Blogit

Toisaalta – hyvinhän tämä nytkin menee

Aloin jossain vaiheessa kaiken havaitsemani datan perusteella arvioimaan, että Trump saattaa sittenkin hävitä tämän uuden presidenttikisan. Oli monia kansallis- ja Trump-mielisiä konservatiiveja siellä kaukana ja täällä lähellä, jotka todistelivat sekä sanoin että kaavioin, että Donald voittaa.

Eipä voittanut, ja syyt ovat moninaiset. Oikeasti tuo USA on rinnakkaisine ja päällekkäisine hallintoviranomaisineen niin monimutkainen järjestelmä, ettei siitä ota selvää lopulta kukaan. Yhdysvaltoja yhdistävää ja selvän kannatuksen hankkivaa yksilöä ei nyt näissä oloissa vain ole olemassa.

_ _ _

Sikäläisittäin on historian saatossa kehkeytynyt kaksi suurpuoluetta, joiden johtohenkilöiden edut ja tuttavuudetkin menevät monin tavoin päällekkäin ja ristikkäin, vaikka näennäisesti ja virallisesti olisivatkin muka poliittisia vihollisia. Suorasukainen, hieman rahvaanomainenkin kansanpresidentti Trump ei nyt vain sopinut tuohon yhtälöön.

Erityinen, kyllä, aivan ehdottoman ivallinen kommentti suomalaisille isotteleville valtavaltatoimittelijoille, jotka ovat tienanneet leipänsä mm. Trump-vihalla: hakeutukaa vieroitushoitoon mielenterveytenne säilyttämisen takia. Tervemenoa aika pitkälle lomalle. Toisaalta, älkää ainakaan te tulko neuvomaan meitä tavan ihmisiä vihapuheen kanssa. Vihakirjoituksenhallintakurssille voisitte hakeutua itse sankoin joukoin – tervemenoa!

_ _ _

Niin, mitäpä nämä vaikuttajat eri tasoilla mahtavat sitten tehdä? Kuvio voisi mennä jotenkin näin: ”Niin, sinähän omistat tuosta firmasta tuon verran osakkeita; kuule, tue tätä päätöstä, niin näiden arvo nousee ja kannattaa ostaa, taikka: tulemme siellä ja täällä poliittisissa pöydissä paremmin toimeen, kun tuemme muutamaa maailmanlaajuista konfliktia, joissa sinä saat olla esim. sotilaallinen esimies ja minä saan kongressissa tai senaatissa kannattaa sinua, sillä näin me sovimme deep state –tason palaverissa, eli siellä missä päätökset suoritetaan ja alkuunpanot todellisesti lähetetään matkaan.”

_ _ _

Tämä mahtiporukka taistelee aina vallasta uskonnollis-poliittisesta tunnustautumisestaan huolimatta, tai vaikka fokus olisi niin muodikkaassa ”Pride-vapautumisessa” kaikesta ennen ”normaalista”, mihin siinä muka pyritään. Sukupuolia ei ole tiettyä määrää, vaan niitä on yhtä paljon kuin on ihmiskuntaa. Saan tästä tukea lastenpsykiatri Sinkkoselta. Itse päättelen, että olisi siis sittenkin varsin selkeää jaotella sukupuolet noin niin kuin lähtökohtaisesti kahteen, elikkä mieheen ja naiseen. Variaatioita sitten löytyy. Ei leimattaisi joko ketään tai sitten kaikki.

_ _ _

Ja luuleeko joku, ettei kaikkea tapahdu myös rahan ja vallan Euroopan unionissa? Lobbareineen kaikkineen? Kyllä vain. Sekä USA:n että EU:n vallan ja mammonanjakosysteemit ovat osaajien taidetta, joista ei kysytä sinulta tai minultakaan. Ja nyt puhutaan kuitenkin vielä ainakin näennäisdemokratioista; loputhan ovat eriasteisia kehitysmaita.

_ _ _

Valta on karannut sinne kauaksi, eri kielille, kapulakielisille ja omien kykypoliitikkojemme turvasatamaksi. Myönnän, entiset suomalaiset poliitikot olivat ”kekkoslandiassa” vajavaisia, kuka oli toiselta puoleltaan ryyppymies, kuka naistenmies – mutta he välittivät tästä maasta kaikkensa antaen. Mitenkö on nyt? Tuloksen näemme meistä itse kukin, ken elää.

_ _ _

Mutta mennään eteenpäin. Olin aluksi järkyttynyt Trumpin kokemasta kohtalosta. En enää. Bidenin hallinto nimittäin laittaa kuriin Antifan ja BLM:nkin. Hämminkinne aiheuttamisen tarve on jo loppunut. Siis kiitos, kaverit, ja likaisen työnne tehtyänne kassan kautta tiehenne!! Luuletteko, että me annamme teidän tuhota maata, aiheuttaa jatkuvasti eripuraa ja muka ottaa jonkinlaista, edes alueellista valtaa? Emme! Siihen saakka koko juttu oli vain valtapeliä Trumpin horjuttamiseksi, mutta ei enää. Tavoite saavutettu – target reached!

_ _ _

Muun muassa edustava Kamala Harris, piinkova ja älykäs varapresidentti sekä entinen rikollisten kuriinlaittaja piirisyyttäjänä demokraattien suosikkiosavaltiossa Kaliforniassa, ottaa konnat kuulkaa kiikkiin nyttemmin ihan joka puolella suurta Amerikan maata! Ja ihan oikein, hienoa. Mikäs siinä, edustava älykkönaisvirkailija, jonka väristä itse en välitä tuon taivaallista. Luultavasti hänkin julkaisuttaa tilastot, joiden mukana selviää, minkäkin värinen ihminen on poliisina ottanut kiinni ja jopa surmannut kenetkin ja päinvastoin. Saattaa yllättää Suomen pikkuvaltamedian, joka on luonnollisesti haluton kertomaan tästäkin totuutta.

_ _ _

Itänaapurissa kuohahtelee. Venäjän sisäiseen vallanjakokiistaan en menisi täältä Suomesta ottamaan liikoja kantoja – en toivoisi sitä presidentiltä, ulkoministeriltä enkä muiltakaan, jotka huutavat EU:n yhteisrintamaa apuun. ”Jätti-itää” on vaikea demokratisoida kunnolla. Tuo valtio on a.) liian vahva, b.) liian epävakaa ja c.) liian lähellä Suomea. Monia avuja itselläni ei taida olla, mutta jostain syystä olen kohtalaisen hyvä ennakoimaan asioita, ja harvoin on tarvinnut takkia kääntää. Tunnen syvästi, että oman maani ei pitäisi sekaantua tähän liikaa.

_ _ _

Lopuksi: poliittinen korrektius on yltänyt Suomessa varmaan Himalajan huipuille asti. Toivoisin tännekin paljon avoimempaa ja jopa räväkämpää keskustelukulttuuria, vaikka ”monet” uhriutuvat, vielä ”monemmat” alkavat pillittää ja kaikkein ”moneimmat” syyttelevät kaikkia muita, joiden kanssa ovat eri mieltä taikka joiden näkemys ei miellytä. Vihapuhelakeina tunnettuja sananvapausrajoituksia kutistettakoon. Ihmisille oikeus puhua.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.