Blogit

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska bättre folk!

Suomenkielisten syrjintä Ruotsissa saa jo rasistisia piirteitä. Siitä huolimatta mukasuvaitsevaisto ummistaa silmänsä epäkohdalle. Tärkeämpää heille on esimerkiksi vahtia eteläisistä maista tulevien ihmisten oikeuksia ja hyysäämistä.

Ruotsin valtion ja sitä kautta myös ruotsalaisten valtaenemmistön mielestä suomenkielisten oikeuksista ei tarvitse välittää juuri mitenkään. Vähäisiä kielellisiä oikeuksia ei noudateta kuten lainsäädäntö edellyttäisi.

Äskettäin uutisoitiin tapauksesta, jolloin eräältä koululaiselta oli kielletty suomen kielen puhuminen. Todellakin, tällainen on suvaitsevaisuuttaan korostava Ruotsi vuonna 2018!

Omakohtaisesti muistan erään tapaamisen  Tornionjoen Kukkolankoskella. Siellä kosken kuohuja oli ihailemassa myös vanhempi mies Ruotsin puolelta jokea. Hän kertoi, että hän sai aikoinaan koulussa jälki-istuntoa, koska oli käyttänyt välitunnilla suomen kieltä.

Suomessa ruotsinkielisen vähemmistön edut on turvattu paremmin kuin missään muussa maassa vastaavankokoisen kielivähemmistön edut. Jopa niin, että suomenkieliset joutuvat Suomessa kärsimään pakkoruotsista.

Suomessa ja Ruotsissa itseään sivistyneinä ja suvaitsevina pitävät huutavat jokaisen pienenkin tasa-arvoon liittyvän epäkohdan vuoksi. Jostakin kumman syystä kielellinen syrjintä ei kiinnosta tippaakaan. Ei Suomessa eikä Ruotsissa.

Ehkä siksi, että ”bättre folk” asenne on juurtunut niin syvälle ihmismieliin. Nyt olisi kuitenkin herättävä toimimaan suomen kielen puolesta. Ruotsissa jopa pikaisesti.

Lopuksi pieni historiallinen harmittelu:

Ruotsin ja Venäjän välillä solmittiin Haminan rauha vuonna 1809. Silloin venäläiset vaativat rajan vetämistä Kalix-jokeen ja ruotsalaiset Kemijokeen. Lopulta raja vedettiin puoliväliin eli siihen missä se nykyisin on.

Tuolloin Kalix-joen pohjoispuolinen alue oli pääosin suomenkielisten asuttama. Jos seutu olisi siirtynyt osaksi Venäjää, niin se kuuluisi nykyisin Suomeen ja siellä puhuttaisiin suomea. Pakkoruotsitusta ei olisi tapahtunut.

……………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tilaa
Ilmoita
guest

0 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement