Blogit

Juutalaisviha on uusi musta

Kuva Pixabay

Tänään törmäsin jälleen kerran surulliseen tarinaan saksalaisesta juutalaismiehestä, joka oli joutunut maahanmuuttajamiehen hyökkäyksen kohteeksi (linkki uutiseen, josta löytyy videokin tapauksesta). Jälleen yksi esimerkki Eurooppaa riivaavasta juutalaisvihamielisyydestä. 2010-luku ei ole kauhean mairitteleva ollut (linkki) eikä tilanne tule parantumaan niin kauan kuin asiaa hyssytellään ja selitellään kauniimmaksi kuin mitä se todella on.

Hulluintahan on se, että ne, jotka turuilla ja toreilla riehuvat natseja vastustellen ovat niitä, jotka iskuja tekevät tai jotka hiljaa hyväksyvät uuninluukkujen kolkuttelut. Koska aihe kuitenkin on tärkeä, ajattelin julkaista uudelleen kirjoitukseni  vuodelta 2012. Julkaisin tekstin tuolloin Uusi Suomi -verkkolehden blogissani, mutta se poistettiin sieltä ylläpidon toimesta “sopimattomana”.

Tässä siis hieman vanhempaa, mutta edelleen ilmeisen ajankohtaista tuotostani:

Ja kuka se natsi olikaan?

Helena Eronen 20.2.2012

Polttopulloja synagogiin, juutalaisten pelottelua, uhkailua, ahdistelua ja jopa fyysistä väkivaltaa. Ei, kyse ei ole 30-luvun Saksasta, vaan 2000-luvun Euroopasta. Malmön juutalaiset joutuvat jättämään kotinsa pelon vuoksi.

Osaako kukaan nimetä yhtään toista ihmisryhmää juutalaisten lisäksi, joka joutuu elämää niin voimakkaan pelon vallassa nykypäivänä Euroopassa? On perin hassua, että mm. holokaustin muiston varjeleminen on kirjattu moneen sopimukseen ja holokaustin kieltäminen on monin paikoin laitonta, mutta samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa toisen maailmansodan karmeudet kokeneet vanhukset eivät voi enää käydä monissa kouluissa kertomassa kokemuksistaan, sillä eräät oppilaat ovat alkaneet suhtautua heihin halveksuvasti ja heitä on väitetty mm. valehtelijoiksi. Puolassa syntynyt ja holokaustista selvinnyt Judith Popinski on kertonut, että “Malmö muistuttaa minua siitä juutalaisvastaisesta asenteesta, jota kohtasin ennen toista maailmansotaa Puolassa ollessani lapsi. Ei ole enää turvallista olla juutalainen Ruotsissa.”

Euroopassa eniten antisemitistisiä iskuja tehdään Saksassa, Itävallassa, Hollannissa ja Ruotsissa. Alueellisia eroja maiden sisällä on ja esim. Ruotsissa Malmöstä on tullut antisemitismin keskus. Juutalaiset eivät uskalla pitää julkisesti esillä mitään uskonnollisia tunnuksia ja jopa lapsia kohtaan on käyttäydytty aggressiivisesti.

Suurena ongelmana Ruotsissa pidetään sitä, että siellä vasemmistopoliitikot ja –aktiivit lietsovat Israeliin erittäin kriittisesti suhtautuvalla asenteellaan juutalaisvihamielisyyttä ja yleistynyt antisemitismi nähdään kierosti juutalaisten omana syynä. Ruotsalaisia juutalaisia on kehotettu irtisanoutumaan Israelin politiikasta, jotta juutalaisia vastaan ei tunnettaisi niin suurta vihamielisyyttä.

Mediaa sen sijaan on syytetty vaikenemisesta ja kiertelystä. Tapahtumista saatetaan kirjoittaa lehtijuttu, mutta juutalaisvihamielisten etninen tausta, joka on lähes poikkeuksetta Lähi-idästä (juu, kyse ei ole sittenkään uusnatsien harrastuksista), jätetään kertomatta, vaikka luultavasti se olisi erittäin olennainen tieto, jos ongelmasta halutaan eroon joskus päästä. Suomalainen viharikollisuus ja siitä pauhaaminen saa ehkä jopa naurettavan säväyksen, kun täkäläisiä tapauksia ryhtyy vertaamaan vaikkapa siihen, millä tavalla juutalaisia vastaan kiihotetaan ympäri Euroopan. Esimerkiksi eräässä ruotsalaisessa moskeijassa oli kuulutettu juutalaisten joukkotuhonnan perään.

En itse ole mikään suuri Israelin fanittaja. Suhtaudun Israeliin kuten mihin tahansa muuhun valtioon, tosin Israel on yksi niistä maista, jonne haluan ehdottomasti joskus matkustaa lähinnä sen historian vuoksi. Siksi minusta on aina yhtä kummallista tavata ihmisiä, joiden viha Israelia kohtaan on niin henkilökohtaista ja raivoisaa, että ollaan toivottamassa “kaikki juutalaiset mereen”. Sitäkö ihan TODELLA halutaan? Ovatko nämä ihmiset pahoillaan siitä, etteivät natsit saaneet toteutettua sitä endlösungiaan?

Minusta on myöskin todella vierasta ajatella, että Euroopassa hiljaa hyväksytään juutalaisvastaisuus siksi, että Israelin politiikka on mitä on. Eihän eurooppalaisilla juutalaisilla ole sen enempää tekemistä Israelin politiikan kanssa kuin minulla tai Pekka Siikalallakaan.

Kuinka on sitten mahdollista, että kaiken tämän eurooppalaisen antirasismin ja maailmoja syleilevän humanismin keskellä saa rehottaa ilmiö nimeltä antisemitismi? Minä olen toisaalta todella häkeltynyt tästä, toisaalta taas se kuvastaa valtavan hyvin sitä, millainen monikulttuurisuuden todellisuus on: erittäin suvaitsematon, poliittisesti värittynyt ja yksinkertaisten ihmisten hupsuttelusta kumpuava pahuus.

Meistä jokainen tuntee juutalaisten historian ja toisen maailmansodan tapahtumat ja jos jotain voisimme tehdä korvataksemme edes jotain Euroopan juutalaisille, niin voisimme nyt ainakin alkajaisiksi luvata heille (ja toteuttaa sen myös käytännössä), ettei enää koskaan yhdenkään juutalaisen tarvitsisi pelossa elää.

Vai pelkäämmekö me liikaa antisemitistejä?

– Helena

Jk. Jollain tasolla ironista, että kirjoitin tuon tekstin vuonna 2012. 2013 minut oli kirjattu johonkin Yhdysvaltain ulkoministeriön raporttiin esimerkkinä eurooppalaisesta antisemitismistä.

Jakoa

Tietoa julkaisijasta

Helena Eronen

Helena Eronen