Blogit

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

Kuva Wikimedia Commons / public domain

Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Oyj aloittaa kolmen ilmaisjakelulehden teon. Helsinki saa omansa, samoin Vantaa ja Espoo. Syy on yksinkertainen: tilaajamäärän romahtamisen jälkeen HS-Pravdan on pakko siirtyä ilmaisjakelulehtiin. Silloin punavihreän agendan pakkosyöttö ei ole enää kiinni tilaajan tahdosta. Aviisi kolahtaa postiluukusta lupaa kysymättä.

Helsingin Sanomien ja muidenkin sanomalehtien paperiversioiden levikit ovat olleet vuosien ajan lähes 10 % vuosittaisessa syöksykierteessä. On jokseenkin varmaa, että alamäki jatkuu samanlaisena. Näin ollen sanomalehtien paperiversiot ovat menneen talven lumia noin 10-15 vuoden kuluttua. Sitä ennen eli noin viiden vuoden kuluttua nykyiset seitsenpäiväiset sanomalehdet siirtyvät kolmipäiväisiksi. Samalla Postin postinjakelu siirtyy tapahtumaan kolme kertaa viikossa.

Aikoinaan Helsingin Sanomat suhtautui ilmaisjakelulehtiin eli kaupunkilehtiin ylimielisesti. Se ei halunnut koskea niihin pitkällä kepilläkään. Nyt Siperia on opettanut. Pakon edessä asenne on muuttunut myönteiseksi.

Merkittävää muutoksessa on sekin, että digiversioiden myynti ei korvaa paperilehden tilaajien vähenemistä. Viime vuoden osalta HS-Pravda on kehunut pienoista plussaa, mutta se on saatu aikaiseksi erilaisilla markkinointitempuilla. Se on siis tilapäistä, sillä kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Tekniikan kehittymisen ohella sanomalehtien syöksykierteeseen vaikuttaa niiden muuttuminen punavihreän agendajournalismin julistajiksi. Suurin osa kansalaisista haluaa kuitenkin lukea objektiivista ja neutraalia journalismia. Kun sitä ei ole tarjolla, niin he ”äänestävät jaloillaan”.

Onneksi on some. Se on vahvistunut ja tulee vahvistumaan sitä mukaa kun Sanomatalon norsunluutorni hajoaa. Some tarjoaa sanomisen vapauden niille, joilta punavihreä agendajournalismi sen epää.

…….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

  • 47
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement