Blogit

Pahantahtoiset agendatoimittajat valehtelivat Trumpin politiikasta

Yhdysvallat vaatii Venäjää lopettamaan Krimin niemimaan miehityksen, ilmoitti ulkoministeri Mike Pompeo keskiviikkoiltana Suomen aikaa Yhdysvaltain ulkoministeriön julkaisemassa tiedotteessa.

Pompeo teki keskiviikkona myös selväksi, ettei Yhdysvallat aio helpottaa Venäjä-vastaisia pakotteista ennen kuin Venäjä palauttaa Krimin Ukrainalle.

”Me seisomme liittolaistemme rinnalla”, Pompeo sanoi senaatin kuulemisessa. Hän lisäsi, että presidentti Donald Trumpin vaatimukset Nato-liittolaisten puolustusmäärärahojen nostamiseksi ovat tehneet Natosta entistä vahvemman.

Nato on ”korvaamaton” Yhdysvaltain turvallisuuden kannalta, Pompeo lisäsi.

Edellä oleva on suora lainaus Helsingin Sanomista tältä päivältä. Se on täysin muuta kuin mitä lehti aiemmin on antanut ymmärtää.

HS-Pravdan ohella muut agendamediat, samanhenkiset päivystävät dosentit ja blogikirjoittajat olivat aiemmin jokseenkin varmoja, että Trump antaa Krimin Venäjälle ”ihan tosta noin”. Totuus on siis täysin päinvastainen.

Trump-vastaiset tahot hurjimmillaan vihjailivat jopa, että Euroopan osalta USA on valmis etupiirijakoon samaan tapaan kuin Hitler ja Stalin aikoinaan.

Samaiset kaikkitietävät, omiin ennakkoasenteisiinsa tietonsa perustavat agendamediat väittivät, että USA romuttaa Nato-yhteistyön. Totuus siinäkin on päinvastainen, sillä on oikeus ja kohtuus, että kaikki Naton jäsenmaat maksavat omat osuutensa ja että Natoa muutoinkin vahvistetaan. Vain sitä Trump on vaatinut, siis Naton vahvistamista ja oikeudenmukaista kustannusten jakoa.

On surullista, että suomalainen valtamedia ja samassa kuorossa sen kanssa olevat muut tahot harjoittavat yksipuolista ”journalismia”, joka ei yllä edes niiden kovin parjaaman somen tasolle.

………..….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).