Yhden nykyisen aikakautemme kaikkien aikojen loistavimmista koostepaketeista loihtii silmiemme eteen dosentti Olli Pusa täällä: https://beta.oikeamedia.com/o1-132900
Siinä se on, tähän on tultu. Yksistä jos toisistakin syistä, joita Pusa blogissaan valottaa. Yhtäkaikki: kyseessä on raaka valtapeli, jossa parin pienokaisen näyttäminen pakolaisleirillä on vain hitunen hiekkadyynissä, mutta tehokas valtamedian käyttämä suuren yleisön sentimentaalinen itkettäjä, jotta suostuttaisiin lopulta ihan kaikkeen maailmanpelastamiseen.
Sitten erinäisiä muita mietelmiä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen länsimaailmamme alkoi oudosti jakautua uudelleen.
Ihan ensin vaikutti siltä, että kaikki huokaisivat helpotuksesta. ”Kauhun tasapainoa” (NL ja USA vastakkain ydinaseineen liipaisinherkkine sotahaukkoineen) ei enää ollut ja tarvittu.
Länsi voitti täällä tietystikin parjatun, mutta oikeasti nerokkaan presidentti Ronald Reaganin johdolla, ja Neuvostoliitto kun ei pystynyt vastaamaan haasteeseen, niin se otti ja romahti.
Tervemenoa, mennyt painajainen! Niinkö? Eipä vaitiskaan. Neuvostoliittolaisella meiningillä nimittäin on ollut koko ajan etäispäätteensä pitkin Länsi-Eurooppaa, nimittäin sosialistit virallisine puolueineen.
Ei siis mitään kilttiä suomalaista SDP:tä, vaan monta pykälää karkeammat jalon ja ylvään, suuren ja mahtavan sosialistisen aatteen vaalijat.
Samalla sitten 1990-luvun vaihteessa rahamarkkinat vapautettiin ennennäkemättömästi. Joku jaksoi ivatakin, kuinka markkinavoimat määräävät ja hääräävät kuin jumalolentona ikään. Ennenhän fyrkkien virtaa rajoitettiin ja niitä verotettiin. Kansallista omaisuutta vahdittiin tarkkaan, eikä sitä saanut kaupitella ulos kuin vanhoja muumimukeja Huutokauppakeisarille.
Nykyään siis nämä erinäiset toimijat ovat löytäneet – omista syistään tosin – toisensa, ja tuloksena näyttää olevan rajattoman ja kansattoman maailman vaatiminen. Ainakin länsimaailmaan. Taustatavoitteena on vallan uudelleenjakaminen ja –keskittäminen.
Tavoitetta kohden päästään kätevästi kehitysmaakansainvaelluksia suosimalla. Silloin näet täytyy alkaa tosissaan mm. kyselemään, kuka olikaan se suomalainen. Asia on nyt kyseenalaistettu! Vänkää, eikö? Teennäisissä identiteettikriiseissä riittääkin selvittämistä.
Kivuliaan kuumia tilanteita ja asetelmia on syntynyt ja muotoutumassa: Turkin ja eräiden lähi-EU-alueiden välille on kehkeytymässä liki sotatila, kun jälkimmäiset eivät enää halua toimia elintasovonkaajien kauttakulkumaina ja välivarastoina.
Ja entä jos Venäjä hermostuu Suomen boikoteista ja järjettömästä uhittelusta ja avaa rajansa? Entä kuinka pitkälle ilmastohysteria saa kurittaa tätä yhtä maailman puhtaista maistamme?
Miten selviämme lisääntyvästä vieraskulttuurien ja –uskontojen paineesta? Kristinuskoisilla alueilla on kuitenkin ateisteillakin tainnut olla ne parhaat oltavat, mikä kannattaa muistaa.
