Blogit

Punavihreät ottavat oikeuden omiin käsiinsä

Finnairin lennolla oli suomalaisen oikeuslaitoksen ja hallinnon laillisiin päätöksiin perustuva henkilön pakkopalautus. Samalle lennolle sattui Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen. Hän nousi seisomaan lentokoneessa, eikä totellut henkilökunnan ohjeita ja määräyksiä. Lentoturvallisuuden vuoksi ja kapteenin pyynnöstä poliisit veivät häiriköineen henkilön koneesta pois.

Asialla on tätä yksittäistapausta laajempi merkitys. Kysymys kuuluu, että onko joillakin yksittäisillä henkilöillä tai sitä laajemmilla tahoilla poliittisista tai muista syistä oikeus asettua lain yläpuolelle?

Vastaus on, että ehdottomasti ei.

Demokraattinen yhteiskunta perustuu siihen, että demokraattisesti valitun lainsäädäntöelimen laatimat lait säätelevät yksittäisten kansalaisten ja koko yhteiskunnan toimintoja. Ne luovat pelisäännöt, joiden pohjalta yhteiskunta toimii kansan enemmistön tahdon mukaisesti.

Lopputulemana on sekasorto, jos Vihreiden lainsäädäntösihteerin menettely hyväksytään laajemmin. Silloin ratkaisee vahvimpien oikeus. Se ei ole laisinkaan yhteiskunnan heikompien, huolenpitoa ja turvaa tarvitsevien ihmisten edun mukaista.

Vihreiden lainsäädäntösihteerin menettely on erikoisen tuomittava hänen ammattitaustansa vuoksi.

Ikävintä kuitenkin on, että laittomuuksien hyväksyminen on punavihreiden keskuudessa melko laajaa. Puhuihan esim. vassareiden Li Andersson taannoin ”paremmasta väkivallasta”. Anarkian tie on erittäin vaarallinen ja tuomittava.

Samaa mieltä on Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hän kirjoittaa, että ”vihreiden puheenjohtaja Aalto lietsoo kapinaa lakeja ja tuomioistuimen päätöksiä vastaan. Onko lakiasäätävä elin ihan oikea paikka henkilölle, jonka mielestä lakeja ei tarvitse noudattaa?”

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).