Blogit

Orpo, Kristersson ja rapistuva arvopohja

Eilen Ruotsissa pidettiin vaalit. Kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi saatiin Kokoomuksen veljespuolue Maltillinen kokoomus. IL kertoo tänään Kristerssonista. Puheet olivat kovia ennen vaaleja. Maltillinen kokoomus on ilmoittanut valmiudestaan yhteistyöhön kansallismielisten ruotsidemokraattien kanssa. On merkille pantavaa, että nuoruudessaan moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristersson vetosi äänekkäästi vapaan maahanmuuton puolesta.

Huomionarvoista on myös, että viime vaaleissa Kristerssonin johtama puolue ei suostunut yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa. Lauantaina hänen puhuessaan Iltalehdelle ääni kellossa oli aivan toinen.
– Muodostaisin porvarillisen hallituksen, joka tekee yhteistyötä myös ruotsidemokraattien kanssa, koska haluamme samoja asioita monessa isossa kysymyksessä.

Tässä viime aikoina on kysytty useamman kerran onko Suomi Ruotsin tiellä maahanmuutossa ja ongelmien kärjistymisessä. Nyt voi kysyä myös onko Orpo ja kokkarit Ruotsin tiellä. Miten kokkareiden kuuluisa 2017 arvopohja pitää? Onko Orposta edelleen pakolaisten (todellisuudessa laittomien siirtolaisten) motiivien arvostelu rasismia, onko kokkareille edelleen monikulttuurisuus rikkautta eikä heillä muuta?

Tulevissa vaalitenteissä kehotan Riikka Purraa, useamman kerran, tenttaamaan Orpoa asiasta. Onko arvopohja muuttunut ja miten, jos Perussuomalaiset ovat nyt heille mieluisa hallituskumppani. Perussuomalaisten arvopohja ei ole muuttunut vuodesta 2017. Että miten se on Orpon kanssa.

Kepun sisarpuolueella sen sijaan arvopohja tuntuu pitävän. Se on ilmoittanut että yhteistyö ruotsidemokraattien kanssa ei tule kysymykseen. Nyt on kysyttävä onko suomen kepu Ruotsin tiellä. Nimittäin kannatuksen suhteen. Ruotsissa kepu saikin huimat 6,7% äänistä. Laskua edellisvaaleista 1,9%. Olisiko siinä vinkki kepulle mitä seuraa kun jatkaa vihervasemmiston apupuolueena?

Iltalehti päättää uutisensa itsestäänselvyyteen: Yksi asia on kuitenkin varmaa jo nyt. Ruotsi oli ennen vaaleja jakautunut, ja on sitä edelleen. Tuliko tämä toimittajalle yllätyksenä?

Ja vielä:

Ristivetoa kepussa? Kepun kanavalla on julkaistu youtubessa video jossa Hannu Hoskonen lyttää, toisin kuin puheenjohtaja Saarikko, vihreän siirtymän. Näpäyttääkö kyseinen video Saarikkoa vai hallituskumppaneita? Kas kumma, kävin kommentoimassa kyseistä pätkää oheisella huomiolla. Eipä näy enää, joten kommentti lienee osunut arkaan paikkaan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Tilaa
Ilmoita
guest

1 Kommentti
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Timppis

Pelkäämpä että kaikki suomen puoluejohtajat ovat klasun talutusnuorassa.