Blogit

Suomalaisista elintarvikkeista ”reilun kaupan tuotteita”

Leivän hinnasta tuottajan osuus on vain kolme prosenttia. Siis todellakin vain kolme prosenttia! Se on hämmästyttävän vähän. Silti monet kaupunkilaiset ja erityisesti demarit ovat vaatineet maataloustuottajien aseman kiristämistä.

Ja jos vaikkapa viljelijöiden saamat tuet laskettaisiin mukaan, niin silti tuottajan osuus leivän hinnasta olisi mitätön. Sekin kannattaa muistaa, että tuottajan saama tuki valuu leivänostajan hyväksi alhaisina hintoina.

Juureni ovat maaseudulla, ja nuoruudessa erilaiset maataloustyöt tulivat omakohtaisesti hyvin tutuiksi. Vielä nytkin asun maaseudulla, ja viihdyn siellä kaupunkia paremmin.

Olen seurannut läheltä maatalousyrittäjien nykytilaa. Se on todella surkea, jopa järkyttävä. Useimmat maatalousyrittäjät ovat liian tiukoilla, kestokyvyn äärirajoilla. Siksi tuottajajärjestö MTK:n ja muiden vastuullisten tahojen pitäisi vaatia suomalaisia reilun kaupan tuotteita. Ei vain vaatia, vaan myös toimia eli organisoida kotimaisten reilun kaupan tuotteiden kauppaan saamista.

Minä ja varmaan moni muukin maksaisi leivästä esimerkiksi vain yhden prosentin enemmän, jolloin viljelijän tulo olisi jo kohtuullinen. Todellakin jo yksi prosentti nostaisi viljelijöiden tulotasoa reilusti, mutta leivän ostajalle se olisi hyvin pieni asia.

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).