Blogit

Keskikesän keskikevyitä ajatelmia

Niin, mitäpä mielessä ja mitä koettuna taas noin niin kuin päällimmäisenä? Tässä samastuessani kehen tahansa normi-ihmiseen – tässä tapauksessa etenkin liikunnalliseen ja lukemista harrastavaan miehentekeleeseen – niin mukavahan tämä tällainen kesä on.

Omasta mielestäni: mahdollisimman vähän ukkosia näillä seuduin, enimmäkseen sopivaa lämpötilaa – ei paljonkaan parinkymmenen asteen kummankin puolin – kuitenkin syksyllä taas sopivia haasteita ja töitä, joista joku ilmeisesti maksaakin jälleen euron pari ja sitä rataa.

Kiva kun aurinko paistaa ja on lämmintä, mutta en löhöile rannalla, ja kartan mökkityyppistä elämää – paitsi että jos olen autoillut ympäriinsä, niin vuokramökki on yleensä kiva. Kammottavan telttailun lopetin jo nuorukaisena: yöllä hyytävää, aamulla tukahduttavaa, rankkasateella kuin suonsilmäkkeessä sekä lisäksi vielä inisevät hyttyset kavereina. Upeata!

Voi niitä aikoja: Olin silloin joskus auvoisella 80-luvulla suuressa yleisötapahtumassa ja niiiiiin kaukorakastunut erääseen älyttömän hemaisevaan kimuliin, joka niin ikään kuljeskeli siellä (ja jolla oli rikas isukkikin vuoristoneuvos Tuuran tapaan, kuten Uunolla Turhapuro-filmeissä), mutta minun onnettomilla naisenlähestymistaidoillani ei tullut mieleenikään uskaltaa tehdä kerrassaan mitään aloitetta. Tuo kaunokainen purjehti uljaat hiuksensa liehuen ulottumattomiin minulta. Olin silloin hillittömän pettynyt itseeni, koko elämään ja meinasin jopa hylätä uskoni ns. Korkeampaan Voimaan. Vuosia myöhemmin, kun ilmeisesti niin kutsuttu miesmarkkina-arvoni oli hieman noussut erinäisistä syistä, käsitin, että tämä ihanainen neito oli sittenkin myöskin ollut kiinnostunut minusta ja olisin voinutkin mennä ihan pokkana juttelemaan hänelle. Mutta tilanne oli osaltani jo ohi, ja toisaalta, jos joku olisi pakottanut meikämannen tuon neidon puheille, niin olisin varmasti toiminut kuten pystyyn kuollut zombie, kuten Tony Halme-vainaa aikoinaan kirjassaan ilmaisi. Näin se menee, katsokaas. Kun kohtuuälykkönä itseään pitävä, ujohko miekkonen ihastuu, niin ette tiedäkään, tytöt ja naiset, kuinka pelottavilta teidän lähestymisenne pojusta tuntuu. Ainakin minusta.

_ _ _

Halla-ahon Jussi meinaa vetäytyä syrjempään. Kaikki onnittelut tälle herralle kaikista vaalivoitoistaan, joihin mies on joukkonsa johtanut. Toivottavasti kuulemme sinusta vielä; pari kertaa olen saanut kanssasi vaihtaa muutaman minuutin keskustelun ja olet hyvä mies!

Voinen mainita: olen kerran päässyt sanomaan herra Halla-aholle kysyvästi ja samalla arvostavasti, että miten olet näinä vuosina kestänyt sen pahimmillaan valtavan sontamyrskyn, joita poliittiset vastustajasi ja valtamediamme ovat suoltaneet kasvoillesi? Itse pidin sitä epäoikeudenmukaisena, ja oikeassahan sinä olet ollut, Jussi. (Onneksi lienet nyt saanut hyvitystä; jopa valtamediamme arvostaa älyäsi, malttiasi ja analyyttisyyttäsi sekä muutenkin.)

_ _ _

Ei kaiketi sitä mikään estä, että saan omalta osaltani ehdottaa tässä Jussin seuraajaa: en ole kyseisen rouvan kanssa koskaan ollut suoraan kontaktissa, mutta kylläkin lukenut hänen kirjoituksiaan ja seurannut kuvatallenteita, leikillisesti ”skriimejä”. Se uusi pj. olisi Riikka Purra. Samalla toivoisin Ville Tavion ja Laura Huhtasaaren pysyvän lähellä tiukasti kuvioissa.

Riikka vetoaisi enenevästi myös naisväestöön ja herättelisi heitä. Hän on maltillisen oloinen, mutta palaa tervettä ”tulta” kotimaisuuden ja täkäläisen hyvän säästymisen puolesta sekä osaa perustella ja keskustella kenen kanssa tahansa ja missä kriittisessä, asenteellisessa ”yleisradiolaisessa” väittelyssä hyvänsä. Riikka siis, ja lukekaa Villen ja Lauran julkaisuja.

Lisäksi olen takuuvakuuttunut, että jos ns. Taju-Median Ruotsin juttuja otettaisiin vakavasti, niin ihmiset käsittäisivät täällä paremmin. Hänellä lienee lähteinä mm. Ruotsin valtamedia, SVT ja Polisen Sverige, joten lähteet ovat varsin vakuuttavat. Ruotsin valtamedia ilmeisesti muutenkin kirjoittelee asioista avoimemmin ja antaa yleisön keskustella, niin hyysärivaltio kuin länsinaapurimme kehitysmaalaisille onkin. Henkilö paikallaan minimibudjetilla, tukekaa!

_ _ _

Erinäiset seikat vaativat paljon huomiota. Suomen valtio ilmiselvästi kiikutti miljarditason sekin Etelä-Euroopan maiden loputtomiin menoihin, velkoihin ja muihin kömpelyyksiin finanssipolitiikassa, eli taseet eivät täsmää – eivät puolin ja toisin, suuntaan taikka toiseen.

_ _ _

Monen tiedostavan ihmisyksilön pelkona on syyskauden myötä taas alkava liiallinen, hallitsematon, ei-niin-hyvä massamaahanvyöry Välimeren eteläpuolisilta alueilta. Minusta valtiovallan pitäisi torpata tämä, mutta sitä se tuskin tekee. Katsotaan siis, kuinka käy.

_ _ _

Amerikkalainen työtänsä ihan normisti tehnyt poliisi sai sitten tuomionsa – tiedätte kyllä kenestä tässä kirjoitan. Otti peräti väärällä rahalla maksaa yrittäneen huumehörhön kiinni! Piti sekavasti käyttäytynyttä, hyvin ruskettunutta miekkosta aloillaan, kuten poliisi tekee aina sielläpäin maailmaa. Ja tekee taatusti täälläkin tarpeen tullen, joten kiesustelua koko homma syyttää alun perinkään tässä tätä amerikkalaispoliisia. Tämä mies niin sanotusti uhrattiin sairaalloisen BLM-aatteen alttarille kuin Jeesus Kristus aikanaan omassa kontekstuaalisessa ajassaan. Ja Amerikoissa on monta tyyppiä nimittäin varmasti kuluneen vuoden aikana surmattu kaikenväristen ihmisten toimesta – ja Suomessakin – mutta kukaan ei osoita mieltä tai marssi, eikä tämä oma valtamediamme luonnollisesti anna palstatilaa tietylle toiselle todellisuudelle. Tekee sen tahallaan, vihersosialistisen agendansa vuoksi ja tyhmyyttään, siksi sitä halveeraankin näiltä osin. Kammottavaa, inhottavaa. Toivon mukaan tuo jenkkipoliisi armahdetaan pian, hän saa uuden henkilöllisyyden ja pääsee vielä jatkamaan elämäänsä.

_ _ _

Koronaviruksesta vielä. Sallittakoon minun sanoa ja käyttää sananvapauttani tässä. TÄLLÄ KERTAA kaikin puolin voimme VARMASTI luottaa viranomaisiimme ja alan asiantuntijoihin; kyseessä ei ole mikään salaliitto, vaan tavallista ärhäkämpi virus, joka tekee tuhojaan – Suomessa on liki satatuhatta sairastunutta (osa vakavasti ja pysyvästi vahingoittunutta) sekä tuhatkunta kuollutta. Nyt tulee uusi aalto, koska potkupallofanien piti päästä Vennäänmaalle kannustamaan aika kehnoa suomalaista pallonpotkijaporukkaa ja lapsosten piti sitten saada mennä dansaamaan enemmän tai vähemmän umpikännissä ja ilman maskeja sekä muita riittäviä turvajärjestelyjä Keski-Suomeen, festareille. Että sillä lailla. Siis ei! Ottakaa ihan kaikki koko tarjolla oleva korona-rokotesarja. Toistaiseksi niitä on tarjolla kaksi. Saattaapi tulla kolmaskin rokote, ja uusi korona-aalto voi koittaa tulevana syksynä. Nytten osa kansallismielisistäkin näyttää olevan höyrähtänyt, mutta uskokaa virallista lääketiedettä.

Niin Iranin islam-pappisvaltion johtohenkilöitä kuin amerikkalaisia julkkiksia on sairastunut ja kuollutkin tähän tautiin pitkät rivit, ja näitä ihmisiä ei taatusti yhdistä mikään yhteinen sopimus huijata ja jallittaa meitä tavisihmisiä. TÄLLÄ KERTAA sanon itsekin, että salaliittoteoreetikot lukevat tilastoja kuin piru Raamattua. Jooh, jokaisella lääkkeellä on haittavaikutuksensa, ihan sillä Buranallakin, jonka otat päänsärkyysi. Luepa tuoteseloste!

Ehta, vaarallinen virus tämä ”korre” on ja leviää herkästi eri variaatioineen. Et halua menettää esim. haju- ja makuaistiasi taikka keuhkojesi toimintakykyä, vaikka jäisitkin henkiin taudin jälkeen. Harvempi halunnee myöskään isovanhempiensa kuolevan. Rokote on luonnollinen ja paras vastaisku pandemiaviruksia vastaan, kuten on ollut jo vuosisatojen ajan länsimaisen ihmisen sen idean keksiessä, ja tässä tapauksessa yhteiskunta ihan oikeasti huolehtii meistä.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Kata

Samaa mieltä!Halla-aho on niin huikea tyyppi ,jäätävän rauhallinen analyytikko,älykäs mies myöskin! Joku Li kirkuu korvaan tai joku samantyyppinen nykypörriäinen vihertävin otsin mutta hän on tyyni ja se käy varmaan hieman päähän näillä kirkujilla.
Purra on hyvä tyyppi ja hyviä on monta nykyään näkyvissä asemissa puolueessa.On vara valita!Miko ja Sebu sitten myöhemmin,hienoja nuoria!

Viimeksi muokattu 3 vuotta sitten by Kata

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.