Blogit

Todellinen puoluetuki on valtion velkamiljardit

Suomen puoluetukien määrää kauhistellaan aika ajoin aivan ansaitusti; kyseessä on vuosittain yhteensä lähes 40 miljoonan euron summa kun varsinainen puoluetuki ja puolueille maksettu lehdistötuki lasketaan yhteen.

Mutta tämä suuri summa on todellisuudessa vain mitätöntä nappikauppaa verrattuna siihen piilopuoluetukeen, jota EU-Suomi jatkuvasti maksaa valtapuolueille pitääkseen nykyisen valta- ja yhteiskuntajärjestelmän pystyssä.

Jo reilusti yli 100 miljardiin euroon noussut valtionvelka on nimittäin tarkemmin ajateltuna suoraa puoluetukea, sillä vain Suomen räjähdysmäinen velkaannuttaminen on turvannut sen, että ns. vanhat valtapuolueet ovat pystyneet säilyttämään valta-asemansa Suomessa.

Sillä juuri näiden velkamiljardien avulla sosiaalidemokraatit, keskusta ja kokoomus apupuolueineen ovat pysytelleet vallassa. Joka vuosi ne ovat lainanneet miljardeja euroja peitelläkseen umpisurkean politiikkansa jälkiä ja EU-Suomen talousjärjestelmän elinkelvottomuutta.

Niin kauan kuin yhteiskuntaa pidetään jotenkin pyörimässä näiden velkamiljardien avulla ja eläkkeet, asuntotuet, työttömyyskorvaukset, toimeentulotuet, lääkekorvaukset yms. maksetaan ajallaan, niin suomalaiset eivät todennäköisesti nouse surkeaa ja elinkelvotonta järjestelmää vastaan vaikka tietävät sen olevan omien etujensa vastainen.

Nämä kyseiset puolueet ja niiden ajama yhteiskuntamalli olisi syrjäytetty suomalaisten äänestäjien toimesta jo aikoja sitten, jos ne eivät olisi tukeneet ja peitelleet toimiaan tällä jo yli 100 miljardin nousseella velkasummalla. Ja tässä summassa ei vielä edes oteta huomioon myös kuntien velkaannuttamista näiden samojen puolueiden taholta.

Tekohengitystä elinkelvottomalle potilaalle

Antamalla näillä velkamiljardeilla tekohengitystä omalle valta-asemalleen, ne ovat pyrkineet saamaan lisäaikaa itselleen meidän kaikkien muiden suomalaisten sekä myös tulevien sukupolvien kustannuksella. Kysymyksessä on puolueiden törkeä ja piittaamaton oman edun ajaminen koko kansakuntamme edun kustannuksella.

On syytä huomata, että näillä Euroopan Unioniin sitoutuneilla puolueilla on ollut jo 23 vuotta aikaa rakentaa EU-Suomea, josta he lupasivat suomalaisille ennennäkemättömän kukoistavaa hyvinvointiyhteiskuntaa.

Ajan puutetta nämä puolueet eivät siis ainakaan voi epäonnistumisestaan syyttää. Niille onkin jo suomalaisten puolesta annettu kaikki mahdollinen aika näyttää mihin ne pystyvät ja tilanne yhteiskunnassamme käy vain koko ajan pahemmaksi.

Mitä enemmän äänestäjät vielä antavat aikaa näille puolueille, sitä kalliimmaksi siis käy lasku kaikissa muodoissa kansakunnallemme. Ja jo yli 100 miljardin kivunnut puoluetuki jatkaa – jopa nyt meneillään olevalla ja näiden puolueiden kovasti hehkuttamalla ”nousukaudella” – räjähdysmäistä kasvuaan.

Suomalaisilta voisi kysyä, että haluatteko tosiaan antaa vielä lisäaikaa ja jatkaa miljardiluokan vuosittaista tuen maksamista näille vastuuttomille puolueille ja niiden EU:n myötä Suomeen tuomalle virheelliselle yhteiskuntamallille?

Sillä huono puu tuottaa huonoja hedelmiä – siinä lyhyt ja osuva analyysi EU:n talousjärjestelmän sopivuudesta suomalaisen hyvinvointivaltion tarpeisiin.

Tietoa julkaisijasta

Niko A. Kauko

Pitkän linjan itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.