Blogit

Roskat kuuluvat säkkiin, eivät naiset

Kuulin tänään semmoisen ällistyttävän uutisen, että Afganistan on kieltänyt burkat eli ne siniset kokovartalokaavut, joissa on silmien edessä vaan verkko, jotta nainen ei päin seiniä kävele. Euroopassa vastaava kielto on voimassa ainakin Belgiassa ja Ranskassa ja Tanska on seuraamassa perässä.

Suomessakin on keskusteltu kokovartalokaapujen kieltämisestä, mutta koska uskonnonvapaus on muita vapauksia arvokkaampi ihmisen perusoikeus, ei kieltoa luultavasti ihan heti tulla näkemään. Itse olen hieman leikkimielisesti sanonut, että ehkäpä kauniiden itämaisten naisten kaavuttamisen kannatus tietyissä piireissä johtuu sisarkateudesta, mutta se on lähinnä ainoastaan ilkeämielinen vitsi eikä oikeastaan liity asiaan mitenkään.

Itse henkilökohtaisesti kieltäisin burkat, niqabit (ne mustat kaavut, joista ei ole kuin silmien kohdalla rako) ja peruskouluikäisiltä lapsilta kaikenlaiset huivikyhäelmät. Tasa-arvon näkökulmasta nuo kaikki ovat todella räikeästi ristiriidassa nykyisten pohjoismaisten linjausten kanssa enkä oikeasti tajua, mitä liikkuu niiden päässä, jotka paasaavat, ettei tyttöjä saa sanoa tytöiksi, mutta tyttölasten eristämisestä huntujen alle on ihan silleen niin kuin se olisi jotenkin normaalia.

Ja kun totean tämän, on minua varmasti helppo syyttää ahdasmielisestä impivaaralaisuudesta, mutta sanonpahan vaan, että se en ole tässä asiassa minä, joka on ahdasmielinen. Itse asiassa minä jopa ajattelen sitä pientä somalitaustaista Abdullahia, joka kokee olevansa tyttö, mutta ei voi käyttäytyä kuten kulttuuritaustansa tytöt, vaan hänen on pukeuduttavat farkkuihin ja t-paitaan eikä hän saa käyttää päähuivia. Onko kukaan miettinyt sitä, mitä tuollaisesta Abdullahista tuntuu moinen? Tuskin kukaan on niin tyhmä sentään, että väittää sukupuolten moninaisuuden olevan oikeasti vain länsimainen ilmiö, tai jos on vain länsimainen ilmiö, niin se saattaa koko ilmiön hieman erikoiseen valoon.

Naisten hunnuissa ja kaavuissa kulkeminen ei myöskään mitään vapaaehtoista ole, aivan turha moista valehdella. Ei ole pitkäkään aika, kun Saksassa pääsi afganistanilainen tyttö hengestään, koska ei halunnut käyttää päähuivia, vaikka poikaystävänsä moista vaati, ja tiukassa yhteisön paineessa elävät naiset täällä Suomessakin unohtavat oman identiteettinsä ja tahtonsa ja tekevät kuten käsketään, usein väkivallan pelossa. Sellaista tässä tasa-arvon maassa kyllä hyväksytään ja fanitellaan, aivan kuin itsekin moista väkivaltaista patriarkaattia jollain sairaalla tavalla kaivaten.

Suomessa on aivan huippua se, että täällä me naiset ja miehet elämme rinnan tasa-arvoisina ihmisinä, paitsi jos ihminen sattuu olemaan musliminainen. Silloin on vähän huonompi eikä ansaitse ihan kaikkia niitä vapauksia ja yhteiskunnan huolenpitoa kuin me muut. Se on minun mielestäni yksi kuvottavimmista yhteiskuntamme ilmiöistä päin persettä hoidetun vanhustenhuollon rinnalla.

Onnittelen koko sydämestäni Afganistanin naisia vapaudesta ja toivon vapautta heillekin, jotka ovat tänne Pohjolaan tulleet fundamentalistista paskaa pakoon.

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement