Ensin saanen sanoa: Joo, hei, lukijat. Kuvituskuvassa kirjoittaja erittäin tunnistettavassa ilmiasussa, kuten havaitsette. Vierellä vuosikymmenten kumppani. Näin olemme suojautuneet ”korrea” vastaan aika usein, mutta ei ihan aina. Ennusteeni terveysammattilaisena on, että koronan tartuntamäärä tulee lisääntymään ehkä voimakkaastikin, kun meidän ”suomilapset” pitää päästää irti juhlimaan, kännäämään ja suuteluyskimään toistensa päälle hilpeissä tunnelmissa loppukesän pimenevissä yöpilvitunnelmissa. Kyllä, tiedän, on kokemusta!
Alkuperäinen, karu aiheisto lähtee nyt kuitenkin vyörymään täältä. Niin, Timbuktu, tuo tarunhohtoinen kaupunki arabimaailman ja mustan Afrikan kosketusvyöhykkeellä Saharan eteläosassa. Tuhatvuotinen, eittämättä aikansa sivistyksen keskus.
En varmaan ole ainut, joka on lukenut tuon taajaman nimen ensi kertaa mistäpä muualta kuin Aku Ankasta. Siellä lähdettiin pakoon Timbuktuun, kun bisnekset eivät oikein sujuneet loppujen lopuksi. Silloin Timbuktu tarkoitti paikkaa jossakin tarpeeksi kaukana.
Kyllä ihmiskunta siellä ja muuallakin on osannut ja luonut korkeakulttuuria, ei vain Euroopassa tai enintään ruudin keksimisseuduilla, salaperäisessä Kaukoidässä.
_ _ _
Satuin tässä lukemaan muutaman vuoden ikäisen artikkelin, jossa kerrottiin vanhojen siirtomaaliittolaisten, Ranskan ja Malin, armeijoiden hätistäneen jihadistit sotilaallisessa yhteisoperaatiossaan. Näistähän Suomi-valtamedia tiedottaa ”asiallisesti” ja ministi.
Mitäpä nämä raukkamaiset veijarit sitten päättivät tehdä, kun tappio häämötti? Ottivat ja polttivat Timbuktun historiallisen, korvaamattoman museaalisen kirjakokoelman. Siis tuhosivat heidän museonsa kirjoitukset.
Ihan oikeasti, taas melkein jouduin pyyhkimään silmiäni lukiessani, kuinka sikäläiset aluehallintoviranomaiset surivat, että siinä meni Timbuktun legendaarinen historia savuna taivaan tuuliin. Haastateltu virkailija parahti, että siinä meni kaupungin menneisyys.
Ajatelkaa vaikka vaativaa maalausta: kuinka kauan sen luominen edellyttää kaikkine hienostuneine yksityiskohtineen? Mutta sen tuhoaminen kestää pari sekuntia; täysi, avoin maaliämpäri vain nakataan päälle tai takkaan palamaan, niin se koko luomus oli siinä.
Oikeastaan olen paitsi tyrmistynyt, myös ärtynyt, että miksi te jotkut älykielteiset fanaatikot tuhoatte vihassanne kaiken, mikä vain heijastaa todellisuutta tai on siitä muistuttamassa? En kristittynä suoranaisesti vihaa teitä, mutta tekojanne en siunaa, enkä halua teidän esimerkkiänne tänne länsimaailmaan, vaikka näyttää, että tännekin sitä on jo herunut.
Tuhoatte historiaa. Länsimaisen ihmisen historiaa juuri nyt. Olen osaltani jo todennut tämän – ei käy! Ette myöskään Buddhan patsaita. En rakasta niitä, mutta sallin ne. Sallikaa tekin.
Missä ne tieteilijät olisivat, jotka pääsisivät länsimediassa läpi Yleä myöten ja todistaisivat, että esim. orjuus on ollut olemassa kauan ennen ”valkoista miestä”? Aiemminkin on ollut eri asteita, on kiistelty kauan ennen eurooppalaisia, ja silti kulttuurien kamppailusta on jäänyt myös hyviä jälkiä, jotka jaamme nyt esim. erilaisina, kaikkia hyödyttävinä keksintöinä?
_ _ _
Olen lukenut mm. USA:n Avaruushallinnon pohdintoja, että mikäli elämä maapallolla kävisi jostain syystä mahdottomaksi, niin vaikka Maasta saataisiin lähetettyä tähtienvälinen alus kaukaisuuteen, ja tässä avaruuspurkissa olisi peräti 250 koko ihmiskunnasta poimittua valioihmisyksilöä – sekä älynsä että elinvoimaisuutensa perusteella sekä kaikista etnisistä suunnista – niin ei kestäisi kuulemma juuri paria sukupolvea kauempaa, kun degeneraatio (ihmislajin sisäinen, perinnöllinen rappio) murskaisi haaveet superihmisestä, joka muka matkustaisi uljaasti uuteen aurinkokuntaan sen valloittamaan.
Lopuksi ajatusviritelmä: Ihmislaji pystyy lopulta muuttamaan itsensä sähköiseen bittimuotoon, jossa itse kukin – tai ainakin tietyt etuoikeutetut – pystyvät valitsemaan itselleen periaatteessa mitkä tahansa ominaisuudet, eikä genetiikka enää ole ratkaiseva este.
Olemme saaneet tästä jo esimakua tietokonepelien muodossa. Esimerkkinä Second Life. Tätäkin on jopa työssä saakka käytetty, ja tuollaisten määrä vain lisääntyy ja jalostuu.
Lopulta ihminen kykenee muuttumaan itse osaksi elektronista verkostoa, joka toimii riittävän hallitusti. Siellä ei vallitse demokratia, eikä heikoimmista välitetä. Heitä ostetaan ja myydään.
Pahoittelen ikävähköä loppua blogilleni, mutta ehkä palataan asiaan pohtien ja keskustellen.
