Blogit

Punavihreän agendajournalismin kesäteatteri

Ylen uutisissa Amnesty International ja Yle esittivät uutispätkän mittaisen näytelmän, jonka tarkoituksena oli edistää Amnestyn ja Ylen yhteiseksi koettua punavihreää poliittista agendaa.

Helsingissä meren päälle oli koottu mielenilmaus, jossa ”todistajina” oli toimittajia ja kuvaajia sekä pari ohikulkijaa. Koko teatteri oli järjestetty vain ja ainoastaan yhden järjestön ideologian mainostamiseksi. Näytelmä onnistui erinomaisesti, koska agendamediat olivat riemumielin touhussa mukana.

Agendamediat ja monet järjestöt ja puolueet kampanjoivat sen puolesta, että mahdollisimman moni pääsisi tänne kaukaiseen Pohjolaan. Se on heille ainoa vaihtoehto, vaikka lähes kaikkialla Euroopassa ollaan kääntymässä sille kannalle, että monista syistä, esimerkiksi hukkumistapausten estämiseksi, olisi järkevämpää järjestää Afrikkaan tai jonnekin muualle leirejä, joilta valikoitaisiin oikeasti suojelun tarpeessa olevat henkilöt.

Toinen esimerkki reilun parin vuoden takaa. Yle ja muut agendamediat halusivat osoittaa kuinka osaavia ja työnhaluisia maahantulijat ovat. Järjestettiin lumenluontitalkoot! Hyvinhän tuo lumilapio näytti käsissä pysyvän, mutta vain niin kauan kuin toimittajat ja kuvaajat olivat paikalla.

Medioille poliittinen mielipidevaikuttaminen on liian usein tärkeämpää kuin objektiivinen ja neutraali journalismi.

Onneksi on myös some, joka kertoo sen mikä agendamedioilta jää kokonaan kertomatta tai kerrotaan tosiasioita valikoiden.

……….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement