Blogit

Suomi tarvitsee vanhan liiton miessankareita

Suomalaisten ja eurooppalaisten on tiedostettava ja määriteltävä uudelleen identiteettinsä, luontosuhde ja omaksuttava primitiivisempi mentaliteetti asioita kohden.

Yhdysvalloissa heitä olivat Jesse James, Rockefeller, John Wayne ja Wyatt Earp. Italiassa Galileo Galilei, Kolumbus ja Macchiavelli. Suomen sankareita olivat esimerkiksi Sibelius, Mannerheim, Alvar Aalto, Risto Ryti ja Simo Häyhä.

2016 A.D. sankareita on harvemmassa. Feminisoituva ja progressiivisuutta janoava vallan kahvassa oleva yhteiskunta pyrkii uudelleen määrittelemään kulttuurillisen, seksuaalisen, historiallisen yms. identiteetin. Klassiset myytit, sankaritarinat ja vanhan liiton miehet edustavat tälle turbulentille, pahoinvoivalle yhteiskunnalle voimaan ja valtaan liittyvää uhkaa.

Seuraavassa on esitelty viisi suoraselkäistä miestä, jotka nauttivat arvostusta, luottamusta sekä valtaa vastustaen nykyajan vitsauksia lieveilmiöineen Näitä viittä miestä yhdistää ennen kaikkea rohkeus, oikeudenmukaisuus, luja tahto, käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin sekä moni muu sankaruutta heijastava luonteenpiirre. Eräs yhdistävä seikka on myös se, että jokainen seuraavista miehistä on tarkkaillut ongelmia yli kymmenen vuoden ajan heillä on pitkä tausta toisin- ajattelemisesta ja -kokemisesta.

Sheriffi David Clarke on milwaukeelainen sheriffi, joka puheissaan kritisoi alemman sosiaaliluokan liberaalia ajatus- ja käyttäytymismallia sekä erityisesti Black Lives Matter -liikettä. David Clarke on itsekin mustaihoinen ja tämä luonnostaan hämmentää ’kriitikoita’. ”Lauantai-iltana sosiaalinen ja yhteiskunnallinen järjestys hajosi täysin Milwaukeessa (Milwaukeen mellakat 2016). Kun yhteiskunnallinen järjestys romahtaa, tribaalinen käyttäytyminen ottaa ohjat käsiin ja viidakon lait korvaavat lainopilliset säädökset… Mellakan aiheuttajia ovat epäonnistuneet liberaalit menettelyt ja linjaukset”, Clarke kuvaa.

Pim Fortuyn on hollantilainen islam-kriittinen sosiologi/poliitikko. Fortuyn osallistui useisiin paneelikeskusteluihin ja edusti tietynlaista hollantilaista vaihtoehtoista älymmystöä. Pim Fortuyn murhattiin Hollannissa vuonna 2002 hollantilaisen eläinaktivistin toimesta. Vakuuttavana puhujana ja karismaattisena esiintyjänä Fortuyn kritisoi monikulturismia monin tavoin. Hän ei kuitenkaan omien sanojen mukaan kuulunut oikeistoon tai vasemmistoon ja edustli lisäksi avointa mentaliteettia Hollannissa liberaaleina pidettyjä asioita kohtaan. Merkille pantavaa on myös Pim Fortuynin valinta vuoden hollantilaiseksi 2004.

Douglas Murray on brittiläinen Centre for Social Cohesion -ajatuspajan perustaja, kirjailija ja kommentaattori sekä Christopher Hitchensin manttelinperijänä pidetty eurooppalaisten arvojen puolustaja. Douglas Murray on osallistunut lukuisiin väittelytilaisuuksiin ja paneelikeskusteluihin, joista esimerkkinä IQ2. Murray on elegantti, hyvin asiallinen sekä erittäin sanarikas ja luova väittelijä. Hän on myöntänyt kuuluvansa seksuaaliseen vähemmistöön. Useimmat Douglas Murrayn käsittelemät aiheet liittyvät islamiin, eurooppalaisiin arvoihin tai muihin laajoihin yhteiskunnallisiin sekä geopoliittisiin ilmiöihin.

Trey Gowdy on yhdysvaltalainen syyttäjä/lakimies. Gowdy edustaa selkeästi ’vanhan liiton’ habitusta sisäisesti ja ulkoisesti. Hän on äärimmäisen perehtynyt asiaansa ja pitää keskustelun aina omissa käsissään. Tämä näkyy erityisesti syyttämällä ja kohdistamalla suuren määrän kritiikkiä sosialistista tai liberaalia Amerikan mallia kohtaan. Trey Gowdy oli vastuussa Benghazin tutkimuksista, joissa käsiteltiin USA:n suurlähetystöön kohdistunutta terrori-iskua. Hän on kritisoinut avoimesti median edessä yhdysvaltain median suhtautumista ja tapaa käsitellä Benghazin tapausta.

Jack Donovan on yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti maskuliinisuutta, tribalismia ja voimaa käsittelevistä teoksistaan sekä feminismin ja homokulttuurin kritiikistä. Donovanin tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat The Way of Men sekä A Sky Withouth Eagles, sekä lukuisat kirjoitukset esim. Alternative Right -verkkosivustolle. Jack on avoimesti homoseksuaali ja edustaa ko. skenessä harvinaisempaa yksilöä. Donovanin aiheita on julkaistu usein Alternative Right -verkkomediassa.

Lopuksi on kuitenkin syytä ymmärtää, että suomalaisten ja eurooppalaisten on tiedostettava ja määriteltävä uudelleen identiteettinsä, luontosuhde ja omaksuttava primitiivisempi mentaliteetti asioita kohden. Tämänkaltaisessa kulttuurin murroksessa myös kansallismielisten naisten rooli on erittäin merkityksellinen.

Tietoa julkaisijasta

Lukijan Kirje

Julkaisemme harkiten lukijoiltamme saatuja tekstejä sivuillamme nimellä "Lukijan kirje". Jos haluatte kirjoituksianne julkaistavan, ottakaa yhteyttä yhteydenottolomakkeella.