. On aivan ällistyttävää, että kosmoksen kaaoksesta yleensä voisi syntyä (itsestään) mitään niin järjellistä ja järjestäytynyttä kuin vaikkapa ihmisen tajunta. Sellainen, joka voi alkaa ihmetellä ja etsiä syytä omalle olemassa ololleen.
On olemassa paranormaaleja ilmiöitä, joita tiede ei voi nyt selittää, mutta joihin esim. tulevien aikojen kvanttimekaniikka https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttimekaniikka voi tarjota selityksiä. Suhteellisuusteoriankin mukaan ulottuvuuksia on enemmän kuin nämä ihmisen aisteillaan nyt hahmottamat. Kuka tietää, mitä niissä lopulta piilee – tiedätkö sinä? Jopa maailmankaikkeuksia voi olla useita – peräkkäisinä ja rinnakkaisina. Eli ihminenkö pienessä päässään siis tietää ja hahmottaa jo kaiken, ja se siitä? Eipä varmaankaan.
Nykyiset ihan arkiset tieteen saavutukset olisivat olleet vielä muutama sata vuotta sitten eläneille ihmisille yliluonnollisia. Mietipä vaikka kännykkääsi tai edes radiota tai taskulamppua. Me ”tavikset” käytämme vaikkapa elektronista laskinta, emmekä tajua höykäsen pöläystä, miten se pystyy vääntämään erehtymättömän vastauksen väsymättömästi ja salamannopeasti laskutoimituksiin, joihin parhailta matemaatikoilta menisi kynällä ja paperilla kenties vuosia.
Yksi maailman pelottavimmista ja vaikuttavimmista kirjoituksista, Ilmestyskirja, kertoo kuvasta, joka osaa liikkua ja puhua. Ihmiskunnan historiassa vasta parin viime vuosisadan aikana sähköenergia on valjastettu ihmiskunnan käyttöön ja sen mukana asiat, jotka muinaisihmisille olivat täysiä ihmeitä.
Samoin Ilmestyskirja kertoo ideologisesta talousjärjestelmästä, joka yhdistää kaikki, valvoo kaikkia ja voi myös sulkea ei-toivotut ulkopuolelleen. Mistä ikämieheksi varttunut apostoli Johannes pikkuruisella Patmos-saarellaan olisi voinut omasta päästään kehittää visioita, jotka ovat täyttä todellisuutta näinä aikoina koostaessaan Ilmestyskirjan? Ja tiede edelleen kehittyy koko ajan; esim. vuonna 2100 on taatusti käytössä sellaisia tieteen saavutuksia, joita nyt pidettäisiin ”ihmeinä”.
Jumala on järjelle käsittämätön, itsensä tiedostava energiakeskittymä keskellä ei mitään. Näin sen miellän. Hän ei itse ole ajan vanki, kuten me olemme, vaan hän manipuloi sitä haluamallaan tavalla ja liikuskelee aikajanalla aivan mielensä mukaan.
Luoja sitten nähtävästi päätti jossain vaiheessa kehittää itselleen seuraa: meidät ihmiset ja kaiken muun valtavine avaruuksineen tähän ikään kuin kehykseksi ja kulissiksi. Raamattu sanoo, että Jumalan ihastuksena olivat ihmislapset. Hän antoi heidän kuitenkin valita.
Joku, nyt siis ihan oikea ydinfyysikko, voisi sanoa, että siinä on Olento, joka hallitsee, päättää ja ennakoi ihan kaikki luomansa universumin alkeellisimmatkin rakennuspalikat, hiukkaset, joten mikään ei missään vaiheessa tule Hänelle yllätyksenä.
Syntiinlankeemuskertomuksesta käy ilmi, että ihminen ei voinut vastustaa kiusausta, vaan alkoi kuunnella jo aiemmin langennutta enkeliruhtinas Luciferia, joka joukkoineen oli jo ennemmin päättänyt alkaa kapinoida Herraansa vastaan. Ihminen uskoi valheen, ja kristillisen näkemyksen mukaan tämän valinnan seurauksia niitämme nyt tässä maailmassamme.
Voimme parantaa maailmaa, puolustaa vapautta ja ihmisoikeuksia ja tehdä politiikkaa – niin meidän pitääkin tehdä – mutta tällainen pohjaongelma perimmältään väijyy kaiken taustalla.
On kysytty, miksi Jumala nyt noin pienestä kilahti niin paljon, että ihminen menetti asemansa kirkkaana valo-olentona täydellisessä maailmassa ja koko setti muuttui työn, tuskan, kivun, sairauden, väkivallan ja kuoleman näyttämöksi. Jumala vihastui, koska Hänen tahtoaan loukattiin ja Hänen vaihtoehtonsa ei kelvannut.
Raamattu tosiaan taustoittaa osapuilleen niin, että yksi Jumalan suurenkeleistä ylpistyi ja halusi loistossaan tulla Jumalaksi itsekseen, ”kalifiksi kalifin paikalle”, mitä hänen Luojansa ja Mestarinsa ei luonnollisesti voinut sallia.
Miksi sitten paholainen langetti ihmisen, mitä hän kuvitteli tällä saavuttavansa? Eräs arvostamani jenkkipastori (Hal Lindsey) on antanut asiaan mielestäni parhaan selityksen: ”pahis” oletti saamalla ihmisen lankeamaan Jumalan tilanteeseen, jossa Hän ei hennoisi tuomita juuri luomaansa ja ihastelemaansa ihmisolentoa, vaan joutuisi armahtamaan tämän ja samalla myös paholaiseksi muuttuneen Luciferin. ”Lusse” kuitenkin erehtyi pahanpäiväisesti: Jumala julisti paholaiselle joukkioineen sodan omine sotasuunnitelmineen. Palaan tähän aihetiikkaan tuonnempana, tämän esseen lopussa omakohtaisen kokemuksen kera.
Loppukädessä Luoja omistaa koko luomakuntansa. Hän ei ole mistään selitysvelvollinen tai vastuullinen kenellekään, vain omille periaatteilleen. Hän ei perustanut uskontoa, vaan on ilmestynyt ihmiskunnalle sen eri vaiheissa oman aikataulunsa mukaan. Hän tuomitsee ja arvioi jokaisen vastuullisena pitämänsä ihmisolennon.
Ellei sitten ole mahdollista kuulla sanomaa pelastavasta uskosta, niin sitten katsotaan, mitä ihminen olisi tehnyt, jos olisi tiennyt, jne. Lisäksi Isossa Kirjassa todetaan, että jokainen ihminen on itse itsellensä laki, eli on omatunto / käsitys oikeasta ja väärästä, ja ihmisen omat ajatukset joko puolustavat tai syyttävät häntä. Tämä sisäinen ääni voi toki olla myös vääristynyt – raskaastikin. Suurimmassa vastuussa ovat ne tahot ja henkilöt, jotka opettavat, johtavat tai ”aivopesevät” kanssaihmisiään tai alaisiaan. Maailmanhistoria on täynnä surullisia esimerkkejä tästä. Suosittelen: lukekaa historiaa ihmiset rakkaat, se antaa perspektiiviä!
Jos alun perin tarpeellinen toimija muuttuu vilpilliseksi, syrjiväksi ja liian valikoivaksi sananvapauden suhteen, voi tapahtua kuten tässä riimityksessä: Facebook = Fakebook. Tämä mahtava ja upporikas mediajätti yhtenä alansa suurimmista taitaa olla aikamoisissa paineissa, koska sitä ilmeisesti vaaditaan erilaisten sanktioiden uhalla ”karsimaan” sisältöään. Itse en ole vielä koko lafkaa edes tarvinnut, mutta monille sen käyttöoikeuden menettäminen tuntuu olevan ahdistavaa kuin joutua kalana kuivalle maalle. Mielenkiintoista sinällään.
Entä mahtaako itse Jumala olla suvakki? Eipä taida olla. Tuskin. Hän on järkiolento, joka vaikka rakastaa ja armahtaa ihmislapsia, myös tuomitsee pahuuden ja vihaa valhetta.
Itse asiassa Luojajumala itse oli ensimmäinen luonnonsuojelija: Hän laittoi ihmisen ”viljelemään ja varjelemaan maata.” Siis pitämään siitä huolta, ei tuhoamaan sitä ahneudellaan, ympäristömyrkyillään tai ydinaseillaan!
Lisäksi vaikka Hän velvoitti ihmiskunnan lisääntymään ja täyttämään maan, niin eiköhän se ole jo riittävän täynnä ja planeetta nimeltä Maa (isolla kirjoitettuna) huokailee jo kuormansa alla, kun ihmispopulaa pukkaa Maan kestokykyyn nähden aivan liian isolla hehtaaripyssyllä.
Maapallon väkiluku pitäisi kyetä rajoittamaan jonnekin miljardin paikkeille ja pitää siellä. Ei aina voi tulla uutta laajempaa väestökerrosta elättämään vanhenevia ikäluokkia pyramidimaisesti, vaan väestön pitäisi kääntyä laskuun, kuten Euroopassa ja Kaukoidässä on käymässäkin. Kehitysmaat ovat taas tässäkin kehittyneitä maita jäljessä.
Mikä se paljon puhuttujen juutalaisten ja Israelin merkitys sitten on? Otan teologisen näkökannan. Maallisena valtiona Israel nykyään tekee omaa politiikkaansa omista syistään, joista ei enempää nyt tässä. Israelin kansa polveutuu nykyisen Irakin alueelta tulevasta kantaisä Aabrahamista. Paitsi biologisena kansojen isänä, hänellä on myös voimakas hengellinen merkityksensä kaikkien Jumalan seuraajien isänä, koska hän uskoi ja totteli Jumalaa. Israel on ikään kuin pienoisotos maailman väestöstä. Juutalaiset kirjoittivat Raamatun ja toivat esiin erilaisia roolimalleja ihmisyydestä. Jumala ei halunnut heidän sulautuvan muihin kansoihin ja lakata olemasta.
Silti Jumala paitsi siunasi Israelia, antoi sille myös rökitystä tottelemattomuudestaan, kuten pakkosiirtolaisuus Babyloniin noin v. 586 eKr. Tämä kansa ja uskonto on olemassa yhä, mitä jo kaukaiset hallitsijat pitivät ihmeenä, ja se on vaikuttanut Lähi-idässä tuhansia vuosia ennen esim. islamia, mikä kannattaa muistaa, kun mietitään, kenellä on oikeus mihinkin. Islamilaisilla nimittäin olkoot oikeudet omiin pyhiin paikkoihinsa, mutta ei kaikkeen mahdolliseen tuolla alueella.
Sitä arvostan islamilaisissa ehkä eniten, että he ainakin kunnioittavat omaa uskonnollista viitekehystään vaikka maallistuneinakin. En ole juuri tainnut huomata muslimien ilkkuvan uskontoaan, kuten länsimaailmassa tehdään kristinuskolle ja käytetään kristillisiä hahmoja jopa kirosanoina. Minusta se on moukkamaista, mutta ei enempää; en vaadi asiasta rikosoikeudellisia seuraamuksia kenellekään tai ota oikeutta omiin käsiini tuohduksissani. Toivon, ettei kukaan muukaan ota, uskoipa tai olipa uskomatta mihin tai kehen tahansa.
Mutta päätelläänpä tätä vuodatusta hiljalleen. Teologisesti tarkastellen maailman kärsimyksen, rappion ja kurjuuden syy perimmältään on siinä, että ihmiskunta on kapinoinut ”tietokonepeliohjelmoijaansa” vastaan. Jos olisit äärimmäisen taitava koodari ja saisit väsättyä pelin tai simulaation, jossa luomasi ukkelit alkaisivat ilkeillä sinulle keskariaan näyttäen suututtaen sinut, niin kauanko sietäisit asiaa?
Ehkä riippuu luonteestasi, mutta mikään, ei kerrassaan yhtään mikään estäisi sinua painamasta ärtyneenä delete-näppäintä ja aloittamasta alusta. Kenties jopa haluaisit kurittaa noita naurettavia pikku-ukkoja, jotka uhmaavat sinun oikeuttasi määrätä, miten simulaatio etenee – olethan heidän rakentajansa, käskijänsä, jumalansa!!
Tässä nykyaikaistetusti vertauskuvaa siitä, mihin Raamattu ehkä viittaa epäolennaisemman viitekertomuksensa ja oheismateriaalinsa rinnalla, joita kaikkia tapahtumia ja kertomuksia ei pidä mielestäni ottaa kirjaimellisesti. Raamatussa on paljon ihmisen havaintoja ja tulkintoja, ja se on ymmärtääkseni vahvasti vertauskuvallinen, mutta siinä on se punainen lanka.
Monet meistä myös ovat niin vajavaisia, että tarvitsevat jumalolennoksi mieltämäänsä tahoa jo paljon aiemmin kuin kuolinvuoteella. Itse lukeudun heihin. Tähän saumaan minun elämässäni iski Jeesus-kuume. Aluksi vieroksuin ja jopa jotenkin pelkäsin tuota henkilöä. Näin lähinnä ankean kohtalon kokeneen ruoskitun miesparan, jota wanha wäki voivottelee vieläkin itkuvirsissään. Mietin, että niin, mitä Hänestä? Mitä me ihmiset Hänellä enää teemme?
Olen heikko ihminen, enkä pysty lähimainkaan pitämään niitä jaloja periaatteita, jotka oikeasti haluaisin pitää. Uskon täysin, että kaikki hyvä tulee ylhäältä. Maailmassa ei ole periaatteessa yhtään mitään, mitä ei saa lahjaksi, vaikka oma osuus onkin tässä ajallisessa, arkisessa elämänmenossa itse kunkin tehtävä. Joskus menee paremmin, välillä heikommin, uskoipa Korkeampaan Voimaan tai ei. Mutta palataanpa aiheeseen Jeesus Kristus.
Jotkut, aivan aiheesta katkeruutta kokevat ihmiset ovat ihmetelleet joidenkin (ainakin omasta mielestään) hyveellisten kristittyjen toimintaa. He kun vaikuttavan saavan kaiken anteeksi, tekivätpä mitä tahansa ja asennoituvatpa kuinka ilkeästi toisiin hyvänsä. Mikään anteeksisaamisautomaatti ei kristillisen sovituksen risti kuitenkaan ole. Ihminen voi myös paatua. Hän ajautuu elämään ja toimimaan niin, ettei halua tai kerta kaikkiaan voi enää mieltää Jumalan tarjoamaa pelastusta.
Näitä monia kristinuskoisia voisi nimittää nimikristityiksi tai muotokristityiksi. Taikka, mikä pahinta, farisealaisiksi kristityiksi. Tämä omahyväinen, mielestään parhaiten Jumalan tunteva porukka – oikeastaan puolue tai lahko – hallitsi aikansa uskonnollista ilmapiiriä. Ja juuri he närkästyivät (siis loukkaantuivat verisesti) Jeesuksen opetuksiin ja Hänen saamaansa kansansuosioon ja kidututtivat ja tapattivat Hänet roomalaisen maailmanvallan alueellisella edustajalla Pilatuksella. Pahimmillaan sellainen on ihminen: kateus ja loukattu ylpeys riittävät aiheuttamaan lähimmäiselle kauheita tekoja. Älä siis aina katso liikaa ihmisiin!
Jeesus oli ja on suuri ihmisystävä, muttei lainkaan mikään lälläri sädekehäheinähattu. Se on vakava harhaluulo. Hän puhui paljon kauniiden asioiden puolesta ihmisyhteisössä, mutta Jeesus myös mainitsi kadotuksen useammin kuin kukaan muu Raamatussa.
Juuri Hän osoittautui itselleni Jumalan ratkaisuksi oikeudenmukaisuutensa vaatimukseen yhtäältä rangaista tottelemattomuudesta itseään vastaan, mutta toisaalta halusta antaa anteeksi ja armahtaa, kun kokee olevansa Taivaan Isän armon tarpeessa. Kuulostaa lapsekkaalta aikuisen kirjoittamana, mutta niin se menee.
Lisäksi Jeesus esimerkiksi varoitti ankarasti kajoamasta kaikkein heikoimpiin ja puolustuskyvyttömimpiin ihmisyksilöihin, kuten lapsiin, vahingollisella tavalla.
Jos ihmisellä on mahtavia ominaisuuksia, rohkeutta ja taitoja taikka hän muuten vain on onnekas, niin sekin kaikki hänelle suodaan. Menestyä saa ja nauttia elämästä, tosin yllättävän monille valtaisakaan menestys ja muu maallinen hyvä ei ole tuonut onnellista ja pitkää elämää. Tutustu vaikka edesmenneiden superjulkkisten elämäntarinoihin. Ja vaikka joku epätoivossaan päättäisi itse päivänsä, niin tämäkin seikka on ollut jo Luojansa tiedossa alusta asti. Hän on ensimmäinen ja viimeinen, a ja o. Tästä ottaa kopin kuka haluaa tai sitten ei.
Tutkitusti usko tuonpuoleiseen lepoon ja rauhaan tuo toivoa esim. kuoleville ihmisille. Minusta on kannattanut ja kannattaa uskoa loppuun asti, vaikkei minusta tuntuisi hyvältä, vaikkei minusta tulisikaan mitään hienoa, vaikkei tuolla puolen rajaa sittenkään edes olisi mitään tai ketään. Vaikka elämä ei jatkuisikaan. Vaikka tietoisuuteni sammuisi ikiajoiksi…
