Blogit

Postin kohtalo varoittavana esimerkkinä

Kuva Santeri Viinamäki / Wikimedia Commons / CC BY-SA 4.0

Niin, ja myös varottavana esimerkkinä. Esim.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/796685c8-6ddc-4920-9fb4-4dde4bc0e1a5

Ammattijärjestönsä PAU on noussut takajaloilleen. Työntekijöitä irtisanotaan, palkkoja halutaan leikata, mutta Postin johtajien palkkakehitys osoittaa muikeita käyriä.

Pidetään mielenosoituksia Postin pääkonttorin edessä ja muuta vastaavaa. Johtajia vaaditaan eroamaan ja häpeämään ja ties mitä vähemmän mairittelevaa.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on käsittääkseni vahvasti todellinen sosiaalidemokraattien (SDP) pesäke maamme ammattiyhdistyskentässä. On ainakin ollut. Ja lienee vieläkin puheenjohtajaansa myöten ainakin vuonna 2018 havaitsemani tiedon mukaan.

Jos jätetään laskuista automatisaation ja elektroniikan kasvun määrän tuomat muutokset paperikirjeiden tarpeeseen ja se, ettei Postilla ole enää entisen kaltaista monopolia tavaroiden kuskaamiseen, niin tilanne on huolestuttava.

Ei tietenkään ole mukavaa, että yksittäinen Postin työntekijä on ahdingossa. Toisaalta pieneltä tai jopa keskilaajalta ivanhirnahdukseltä ei voi välttyä, kun miettii taustasyitä.

Nämä vahvasti vasemmistovetoiset, EU-johtoista Suomea, rajoittamattomia markkinavoimia, halpatyömarkkinoiden maahantuontia ja vaikka mitä globalisaatiota liputtavat PAU:t, PIU:t ja POU:t saavat jäsenistöilleen sitä, mitä ovat tilanneet. Tismalleen!

Näiden järjestöjen politiikka on samaan suohon johtavaa kuin kepun toiminta omien perinteisten kannattajiensa kannalta, mikä näkyykin kepuleitten kannatuksessa.

Voin kuvitella, miten innoissaan monissa eturyhmissä on näytetty aikansa esim. juuri keskustan ja sossujen väriä, ja sitten aletaan havahtua siihen karuun tosiasiaan, etteiväthän nämä putiikit ajakaan meidän etuamme. Eivät ainakaan enää ja entiseen tapaan.

Mitään muuta ei olekaan odotettavissa, kun näitä perinteisiä valtapuolueita uskollisesti äänestätte, ihmiset. Miettikää sitä taas seuraavissa vaaleissa. Kannattaisi miettiä, että MIKÄÄN ei nykyään ole enää itseisarvo, jota kannattaisi vaalia ja säilyttää Suomessa vanhan vallan toimesta. Asia joko aletaan suosiolla käsittää, tai sitten itketään ja käsitetään.

Ps. Pieni jälkikirjoitus. Osaako joku selittää, miksi tietokoneiden näppäimistöissä on sitkeästi mukana edelleen ”home”-näppäin. Miksi sitä hometta kaupataan toiminnoksi edelleen, vaikka kyseinen eliömuoto on todettu terveydelle haitalliseksi? Noh, myönnetään, tämä on aika kulahtanut vitsi.

Jaa-a. Edellinen on yhtä viisas pohdinta kuin jatkaa tällaista menoa ja kuvitella, että asiat voisivat mennä mitenkään toisin luottamalla nykyisenkaltaiseen valtapolitiikkaan. Saa nähdä, monetko vaalit ja äänestykset on vielä käytävä, ennen kuin simmuiksi kutsutut näköelimet ovat muutakin kuin eyes wide shut. Seuraillaanpa tilannetta ja pysykäämme kartalla.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.