Kaikille suomalaisen kansanvallan puolustajille Prioriteetti Nro 1 on tällä hetkellä selvä ja hyvin yksinkertainen; eli Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen.
Itsenäisyystaistelun tarkoitus on saada se yksinomaan Suomen kansalle kuuluva valta takaisin Suomeen, jonka EU-uskovaiset poliitikot ovat maan rajojen ulkopuolelle siirtäneet rakentaakseen sen avulla poliitikkojen omaa ylikansallista suurvaltaprojektia eli EU:ta, joka ei siis ole kansan tarpeista lähtöisin.
Kun tämä ensimmäinen tavoite vallan palauttamisen suhteen on saavutettu, niin seuraavana tulee tietysti Prioriteetti Nro 2. Mikä se sitten on?
Tämä toinen asia mihin pitää ajoissa varautua ja valmistautua on se, että kun Suomen kansalle kuuluva valtiovalta on saatu palautettua EU:lta Suomeen, niin sitä on heti suojeltava kaikilta vaaroilta ja uhilta yhtä tarkkaavaisesti ja päättäväisesti kuin äidit suojelevat pieniä lapsiaan.
Tämä siksi, että sellaisessa tilanteessa kun valta on juuri vaihtanut omistajaa, niin se on myös kaikkein heikoimmillaan ja haavoittuvimmillaan; siksi sen menettäminen voi tapahtua helposti, jos tämän tilanteen suhteen ei olla etukäteen varautuneita, valppaita ja valveutuneita.
Kysymyksessä on kuin vastasyntynyt lapsi, jota ei saa varomattomasti lipsauttaa käsistä taikka antaa epähuomiossa vääriin käsiin.
On pidettävä mielessä, että meillä ei ole varaa mihinkään uusiin ”kuningasseikkailuihin” taikka vastaaviin typeriin virheisiin ja hyväuskoisesti luottaa, että niistä selvittäisiin taas silkalla kohtalon suopeudella.
Kansanvallan vartijat
Meidän täytyy ainakin osaksi jo etukäteen hahmotella ja suunnitella instituutiot, jolla uudelleen itsenäistynyt Suomi sitten tätä kalleinta aarrettaan – eli kansanvaltaansa – suojelee.
Vain siten voimme nopeasti ja päättäväisesti rakentaa perustuslakimme ympärille tarvittavat ja vahvat instituutiot, jotka suojelevat sitä siltä, ettei minkäänlainen itsenäisyydelle, kansanvallalle ja kansakunnalle tuhoisa valtiokaappaus onnistuisi enää uudelleen.
Sillä ikävä kyllä juuri oman kansanvaltaisen valtiomme suojelemiseksi pystytetyt instituutiot epäonnistuivat täydellisesti sen puolustamisessa EU-projektilta; perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri paljastuivat puoluevallan kesyiksi sylikoiriksi. SUPO alistui vallanpitäjien välineeksi eikä täyttänyt kansan ja perustuslain puolustajan tehtäväänsä.
Myös itsenäisyyden viimeinen lukko eli armeija kenraaleineen pysytteli täysin hiljaa, kun Suomi vietiin valheilla johdattelemalla EU:n jäseneksi. Kansallista hälytyskelloa ei siis kukaan tajunnut, halunnut, taikka uskaltanut soittaa.
On lisäksi muistettava, että Suomella ei 1990-luvulla ollut kansakuntana mitään hätätilaa taikka kiirettä tehdä tällaisia koko kansakunnan perustuksia ravistavia ja mullistavia päätöksia, joilla maan itsenäisyys hävitettiin ja tuleviltakin sukupolvilta vietiin oikeus päättää omista asioistaan. Mutta silti edes mitään varovaisiakaan aikalisävaatimuksia asian tarkemmaksi pohtimiseksi ei näiltä itsenäisyytemme turvaksi luoduilta instituutioilta kuultu.
Onkin tulevaisuudessa ison ja tarkan selvityksen paikka miksi ja miten näin pääsi tapahtumaan. Eli miten itsenäisyyden ja kansanvallan puolustamiseen koulutetuista vallan vahtikoirista tuli täysin hampaattomia puoluevallan sylikoiria?
Tässä kansallisessa suur-epäonnistumisessa on ison oppimisen paikka myös tuleville sukupolville. Ainut mikä tämän katastrofin keskellä osoittautui lopulta hyväksi ja kestäväksi oli kansan oikeuksien turvaksi säädetty perustuslakimme; se kesti murtumattomana ja samalla osoitti tekijöidensä viisauden; mutta sitä suojaavat ja tulkitsevat instituutiot siis paljastuivat leijonien sijasta lampaiksi.
Parhaimpiinkaan instituutioihin ei voida luottaa
Uusien instituutioiden luomisessa on muistettava ja otettava huomioon myös se ongelma, että mitkään niistä eivät pitkällä tähtäimellä ole täysin luotettavia; ajan myötä puolueet, poliitikot ja eliitti miehittävät ne tavalla taikka toisella ”omillaan” ja niihin ei siksi koskaan voi lopulta luottaa kansanvallan suojelijoina vaikka ne olisivat kuinka hyvin suunniteltuja.
Lopulta tärkein ja ainut luotettava pilari itsenäisyytemme, perustuslakimme ja kansanvaltamme puolustamiseen on kansa itse. Ja tämä pilari valetaan kestäväksi ja horjuttamattomaksi vain ja ainoastaan niin, että kansaa pitää alkaa valistamaan ja kouluttamaan valtiotaidossa.
Tästä valistuneisuudesta seuraa se, että valtiotaitoista kansaa ei pystytä niin helposti poliitiikkojen ja ulkovaltojen taholta huijaamaan. Kansalaisten on siis tunnettava oma valtionsa perusteellisesti. Sen lisäksi kansalaisen on tiedettävä sekä velvollisuutensa että oikeutensa ja ymmärrettävä edustuksellinen demokratia ja sen toimintamekanismit.
Suoraa demokratiaa voidaan myös lisätä, kunhan ratkaistaan ensin se ongelma, että miten kansalaisille voidaan taata äänestettävien asioiden eripuolista mahdollisimman puolueetonta ja tasapuolista tietoa.
Pienet leijonat ja iso leijona
Nämä instituutiot, jotka pystytetään suojaamaan perustuslakiamme, voidaan ikäänkuin mieltää pieniksi leijoniksi, joiden tehtävä on näyttää heti hampaitaan, jos ne havaitsevat jotakin sellaista joka suuntautuu kansan valta-asemaa vastaan.
Kun taas valtiotaidossa koulutettua kansaa voidaan pitää isona leijonana, joka viimekädessä osaa vahtia näitä pikku-leijonia; ja jos se huomaa niissä heikkouksia, korruptiota taikka moraalikatoa, niin se voi yhdellä tassunsa pyyhkäisyllä osoittaa valtansa ja puhdistaa nämä instituutiot kertaheitolla epäluotettavista ihmisistä taikka muuttaa instituutioita paremmiksi.
Vain näin toimimalla me varmistamme, että itsenäinen ja kansanvaltainen Suomi on ja pysyy. Kansan oikeuksia ja valtaa ei siis lopulta tässä maailmassa luotettavasti pysty vahtimaan kuin valistunut kansa itse.
Yksi suurmies taikka suurnainen voi tietysti palvella kansaa hyvin ja koko sielullaan, mutta nämä ovat ensinnäkin harvinaisuuksia ja suurenkin ihmisen elinikä on rajattu; siksi yksin ”herraonnen” varaankaan ei kansakunnan kohtaloa voi ripustaa.
Vastuu maasta on opittava kantamaan
Valtiovalta on asia, joka on todella helposti hukattavissa, koska se on yksi maailman tavoitelluimmista asioista. Tätä virhettä ei Suomen kansan tule enää koskaan tehdä.
Itsenäisyyteen ja kansanvaltaan pitää niiden palauttamisen jälkeen jatkossa suhtautua samalla kunnioituksella kuin Salomonin Temppelin papit suhtautuivat Kaikkein Pyhimpään; eli kansakunnan on annettava omalle valtiolleen sille kuuluva kunnioitus, arvo ja puitteet.
On käsitettävä, että me emme tarvitse Suomeen Brysselin komissaareja, emme saksalaisia taikka ruotsalaisia kuninkaita emmekä Venäjän tsaarejakaan; tämä maa kuuluu meille ja meidän on opittava hallitsemaan sitä itse.
Ja jos me tästä vastuusta luistamme, niin näitä tsaareja, kuninkaita ja komissaareja on aina valmiiina odottamassa tilaisuuttaan tulla valtioomme sisään; koputtamalla, koputtamatta taikka sisältä kutsuttuina.
Kaikki ne haluavat kilvan hallita maatamme, mutta ne eivät koskaan tee sitä meidän maamme ja kansamme etu ensimmäisenä mielessään.
Siksi Suomen kansan on opeteltava tämän maan hallitsemisen taito ja hallittava sitä itse.
Niko Aleksanteri Kauko
