Blogit

Orpo iloitsee siitä, että sinäkin saat maksaa italialaisten ja kreikkalaisten pankkien ongelmista

Petteri Orpoa haastateltiin tänä aamuna Ylen kanavalla. Hän kertoi, että äskettäin oli sovittu ratkaisevasta askeleesta pankkiunionin perustamisessa. Sen seurauksena Orpo iloitsi, että ”jos Nordea joutuu ongelmiin, niin emme ole niistä yksin vastuussa”.

Orpo syyllistyi tosiasioiden valikoimiseen. Siihen mitä myös toimittajat harjoittavat joka päivä.

Valtiovarainministeriltä ja kokoomuksen puheenjohtajalta sekä mahdollisesti tulevalta pääministeriltä jäi varmaankin hyvin harkitusti kertomatta erittäin ikävä asia eli jos esimerkiksi kreikkalaiset ja italialaiset pankit joutuvat vaikeuksiin, niin mekin joudumme siitä vastuuseen. Lasku voi olla hirvittävän suuri. Ja se on paljon todennäköisempää kuin Nordean ongelmat.

Järkyttävää eu-uskovaisuutta. Suorastaan edesvastuuntonta suomalaisten kannalta.

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement