Kuten useimmat tietänevät, äskettäin käytiin kisa EU:n keskustaoikeistolaisen (nykyään suurimman) europarlamenttiryhmän EPP:n kärkiehdokkaaksi Euroopan unionin komission johtoon.
Komissiohan on se elin, joka tehtailee jättimäisen ja megakalliin virkamieskoneistonsa avulla direktiivejään pitkin ja poikin jäsenmaidensa iloksi, mutta ehkäpä mieluummin kiusaksi. Tämän jättimäistä valtaa käyttävän EU-elimen demokraattisuudesta saati kansanläheisyydestä ei taida kukaan voida sanoa montakaan puoltavaa sanaa.
Mittelö tapahtui Helsingin messukeskuksessa. Vastakkain olivat saksalainen Manfred Weber ja suomalainen Alexander Stubb. Lainailen tässä osuvasti ja terävästi sille päälle sattuessaan kirjoittavan Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Seppo Varjuksen analyysia 8.11. 2018.
Weber osoittautui kovaksi vastukseksi Stubbille; jälkimmäiselle peräti ”tuli turpaan”. Weberillä oli takanaan mahtavampi tuki, ja hänen esiintymisensäkin oli voittoisampaa.
Toimittaja Varjus kirjoittaa: ”Keskiviikkona ja torstaina Stubb vaikutti paperinmakuiselta eurovirkamieheltä, joka yrittää epätoivoisesti karistaa jäykkyyttään. Weber oli kädet mullassa töitä paiskova poliitikko. Hän tunsi yleisönsä ja tiesi miten siihen vedotaan.”
”Weber esiintyi eliitin vastustajana. Stubb oli eurooppalaisen yleisönsä edessä herraskaisimmillaan eikä tajunnut, että eliitistä olisi pitänyt tehdä eroa. (..) Kävi kiusallisen selväksi, että Stubb oli ihan väärissä kisoissa…” En itse ole pitänyt J. Kataisesta alkanutta Kokoomus-jatkumoa juurikaan suomalaisten asialla olevana porukkana.
”Stubb puhui siitä, kuinka vastenmielistä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esiintyminen tuoreiden välivaalien aikana oli.” Tämä oli nähtävästi yksi Stubbin virhekalkyloinneista, koska vaikka suomalainen valtapolitiikka ja –media näyttää laajasti ja patologisesti ”syvävihaavan” räväkkää mutta pelotonta ja sanojensa mittaista Trumpia, niin muun EU:n oikeisto ei suinkaan ole läheskään samaa mieltä.
Olen usein huomannut, miten Alex Stubb mainostaa liberaaliuttaan, mutta Euroopassa on vielä aitojakin konservatiiveja, jotka eivät ole sama asia kuin Suomessa vihervasemmiston kanssa liki kaikissa ns. arvokysymyksissä kättä paiskannut liberaalioikeisto. Tulipa lievästi mieleen tällainen primitiivis-impulsiivinen assosiaatio, että hähhähää…
Erikoistoimittaja Seppo Varjus jatkaa: ”Moni puhuja korosti kristillisyyttään ääni väristen. Se ei todellakaan tarkoittanut Käpylän seurakunnan lämpöisiä pullakahveja, vaan kristillisyyttä vaikkapa islamin ja ateismin vastavoimana.” Sitä minäkin, joten se siitä tällä erää.
Manfred Weber taustajoukkoineen vaikuttaa EU:n voimaytimestä tulleena melko lupaavalta jopa eräiden kansallismielisten esiin nostamien avainkysymysten kannalta. Tulevaisuus jää nähtäviksi, mutta ehkä suomalainen valtapoppookin joutuu vielä miettimään uusiksi yhtä jos toistakin asiaa, joita se on ajanut itsevaltaisesti tähän asti.
Sitten vielä suloisesti korvia (tai oikeastaan silmiä) hyväilevästi kirjoittaa Suomen Uutiset 6.11.2018: ”Perussuomalaisten mielestä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet tulisi poistaa maasta viipymättä, sen sijaan että heidät päästetään liikkumaan vapaasti maassa, potentiaalisesti vaarantamaan kansallisen turvallisuuden ja käyttämään kunnallisia palveluita.”
Vaaditaan ”tehostettua paluumuutto-ohjelmaa ja säilöön ottamista palautusten nopeuttamiseksi ja turvaamiseksi.” Kyllä! Tähän tulisi mennä välittömästi, ennen kuin tapahtuu lisää esim. niitä surullisenkuuluisia ”yksittäisiä vahinkoja ja sattumuksia”.
Mutta: elävästä elämästä rankasti vieraantunut, kansalaisten turvallisuudesta ja huolista turhan piittaamaton poliittinen eliitti jatkaa takuuvarmasti entisellään valtamedian ja hilluvien anarkistien lyödessä rumpua, ellei kansa herää ensi keväänä talviunestaan.
