Blogit

Juutalaisista, Israelista ja vähän muustakin

Kuva Tiia Monto / Wikimedia Commons / CC BY-SA 3.0

Vaikka minulla ei olisi – kuten nyt kuitenkin olen siis tunnustanut olevan – mitään uskonnollis-mytologista näkökulmaa näihin aiheisiin, olisin silti puhtaan maallisena pragmaatikkonakin pitkälti samaa mieltä.

Uskonnollisesti ottaenhan Israel, ”valittu kansa”, on Jumalan silmäterä. Egyptin orjuudesta monien vaiheiden kautta vapauduttuaan, mutta Siinain autiomaassa sekoiltuaan ja Jumalalle kiukuteltuaan, vain osa pääsi ”luvattuun maahan” muiden hyytyessä ladulle. Jumala ei säästänyt valittujaankaan jos nämä alkoivat uhmata Herraansa.

Tämä käy ilmi kautta Raamatun, joka on muun ohella myös erittäin pätevä historiateos. Erittäin samat henkilöt, valtakunnat ja ilmiöt siellä tulevat vastaan, kuin ”oikeassakin”, tieteellisessä historiankirjassasi, joten kannattaa miettiä, ennen kuin tyrmäät koko opuksen.

Raamattu on myös kiehtova ja pysäyttävä, suorastaan veret seisauttava ennustuskirja, profetia. Mutta nämähän ovat uskomusasioita – tiedetään. Vaikket siis sanaakaan uskoisikaan, ei se ole minulta henkilökohtaisesti mitään pois. Harmittelen vain, mitä sinä et tiedä ja ymmärrä, ja olet sulkenut mielesi ottamasta selvää.

Mutta se siitä. Nyky-Israel luotiin silloin maailmanjärjestön toimesta katkeran Toisen maailmansodan jälkeen, jossa koko juutalais-uskonnollis-kulttuurinen väestö pyrittiin hävittämään kokonaan pois maailmankartalta, sukupuuttoon.

Palestiina jaettiin juutalaisten ja arabien kesken. Arabit eivät jakoa hyväksyneet (vaikka esim. mahtivaltojen USA:n ja Neuvostoliiton blokit niin tekivät) ja julistivat heti sodan 1948.

Tuolloin kiväärein ja astaloin varustautuneet, tuoreet israelilaiset pystyivät puolustautumaan arabien vähintään viittä hyvin varustautunutta armeijaa vastaan, jotka hyökkäsivät armotta joka suunnalta. Israel voitti, kuten on voittanut kaikki muutkin naapuriensa provosoimat sodat. Ja alussa sillä ei totisesti ollut suojanaan Yhdysvaltain ohjuksia ja lentotukialuksia.

Useat raamattu-uskovaiset pitävät näitä monia tapahtumia osoituksena yliluonnollisesta varjeluksesta ja ennustusten täyttymisestä, joita Raamatussa on lukuisasti. Israel ja juutalaiset eivät saa lakata olemasta, vaan niillä on tietty tehtävä kansojen joukossa.

Sitten muutamia käytännön toteamuksia. En pidä kaikista nyky-Israelin tekosista heikompia vastuksiaan kohtaan. Haluaisin, että palestiinalaiset ja israelilaiset tekisivät rauhan, ja palestiinalaiset voisivat alkaa käydä jälleen töissä Israelin puolella ja muuta sellaista, mutta israelilaisten (siellä on nimittäin muitakin kuin juutalaisia, myös mm. suuri arabivähemmistö, joka siellä haluaakin pysyä) on voitava kokea olevansa turvassa ilman palestiinalaismilitanttien iskuja. Tällainen ei nyt vallitsevassa tilanteessa ole mahdollista.

Rajojaan Israel ei voi kaikille pyrkijöille avata, kuten ei Suomenkaan pitäisi! Vai pitäisikö? Yhtä vähän kuin suvaitsevaisto, niin älkää te rajakitkaan menkö Ylen, Sanoman ja maailmassa sen Israel-vihamielisen median lankaan. Parempiakin asioista tiedottajia on.

Koston kierre kannattaisi katkaista. Juutalaisuudella on tuhansia vuosia pitempi historia tuolla alueella kuin islamilla. Suomikin on menettänyt alueita itänaapurilleen, ja tätä monet pitävät yhä katkerana vääryytenä. Täältä ei kuitenkaan lähdetä räjähtelemään Pietarin toreille ja busseihin. Lisäksi Israel iskee takaisin, se ei käännä toista poskeaan. Tuskin Suomikaan hyvällä katselisi, mikäli Ahvenanmaalta lentelisi asutuskeskuksiimme raketteja tuhkatiheään. Kansalaiset vaatisivat valtiovaltaa tekemään asialle jotain ja suojelemaan heitä.

Juutalaisilla on paljon vaikutusvaltaa väkimääräänsä nähden, mutta he ovat myös poikkeuksellisen lahjakkaita pärjäämään. Nobelin palkinnoista on suuri määrä mennyt heille. Heihin on aina kohdistettu erityistoimia, esim. kielletty omistamasta maata ja harjoittamasta tiettyjä ammatteja eri aikoina, joten heistä on tullut mm. lääkäreitä ja juristeja. Heillä on omat vahvat vaikutusjärjestönsä Jenkeissä – niin, mitä sitten? Miksi ei olisi?

Natsihallintoa pakoon he eivät tahtoneet päästä, koska muu maailma ei halunnut ottaa heitä enää vastaan tietyssä vaiheessa. Lisäksi antisankarit Himmler, Göbbels ja kumppanit havaitsivat esim., että Saksan juutalaissotilailla oli I maailmansodan jäljiltä suhteellisesti enemmän ansiomerkkejä kuin muulla kantaväestöllä, joten asiaa piti nolosti alkaa pimittää.

Venäjänmaa oli suorittanut omat pogrominsa aiemmin 1-2 miljoonan surmatun juutalaisen muodossa. Kaikkea muutakin älytöntä on tapahtunut juutalaisten päänmenoksi, ja minä en ainakaan millään hyväksy mitään tapahtumia ja toimia, joiden tähden juutalaisvaino voisi jälleen yltyä. Esimerkiksi sellaisia väestöliikehdintöjä ei pitäisi tapahtua, että näin alkaisi käydä. Lausunnot juutalaisten salaliitosta maailmassa ovat kukkua. Samaan asiaan antijohtaja Hitlerkin vetosi katkerassa lopputestamentissaan, kun maansa oli raunioina 75 vuotta sitten.

Mutta minun mielestäni minkään etujärjestön ei pitäisi pillastua siitä, että joku kerää militariaa (sota-aiheista esineistöä) minkä maan tai tapahtuman johdosta tahansa. Myös jonkin niin kutsutun pahan valtakunnan aiheistoa. Ei pidä olla yliherkkä ja vetää inadekvaatteja johtopäätelmiä jonkun keräilyinnosta ja uteliaisuudesta asioita kohtaan.

Pahan voimaa voi kunnioittaa ja arvostaa vihollisen nokkeluutta ja viekkautta, kuten itsekin teen esim. monille pelkkänä taruolentona esiintyvän Saatanan suhteen, vaikka olemmekin valintojemme puolesta niin sanotusti eri laidoilla. Olen niin voidessani aina rajoittanut kaikkia kristittyjä uhoamasta tälle henkilölle tai aliarvioimasta häntä. Kristus on voittanut hänet, ette te. Nytkin olen sitä mieltä, että hän on, kuten Raamattu luonnehtii, tämän maailman ruhtinas ja ihmisten eksyttäjä. Ei tämä muuten näin älyttömästi menisi, kuten nytkin hereillä olevat ihmiset huomaavat, olivatpa uskovaisia tai eivät kerrassaan minkään sortin uskovaisia.

Kaiken kaikkiaan ei kannata – jos mielestään muuten on totuutta etsivä ja rakastava yksilö – pitää tiettyä sokeaa pistettä Israelin ja juutalaisten suhteen ja olla sitten siinä kuin suoraan valtamedian aivopesemä ja hokea sen perinteisiä johtopäätelmiä Lähi-idän erittäin monimutkaisesta ja tulenarasta tilanteesta. Israel tekee virheitä ja pahuuksia, mutta sen viholliset vielä enemmän. Israelin naapurien demokratisoituminen ja ihmisoikeuksien reipas tasonnosto on se ainut tapa, miten tuo maailmankolkka voisi rauhoittua. Nyt se piste taitaa olla aika kaukana, ja uudet brutaalihallinnot näyttävät nousevan kaatuneiden tilalle. Miksi?

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.