Blogit

Salailu ja vääristely aiheuttavat vihapuhetta

Fakta ei ole vihapuhetta, mutta sen kertomatta jättäminen saattaa olla alusta sellaiselle. Media vastustaa parhaiten vihapuhetta kertomalla uutisoimistaan aiheesta kaikki käsillä olevat faktat torjuakseen etukäteen mahdolliset epäilyt, että joitakin pimitetään tarkoituksella.

Näin kirjoitti Twitterissä toimittaja Pertti Rönkkö. Olen täysin samaa mieltä.

Ikävä kyllä toimittajat ja muut itseään suvaitsevina pitävät tahot ajattelevat useimmiten täysin toisin. He kuvittelevat edistävänsä omia tavoitteitaan tietoja salaamalla ja kertomalla tosiasioita valikoiden, omaa maailmankuvaa tukevalla tavalla.

Näin toimien mennään ikävä kyllä ojasta allikkoon.

Somen aikana tietoja ei voida piilotella. Kun kansalainen huomaa, että hänelle on syötetty yksipuolista potaskaa, hän reagoi kielteisesti ei vain potaskaan, vaan myös sitä jakanutta tahoa kohtaan. Syntyy helposti kärjistyneitä näkemyksiä, joskus jopa vihapuhetta.

Yksipuolisesta journalismista olkoon ajankohtaisena esimerkkinä Laura Huhtasaaren kohtelu MTV:n vaalitentissä. Haastattelijoina olivat Antonia Berg ja Vesa Kallionpää.

Hämmennystä on aiheuttanut erityisesti se, että toimittajat esittivät tentin aikana runsaasti omia mielipiteitään. Huhtasaari yritti asiallisesti vastata asiattomiin heittoihin, mutta hänet keskeytettiin jatkuvasti.

Tapio Äyräväinen listasi toimittajien möläytyksiä Laura Huhtasaarelle:

– Olet tuollainen nuori tyttö.
– Olet inhokkigalluppien kärjessä.
– Pidättekö äänestäjiä hölmöinä?
– Onko tämäkin vain julkisuustemppu?
– Tämähän on äänestäjien huijaamista.
– Etkö voisi nyt suoraan sanoa, että tuo on ihan tyhmä ehdotus?
– Tuo on populismia ja vastuutonta puhetta.
– Teillä ei ole mitään ulko- ja puolustuspolitiikan kokemusta, pyrittekö väärään tehtävään?
– Onko tämä taas äänestäjien harhauttamista?
– Ette pysty presidenttinä tuota tekemään, mennään eteenpäin.
– Haluatte siis hankaloittaa suomalaisten elämää?
– Tuohan on tyhmä idea.

Toimittajien omat möläytykset kertoivat, että tavoitteena ei ollut antaa Huhtasaarelle mahdollisuutta kertoa omia näkemyksiään. Tavoitteena oli hänen mollaaminen ja toimittajien omien näkemysten pakkosyöttäminen.

Huonoa, hyvin huonoa journalismia. Sen seurauksena some on pullollaan hyvin närkästyneitä kommentteja.

Olen lähes päivittäinen puhunut objektiivisen ja neutraalin journalismin puolesta. Ikävä kyllä, tilanne on mennyt vain pahempaan suuntaan.

Onneksi on some. Enää päätoimittaja/toimittaja ei yksin päätä keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään.

…………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä media ja blogi saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

 

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).