Katsoin taannoin wanhaa suomalaista filmiä. Sikäläiset näyttelijäpojat yhtäkkiä ottivat ja porhalsivat junalla Helsingistä Viipuriin kuin tyhjää vaan. Ajankohta taisi olla jotain vuonna 1936 taikka jotakin sinnepäin.
Filmin nimeä en nyt saa päähäni, mutta kyllä sen joku valistunut lukija löytää halutessaan.
Olin ällistynyt. Mietin noita reippaita näyttelijähemmoja katsellessani, että mitä te nyt sinne suuntaatte? Noin vain, ikään kuin olisitte kotimaassa. Nooh, tehän olittekin kotimaassanne!
Sitten käsitin, että ai niin, tuo kaunis kaupunkihan kuului silloin vielä osaksi Suomenmaata, kuten Turku, Vaasa tai Kuopiokin.
On arveltu, että tämä Viipuri, tällä hetkellä kaiketi hieman neukkurähjäinen syrjäkulma, olisi tätä nykyä osana Suomea varsin toisenlainen. Erinäisiä näkökulmia on tullut vastaan, ja visionäärejä löytyy, esim: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000988635.html
Itse lukeudun heihin, jotka puolipakolla laitettiin käymään peräti Neuvostoliitossa (ja myös Viipurissa, ja se olikin ihan ok kokemus) sosialistisukulaiseni toimesta. Tosin hänen hymynsä hyytyi melkoisesti tuon reissun jälkeen. Meitä monia mm. ihmetytti, että silloisessa Leningradissa (nykyinen Pietari) oli toki ostoskeskuksia, mutta ne olivat lähes tyhjiä.
Halpaa ja jopa täysin ilmaista alkomahoolia toki oli tarjolla reissun lähes joka käänteessä, ja jokainen voi ymmärtää, kuinka lystiä oli lapsena seurata aikuisten ympärivuorokautista känniörvellystä. Suomalainenhan mielikuvittelee, että viinakset loppuvat maailmasta vain juomalla ne urakkatahtia kokonaan pois. Näistä kokemuksista voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan; tosin sellaisia surkutarinoita on maailma jo väärällään muutenkin.
Viipuri olisi todennäköisesti varsin kukoistava suurkaupunki, jollaiseksi suomalaiset olisivat sen rakentaneet ja muotoilleet. Samoin muut pakkoluovutetut maa-alueet olisivat korvaamattomia. Vielä enemmän nykyään kuin koskaan.
Voinee ounastella, että merkittävä osa maamme väestöstä ottaisi varmaan takaisin vastaan pakosti itänaapurille annetut Karjalan kannaksen, Suomenlahden ulkosaaret, Kuusamon ja Sallan itäosat sekä Petsamon koillisosat.
Silloinen Neuvostoliitto aiheutti suurta tuskaa Suomelle. Se teki mahti-Saksan kanssa aluejaot tuon kyseisen laajentumishaluisen suurvallan kanssa aikanaan. Etupiiriin lukeutui valitettavasti myös pieni Suomi.
Talvisotaa seurannut jatkosota ei varmaankaan ollut kaikilta osin maamme lähihistorian kunniakkainta aikaa, ja tilanne on sen jälkeen ollut tietynlainen, varmaan jonkinlainen arpi Suomen lähihistoriassa.
Jotain on pitänyt silloisessa, äärimmäisen kriittisessä tilanteessa kuitenkin valita, eikä kannata syyttää noista valinnoista kovin paljon ketään. Ajat ovat olleet vaikeat. Itänaapurina maailman vahvin kommunistidiktatuuri! Tosin piakkoin ehkä länsinaapurissa kukoistaa kalifaatti. Hassua sekin, jookos? Päättäjät tiedostanevat asian, mutta siitä ei saa puhua. Kiva.
Silti Suomi kärsi tuolloin kauan sitten vääryyttä ja ansaitsisi paremman kohtalon näiltä osin. Siis nuo pakkoluovutetut maa-alueet, paikkakunnat, seudut ja kulmakunnat takaisin tänne! Niin, maksaisihan se, mutta arvelen, että kyllä suomalaiset saisivat nuo seudut kukoistamaan.
Monen mielestä lienee kohtuus ajatella, että Suomi pitäisi niistä parempaa huolta ja arvostaisi niitä enemmän kuin ne nyt ovat valtaisan Venäjänmaan reuna-alueina.
Kuka päättäjämme haluaisi ja uskaltaisi ajaa tätä asiaa? Kuinka tabu tämä asia yhä on?
