Blogit

Saksan sopu arjen tosiasioiden tunnustamista, askel oikeaan suuntaan

”Merkelin CDU ja Seehoferin CSU pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että Saksan Itävallan-vastaiselta rajalta tavoitetut jo jonkin toisen EU-maan turvapaikanhakijoiksi rekisteröimät turvapaikanhakijat siirretään suoraan Baijerissa sijaitseviin transit-keskuksiin, joissa turvapaikkaprosessi käsitellään nopeutetusti. Prosessin aikana vastaanottokeskuksesta ei voi poistua, ja niistä tulijat palautetaan suoraan ensimmäisiin tulomaihinsa.” Näin tietää HS-Pravda.

Siinä tiivistetysti Saksan kahden sisarpuolueen välinen yhteisymmärrys. Se kertoo siitä, että arjen tosiasioiden ymmärtäminen on lisääntynyt ja sinisilmäinen idealismi on jäämässä taka-alalle.

Tosin HS-Pravda ei ole vielä hyljännyt punavihreää suodatintaan, sillä se puhuu vielä turvapaikanhakijoita. Useimmat toimittajat, jopa agendajournalistit puhuvat jo siirtolaisista, sillä se on totuus. Toki joukossa on myös turvaa ja tukea tarvitsevia, mutta he ovat hyvin pieni vähemmistö.

Pikkuhiljaa askel askeleelta on siirrytty kohti ongelman ratkaisua. Eurooppa on orbanisoitunut. Silti vielä tärkein askel on ottamatta.

Tuo askel on rikollisliigojen ja ”avustusjärjestöjen” yhteistyön estäminen. En ymmärrä mitenkään, että ihmiset päästetään kumiveneillä ja muilla merikelvottomilla vehkeillä merelle. Tuhansia ihmisiä on hukkunut turhaan.

EU:lta löytyisi tarvittaessa resursseja estää hengenvaarallinen toiminta. Se tapahtuisi yksinkertaisesti tehostamalla Afrikan rannikon valvontaa ja estämällä merelle pääsy. Se ei olisi kovinkaan vaikeaa, jos vain olisi tahtoa tehdä niin.

Siirtolaiset pitäisi koota esim. Libyaan leireille, joissa heille tarjottaisiin kohtuullisen hyvät elinolot. Sieltä he ajanoloon voisivat palata takaisin kotiin.

Kun tieto Eurooppaan pääsyn estymisestä kiirii lähtöalueille, se tehokkaasti estää halukkuuden lähteä yrittämään merenylitystä. Näin siirtolaiskriisiin tulisi luonnollinen loppu.

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).