Blogit

Kitketään muun muassa suomenruotsalaisuus

Monikulttuurisuus heimokulttuuriin sijaan.

Yhteiskunnan tulisi koostua itsenäisistä yksilöistä, jotka kuuluvat erilaisiin yhteisöihin vapaaehtoisesti (tai ovat kuulumatta). – Ei syntyperään perustuvista heimokulttuureista.
Ikävä kyllä jopa suomalainen yhteiskunta koostuu yksilöiden lisäksi erinäisistä heimoista, ja mikä pahinta: Yhteiskunta ruokkii näiden heimojen olemassaoloa kaksoisstandardeilla, mikä lisää segregaatiota.

Ensimmäisessä (provokatiivisemmassa) otsikossa mainittu suomenruotsalaisuus on yksi heimouden muoto Suomessa, mikä toimii hyvänä anekdoottina koko tälle heimo-ilmiölle.

Kun 1800-luvulla suomalaisten kansallismielisyys heräsi ja suomalaisuutta alettiin korostamaan, ryhtyi osa Suomessa asuvista ruotsalaisista ja ruotsalaistaustaisista ihmisistä mieltämään itsensä suomalaisiksi ja kasvatti myös lapsensa suomalaisiksi. Osa heistä taas alkoi korostamaan olevansa Suomessa asuvia ruotsalaisia. Ensimmäisten jälkeläiset ovat ihan samanlaisia suomalaisia, kuin muutkin suomalaiset. Toiseksi mainitut suomalaiset tunnemme nykyään suomenruotsalaisina.

Yleisesti integraation onnistumisesta käytetään termiä sulatusuuni. Kulttuurit ja kansat yhdistyvät ja sekoittuvat. Niiden ruotsitaustaisten ihmisten kohdalla, joiden jälkeläiset ovat suomalaisia, tämä sulatusuuni toteutui. Toisten kohdalla epäonnistuttiin. Puhumattakaan jostain Suomessa asuvista romaneista, jotka ovat olleet täällä 500 vuotta, mutta ovat integraation kanssa edelleen samassa pisteessä kuin 500 vuotta sitten. Kelle tahansa tavalliselle suomalaiselle olisi noloa pukeutua isovanhempiensa vaatteisiin, mutta romaneille on itsestäänselvyys pukeutua mummoksi ja papaksi heti kun oppii kävelemään. Tämmöinen konservatiivisuus on yksilökeskeistä länsimaalaisuudesta kaukana.

Monesti ajatellaan, että länsimaalaistuminen ja ihmisten yksilöityminen olisi jonkinlainen automaattinen seuraus siitä, että ihmiset saavat elää vapaassa yhteiskunnassa. Ensinäkään se ei ole automaattinen, koska heimoyhteisöt voivat painostaa jäseniä olemaan ennen kaikkea kollektiivinsa jäseniä yksilön sijaan. Esimerkiksi jehovantodistajien tapa painostaa jäseniään on ollut otsikoissa monet kerrat.

Suomenruotsalaisista luulisi, ettei heillä olisi samanlaista painostusta, mutta luuloksi jää. Esimerkiksi kerran Ruotsalaisuuden päivänä julkaistiin Helsingin Sanomissa toimittajan kirjoittama kolumni hänen lapsestaan, joka ei halunnut puhua ruotsia, koska kukaan hänen kavereistaan ei puhunut ruotsia. Toimittaja oli sitten kiikuttanut perheensä asumaan alueelle, jossa kaikki puhuvat vain ruotsia. Lapsi oli sitten kiukuttelun jälkeen lopettanut suomeksi puhumisen.
Tämä oli olevinaan siis onnellinen tarina.

Suomenruotsalaisten kohdalla on kuitenkin jotain toivoa nähtävissä. Tilastojen mukaan suomenruotsalaisia on joka vuosi vähemmän ja vähemmän. Tämä johtuu monista asioista. Yksi niistä on se, että kun suomenruotsalainen pariutuu suomalaisen kanssa, ei heidän lapsensa välttämättä miellä itseään suomenruotsalaiseksi, vaan ihan vain suomalaiseksi.

Suomenruotsalaisten sulautuminen suomalaisiksi tapahtuu siis lähes väistämättä, vaikkakin hitaasti. Ja mielestäni aivan liian hitaasti.

Yhteiskunnan tulisi ottaa tietoiseksi tavoitteeksi kaikkien heimojen sulauttaminen yhdeksi yhtenäiseksi kansaksi. Suomenruotsalaisten kohdalla tämä tarkoittaisi pakkoruotsista luopumista, virallisesta kaksikielisyydestä luopumista, ruotsinkielisistä kouluista, armeijasta ja palveluista luopumista, sekä karttojen kaksikielisyydestä luopumista.

Romanien kohdalla se tarkoittaisi aivan ensimmäisenä sitä, että verorahoista ei enää kustannettaisi romaneille heidän omia tietynlaisia vaatteitaan. Jos sossurahalla ei saa romanimekkoa hankittua, niin sitten pukeutuu vähän halvemmin.

Romanit ja jehovantodistajat ja muut jäseniään painostavat ryhmät pitäisi laittaa siten syyniin, että sosiaaliviranomaiset selvittäisivät ovatko näiden vanhemmat kelvollisia kasvattamaan lapsia. Eriytyminen muusta väestöstä kuitenkin johtunee kasvatusmetodeista.

Esimerkiksi muslimien piireissä on havaittu ongelmana se, että muslimivanhemmat pyrkivät estämään lapsiensa länsimaalaistumisen ja kieltävät lapsiaan viettämästä aikaa kantaväestöä edustavien lasten kanssa.

Itse olen lapsuuteni viettänyt Oulussa, missä lestadiolaiset muodostivat aina oman selkeän porukan, sillä sekä heidän vanhempansa, että koulu tuki apartheidia.

En näkisi yhtään pahana asiana, että näiltä perheiltä, joiden vanhemmat väittävät ”vääräuskoisten” kanssa kaveeraamisen johtavat ”helvetin tulessa palamiseen”, otettaisiin lapsia huostaan, jos eivät sosiaaliviranomaisten varoituksista välittäisi. Esimerkiksi Sveitsissä oli muslimilapset kieltäytyneet kättelemästä naispuoleista opettajaa, ja kun sosiaaliviranomaiset menivät sitten näiden lasten vanhemmille puhumaan asiasta, niin vanhemmat olivat sitä mieltä, että islamin lait tulevat ennen Sveitsin lakeja, eikä lapset täten ole tehneet mitään väärää. – Perhe karkoitettiin Sveitsistä.

Suomeen tarvittaisiin samanlainen systeemi, jossa kaikki integroitumishaluttomat ja integroitumiskyvyttömät maahanmuuttajat karkoitettaisiin maasta pois.

Lisäksi eri kulttuurien eroja tulisi kaventaa peruskoulussa yhdistämällä uskontotunnit ja ET-tunnit yhdeksi uskonnot ja aatteet -tunniksi, joissa uskontojen ja aatteiden historian opiskelun lisäksi käytäisiin filosofista vuoropuhelua ja keskuteltaisiin eri asioista pohtien etiikkaa ja moraalia.

Samoin peruskouluihin tulisi lisätä ilmaisutaidontunteja, jotta lasten kyky asettua toisten asemaan paranisi. Tämä helpottaisi lapsia ymmärtämään, että he ovat paljon samankaltaisempia, kuin ovat arvanneetkaan.

Nykyään tehdään siinä aivan väärin, että erilaisuutta suorastaan ruokitaan ja korostetaan, ja päälle luodaan eri sääntöjä eri ihmisryhmille. Kuten jehovantodistajien vapautus armeijasta, mainittu romanien vaatteet verorahoista, mainitut omat koulut suomenruotsalaisille, omat uimahallivuorot muslimeille, vapautus tanssitunneista lestadiolaisille, jne.

Ja kun heimoja kohdellaan eri tavoin lain edessä, on todella hankala luoda yhtenäistä yhteiskuntaa. Nämä eri säännöt eri ihmisryhmille johtavat segregaatioon, jolloin lestadiolaiset jumittuvat Ouluun, Suomenruotsalaiset rannikolle, muslimit itä-Helsinkiin jne.

En sitten tiedä mihin poliittiseen lokeroon tulisi itsensä tunkea, kun vastustaa tällaista tapaa ajatella, jota tuputetaan vähän väliä sekä oikealta, että vasemmalta.

Esimerkiksi oikeistolaisten puolelta on ehditettu, että huonommin työllistyvä ja rikostilastoissa mahdollisesti näkyvä kansanosa (suomalaisten narkomaanien lisäksi tähän väkeen kuuluisi runsaasti integroitumattomia maahanmuuttajia) pitäisi asuttaa samoille alueille asumaan. Ehdotus on mielestäni järjetön, sillä se varmistaisi, ettei tietyt maahanmuuttajat ikinä integroidu suomalaiseen yhteiskuntaan. Ruotsiin katsoessa voi nähdä miten käy, kun ns. heikommin pärjäävä väestö keskitetään samoille alueille asumaan.

Tätä kehitystä, jossa saman kulttuurin edustajat keskittyvät samoille alueille on pidetty vasemmiston piireissä usein positiivisena asiana, sillä perusteella, että maahanmuuttajat kotoutuvat muka paremmin, kun heillä on naapureinaan samanhenkisiä ihmisiä. Aivan kuin sitä vaikka oppisi paremmin puhumaan suomea, kun jauhaa arabiaksi naapurinsa kanssa shaibaa.

Sinällään oikeiston ja vasemmiston ideoissa on ero, mutta se ero ei ole lopputuloksessa, ainoastaan ajatuksessa. Oikeistossa on toiveena, että hankalat maahanmuuttajat pysyvät poissa tavallisen kansalaisen silmistä, ja vasemmistossa ajatuksena on naiivi oletus siitä, että maahanmuuttaja kotoutuu, jos hänellä on kotoisa olo.

Itse en halua rinnakkaisyhteiskuntiin johtavaa segregaatiota, vaan yhtenäisen Suomen, jossa jokaisella kansalaisella on samat oikeudet ja velvollisuudet. Monesta heimosta yhdeksi heimoksi; suomalaisiksi.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa