Blogit

Ruotsille ja Suomelle puolustusliitto

Vihollinen on Suomen itsenäisyyden aikana ja useimmiten ennen sitäkin tullut idästä. Tosin jotkut sanovat, että voihan se koukatakin. Se on kuitenkin lähinnä teoriaa …

Ikävä kyllä Neuvostoliitto/Venäjä on paljon suurempi kuin kotomaamme Suomi. On ollut ja tulee olemaan. Siksi sen kanssa on jotenkin tultava toimeen.

Venäjä on ydinasevaltio. Maan sotilaallinen voima nojaa pitkälti tuohon hirvittävään tuhovoimaan. Muutoin Venäjä ei ole sotilaallisesti enää läheskään sama mahti kuin Neuvostoliiton aikana. Silti se on Suomelle vakava uhka.

Toki Suomen armeija ei ole enää mallia Kajander. Nyt sotilaillemme on tarjota muutakin kuin kokardi. Materiaalinen valmiutemme on siis paljon parempi kuin aikoinaan 30-luvun lopulla. Kaiken kaikkiaan sotilaallinen tasapaino on parempi kuin koskaan Neuvostoliiton aikoina. Suomi saa tositilanteesse liikkeelle armeijan, joka on eurooppalaisen mittapuun mukaan iso ja toimintakykyinen. Hyvä niin.

Se ei kuitenkaan riitä, ja siksi Nato-korttia vilautellaan. Neuvostoliiton hajottua Suomella oli historiallinen hetki liittyä Naton jäseneksi. Maan poliittinen johto eli silloin vielä suomettumisen aikaa, ja tilanne hukattiin.

Tänään on poliittista realismia todeta, että Naton jäsenyys ei ole mahdollinen vaihtoehto. Sen sijaan yhteistyö muutoin Naton kanssa on mahdollista, ja sitä on hyödynnetty melko hyvin. Niin tulee tehdä jatkossakin.

Sotilaallista yhteistyötä Ruotsin kanssa on myös pikkuhiljaa kehitetty. Ehkäpä Ruotsin myönteisyyttä on lisännyt se, että puolustusministeri Peter Hultqvistillä on suomalaiset sukujuuret.

Ruotsin juuri valmistunut puolustuspoliittinen selonteko esittää puolustusmäärärahojen nostoa. Lisää rahaa tarvitaan aiempaa isompien varusmiesmäärien kouluttamiseen ja materiaaliin. Silti Ruotsin armeija tulee olemaan vähäinen Suomen armeijaan verrattuna. Miesmäärällä mitattuna Suomi saa liikkeelle kolme kertaa isommat taistelujoukot.

Siitä huolimatta näen erittäin järkevänä, että Suomen ja Ruotsin sotilaallista yhteistyötä kehitetään. Näen jopa toivottavana jonkinlaisen sotilasliiton muodostamisen. Askel siihen suuntaan tuli juuri Ruotsin taholta. Jatkossa Ruotsilla on valmiutta lähettää Suomen avuksi yksi prikaati eli noin 5000 miestä.

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).