Helsingin Sanomien (10.6.) otsikkoaan myöten johdatteleva artikkeli uuden rajavartioston päällikön Ilkka Laitisen haastattelusta koettaa kaikin voimin saada lukijansa uskomaan rajattoman rajapolitiikan autuuteen. Lehdykkä toimittelijoineen johtopäättelee taas kerran, mitä lukijat ajattelevat – tai oikeastaan kuinka heidän tulisi ajatella, jotta puhdasoppisen suvakismin periaatteisto pysyy kunniassa ja jotta mahdolliset maahanmuuttokriitikot tyrmätään muka jälleen vähintään 8-0. Mainitsen, että päätin ottaa tämän Laitisen tapauksen käsittelyyn heti sen nähtyäni, ja ennen tämän julkaisua sitten moni muukin näköjään tarttui samaan aiheeseen. Mutta ei se mitään – kullakin on vähän eri painotuksensa.
Kenraalimajuri Laitinen toteaa Hesarin mukaan, että maa ei voi sulkea rajojaan siirtolaisilta. Rajoja ei kuulemma voi laittaa kiinni, sillä se ei ole sivistys- ja oikeusvaltion toiminnan mukaista. Totean itse tähän, että hyvin harva väittäneekään, että valtion rajat pitäisi sulkea kokonaan siten, että kaikki ulkona olevat jäävät nököttämään sinne ja sisäpuolelta kukaan ei pääse enää ulos! Rajojen kiinni pitämisellä tarkoitetaan rajavalvontaa; silloin maahan ei voi lampsia divisioonamitalla käytännössä täysin tuntemattomia miehiä silloin kuin itse haluavat kuten vuonna 2015.
Laitinen jatkaa: ”Jos ihmiset ovat tulossa rajan yli, niin he tulevat jos ovat tullakseen. Olennaista on se, että havaitaan, otetaan kiinni, selvitetään keitä he ovat ja millä asialla ja katsotaan, että tilanne pysyy hallinnassa. Palautetaan ne, joilla ei tänne ole oikeasti asiaa.”
Ja siis huolimatta Hesarin tarkoitushakuisesta juttunsa muotoilusta, niin tuleehan se sieltä: Tutkitaan tulijat, ja ne on palautettava, joilla ei ole tänne oikeasti asiaa. Niin niin, sitähän me kaikki epäilevät tuomaatkin tarkoitamme. Olemme tarkoittaneet koko ajan.
Artikkeli edustaa oikeastaan haukotuttavankin tympeällä tavalla sitä, kuinka maamme yksituumainen ”yhtä köyttä” –valtamedia haluaa pitää kiinni märästä unestaan mahtavasti toimivasta, tulevaisuuden monikulttuurisuuden satumaastaan, vaikka (ja ehkä juuri siksi) muualla Euroopassa on herätty laajalti käsittämään, miten paljon mahdottomia ongelmia tuottaa erilaisten rinnakkaiskulttuurien ja –yhteiskuntien kehkeytyminen samalle tontille. Siihen ei tarvitse kovin kummoista algoritmia vääntää. Suomi on kuitenkin tässä polemiikissa jälkijunassa. Monet valtiot kun ovat alkaneet jo rajoittaa ja jopa kieltää monikultin [sic] suorasukaisimpia tunnusmerkkejä. Kehotan seuraamaan muitakin medioita kuin Suomen.
Suomi-neidolle varovaisuutta
Anteeksi hieman groteskihko mielikuva, mutta maamme on hiukan kuin se nuorin ja viimeisin maailmalle hame korvissa kirmaava Eurolandian fennoskandinen pikkusisko, joka haluaa päästä isojen poikien matkaan samettikatseiden hurmaavaan, kuumottavaan ristituleen.
Mutta kun drinksut on kulauteltu ja snacksit naposteltu – sekä muistikuvatkin siinä välissä hiventä enemmän kadotettu – tulee kenties karunpuoleinen herätys todellisuuteen. Mitä tuli luvattua ja kenelle, tuliko jotakin korvaamatonta menetettyä? Miten uida tästä katiskasta ulos? Ehkä ei olisi pitänyt mennä näin sokeasti näin pitkälle.
Kansainvälinen Suomi on ollutkin iät ja ajat, ei siitä ole kyse nykymenossa. Haastan joka ikisen ihmisen, joka suomen kieltä osaa, tarkkailemaan, kuinka niukasti suomalainen valtamediakenttä (ja etenkin valtiollinen Yle) uutisoi siitä, mitä EU-järjestössä päätetään Suomemme asioista. Kertoisivat ensisijaisesti vain asiat asioina ja omat mielipiteensä ja joulupukintoivelahjansa vasta sitten. Noh, siihenhän niistä ei hevin ole.
Samanmielisyyttä korostetaan kaikissa ns. liberaaleissa asioissa, samalla kun ollaan entistä herkkähipiäisempiä. Raivoisa, kompakti mediatulitus käynnistyy milloin vain, kuten tuossa äskettäisessä, arvottomassa näytelmässä Pori Jazzin toimitusjohtajan kampittamiseksi.
Vapaasta, luovasta, aidosti monimuotoisesta kansalaisyhteiskunnasta muodostuu henkisesti sairas ilmiantajien ja sabotöörien yhteiskunta. Siinä normaali keväinen, siitepölyn aiheuttama pikku aivastus muuttuu hirmuiseksi allergiseksi reaktioksi anafylaktisine sokkeineen, johon eivät auta niin adrenaliinit kuin kortisonitkaan.
Myös Suomen maantieteellinen sijainti tuottaa haasteita: Jos tänne vaikkapa lappaa väkeä kuin pipoa, vielä nykyistäkin enemmän kun oikein kutsukin on esitetty maailmalle, niin täältä ei sitten enää vaellella pitemmälle. Vai mihinkö sitten? Pohjanmereen? Tuskin. Ja kovan itänaapurimme raja on täältä sinnepäin kuin betoniseinä. Diplomatiaa eivät kohenna talousitsemurhaiset Venäjä-pakotteet tai jatkuva päämiehensä hallinnon irvailu, kuten ei jenkkien D. Trumpinkaan patologinen nälviminen, jotka ovat kaiketi osa valtamediamme ”uskontunnustusta”.
Juuri äsken näin, että J. Vesikansa -niminen toimittajaherra kirjoittaa Iltalehden 11.6. pääkirjoituksessa Trumpin vaarantavan tällä kertaa peräti ”maailmanjärjestyksen”. On se kauhea mies se Trump, kun suojelee omiaan, ja EU:sta ei puolestaan siihen ole, jos on ylipäätään mihinkään. Ja koko Suomen valtamedia on alati samoilla linjoilla. Legendaarinen päätoimittaja Kari Hokkanenkin on taannoin todennut Maaseudun Tulevaisuudelle, että perinteinen media todellakin on entistä yksiäänisempi ja että raha puhuu… Että semmoista.
Kiva, sievä, outo Helsinki ja maailma sen takana
Saanen mainita, että kesääni on sisältynyt käynti pääkaupungissamme tapaamassa terveen maahanmuuttokriittistä, hyvin energistä poliittista vaikuttajaa tukiryhmineen. En mainitse tässä nyt nimiä. Vierailu oli antoisa, kiitos siitä kaikille asiassa mukana olleille.
Helsingin katukuva on kieltämättä rikastunut sitten viime näkemän. Värikkäässä joukossa lienee muiden ohella sitten kosolti niitä paljon mainostettuja neurokirurgeja, verojuristeja ja hiukkasfyysikoita. Ehkä hieman muitakin, triviaalimpia duunareita ja sen sellaisia.
Pääkaupunkiseudulla on meneillään valtava väestönmuutos. Vieraskielisten osuus asukkaista kasvaa kovaa vauhtia. Joukossa on maahanmuuttajien lisäksi heidän jälkeläisiään. Vantaan väestönkasvusta 80 prosenttia oli vuonna 2017 vieraskielistä. Espoossa vastaava luku oli 70 prosenttia ja Helsingissä reilu 60 prosenttia. Väestöennusteen mukaan noin joka neljäs pääkaupunkiseudun asukkaista on vuonna 2030 vieraskielinen. (Helsingin Sanomat 3.6.2018)
Kyllä Suomen pitäisi itse voida aika lailla eksaktisti määritellä, keitä, mistä ja kuinka mittava määrä porukkaa tänne tulee. Kielitaidon ei tarvitse olla sellainen, että jokainen subjektin ja predikaatin kongruenssi on aina tiptop, ei se ole kantasuomalaisillakaan, mutta jotakin sinnepäin kuitenkin. Vaikkapa kielen oppimiseen on sitouduttava. Sopeutumista ja sitoutumista pitäisi edellyttää. Emme mekään täältä edes kuvittele voivamme mennä jonnekin toiseen maahan vaatimaan, että sen pitää luopua omastaan ja muuttua haluamaksemme.
Negatiivisimpien ennusteiden mukaan tällä menolla emme tule näkemään Suomea enää sellaisena kuin se tasapainoisimmillaan oli, siitä pitävät mm. tänne hallitsemattomasti rynnivät väestövirrat huolen. Siis väki, jota me emme valitse, vaan se valitsee meidät ja muuttaa maamme vähitellen kehitysmaaksi, jota mm. Suomen perustuslain luvut 1 ja 2 eivät enää määrää ja määrittele.
Lue, ihmettele ja ihannoi näitä lainkohtia, ellet ole sitä vielä tehnyt! Samalla voit kysyä, miten tähän raadolliseen maailmaan on voinut syntyä mitään niin tavoiteltavaa ja kaunista, josta useat sukupolvet ovat saaneet nauttia ja minkä turvallisessa varjossa kasvaa ja kehittyä. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 Olin äskettäin vaativassa kehon kuvantamismenetelmässä, ns. viipalekuvauksessa (tietokonetomografia), jossa kai tohtorit päättivät selvittää, onko vaatimattomassa kallossani muutakin kuin sanomalehtipaperitollo sisällä. Vakavasti ottaen, kun makasin tuossa ahtaassa, rämisevässä putkessa, todellisessa ahtaan paikan kammoajan infernossa – kuin suljetussa ruumisarkussa – niin mietin taas kerran kiitollisena, että Suomi on hieno maa. Olemme määrittäneet niin, että kaikista huolehditaan. (Jokaisen maan pitää kuitenkin tehdä pohjatyö kaikista huolehtimisesta itse; maailman rikkaimmista ihmisistä suuri osa löytyy sieltä, missä kadun kansa näkee nälkää.)
Ehkä myös mietit, onko tämä kaikki tosiaan vaarassa? On! Kenties kysyt: kenen antamalla luvalla tai oikeudella? Siihen ovat monet koettaneet enemmän tai vähemmän viisaasti sommitella vastauksia ja selvityksiä yhdestä jos toisestakin tulo- ja näkökulmasta.
Maailmanparantamisesta hullaantuneet ja Suomen ym. kehittyneiden maiden antamasta henkisestä perinnöstä kiittämättömästi vieraantuneet vihervasemmistolaiset sekä heidän liittolaisikseen yllättävästi päätyneet yltiöliberaalit taloudellisen voiton maksimoijat ovat tässä takana. Jälkimmäiset haluavat maapallon varallisuuden kerääntyvän yhä harvemmille, ja molemmat ryhmät tahtovat jotenkin mystisesti yhdistää koko maailman. Kertaheitolla ja vaikka väkisin. Projekti haluttaneen käynnistää tätä nykyä nähtävästi tästä meidän suhtkoht pienestä, edistyneestä maanosastamme, jota EU-järjestö tahtonee kovasti omia itselleen.
Huonoin jääkiekkojoukkue ikinä
Koetetaanpa kuvata tähän allegorisesti sellainen. Joukkueen jokainen lätkäsankari on eri maasta, heillä ei ole yhteistä kieltä, ei pelikäsitystä, toiset eivät osaa luistella, osa ei ole nähnyt jäätäkään koko elämänsä aikana, jne. Tämä porukka laitetaan sitten suurin odotuksin jääkiekkoturnaukseen menestystä janoten, miten mahtaa käydä? Miten hyväkään valmentaja tai muhkea investointi hitsaisi siitä mestaruussarjatason jutun? Veikkaan, että kehnosti.
Samalla tavalla on kansallisen yhtenäisyyden ja eheyden laita; em. jääkiekkotiimi on kasattu liian etäisin ja heppoisin sitein. Esim. että kaikki ovat sentään ihmisolentoja, mutta se ei riitä. Menestysodotukset tähän poppooseen verrattuna yhtenäisempiä joukkueita vastaan ovat liian kaukaa haettuja, vaikka kuinka yläpeukutettaisiin. Kansallisesta valtiosta ei pidä pakkorakentaa tällaista ”joukkuetta”. Tulos on surkuteltava, ja siitä kärsivät lopulta kaikki.
Kädenvääntöä eräänlaisen uuden ryhmäajattelun, ”uuspolarisaation” myötä
Kuten moni on todennut, jakolinjat eivät ole enää perinteiset oikeisto-vasemmisto, vaan konservatiivit-liberaalit. Vankasti ketjuuntunut ja keskenään kaveeraava vanha media saa pitkälti päättää, mikä on hyvää, hienoa ja oikeaa puhetta, mikä vanhakantaista, torjuttavaa ja hylättävää puhetta ja mielipiteen esittämistä. Tämä ajattelu on levinnyt myös koulutuksen ja kulttuurin laajalle kentälle. Toinen tekijä on poliittinen valta, joka on aikanaan ihailtavan konsensuksensa kanssa tullut tietyllä tavalla enenevästi umpikujaan. Kansan ääni ei tahdo kuulua vaan puolueiden, jotka läänittävät vallan kellokkailleen, eivät kansan eduksi. Kaikki antavat liittovaltiokehitykselle ja globalisaatiolle periksi – perussuomalaisia, siis näitä nykyisiä, uudistuneita sekä joitakin pienryhmiä lukuun ottamatta – kunhan hinnasta sovitaan.
Perinteiset perhearvot, esim. ”heteronormatiivinen perhe” on yksi nyrpistelyn kohde, ja kansankirkonkin pitäisi näemmä keskittää toimintansa polttopiste palvelemaan ensisijaisesti mitä oudoimpia seksuaalisia suuntautumisia, joiden kehittämiseen vain ihmismielikuvitus on rajana, ja meidän kaikkien muiden on toteltava ja seurattava kiltisti perässä.
Ennen seuraavaa kappaletta korostan tässä, että on olemassa homoja ja muulla tavalla seksuaaliorientoituneita, jotka tehkööt mitä haluavat, kunhan pysyvät lain ja hyvien tapojen sisäpuolella, eikä heitä voi eikä tarvitse mitenkään ”parantaa”. Tunnen heitä itsekin, eikä se ole kanssakäymistä haitannut. Jätetään kuitenkin kullekin täysivaltaiselle yksilölle itselleen suurin asiantuntijuus häntä itseään ja omia taipumuksiaan koskien.
Mutta valtamedia esittää näkyvimmissä ohjelmissaan kansankirkon johdolle kysymyksiä, jotka koskevat käytännössä vain seksuaalivähemmistöjen ja minkä tahansa maahanmuuton ja kulttuuririkastuksen estotonta ylistämistä. Ja kirkkohan heiluttaa häntäänsä miellyttäen ja mielistellen, ilmeisesti myös peläten ja varoen silmätikuksi joutumista. Tämä on sitä kulttuurimarxismia käytännössä: pienet (mutta osittain kasvavat) vähemmistöt saavat määrätä ja määritellä, mitä suuri enemmistö saa tehdä ja miten puhua.
Mitenhän tämä jatkuu? Kenpä tietäis sen…
Suomi saarenkaltaisena, varsin syrjäisenä, pienen kielialueen maana on ollut liian helppo pitää hyväuskoisen tietämättömänä eurooppalaisista holtittoman maahanmuuttopolitiikan kriittisistä virtauksista, jotta esim. Perussuomalainen puolue ei saisi lisää vettä myllyynsä. Siinä lyhytnäköinen poliittinen eliittimme vihervasemmistomedian tukemana ei tule koskaan suosiolla luovuttamaan oikeassa olemisen monopoliaan. Internet on aikaansa seuraaville avuksi, mutta kaipa sitäkin koetetaan tiukkenevasti suitsia. Ei hyvä, ei näin!
Ehkä kirkkaimpana valopilkkuna, mikä Euroopassa nyt välkehtii, on, että tervehenkinen, omaa turvallisuutta ja menestystä arvostava linja on nousussa monissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa, jopa Tanskan ja Ruotsin kaltaisissa maissa, jotka ovat joutuneet terävöittämään linjaansa ja ainakin avaamaan debattia maahanmuuttopolitiikastaan. Mm. gallupit, tilastot ja kaiken maailman kyselyt ja tiedustelut ovat aukaisseet silmiä. Samalla on huomattu, että EU ei välttämättä ole se ”jumalan käsi” maan päällä. Sittenkään. Ainakin sen luonnetta ja tehtäviä pitäisi miettiä perusteellisesti uudestaan. Katsottaisiin sen jälkeen.
Mitä maahanmuuttoon vielä tulee, niin ns. suvakit eivät edes myönnä, että on olemassa useammanlaista maahanmuuttoa, ja kaiken kaikkiaan 1.) sitä voi olla sekä liikaa, että 2.) osa siitä on epätervettä vastaanottavalle taholle. Kansantalous ei kestä ja kansallinen koheesio ja koettu perusturvallisuus eivät nekään oikein tahdo pelittää. Faktat esiin! Mikä siinä on niin vaikeaa mieltää – sitäpä en monen muun lailla voi ymmärtää! Kesän jatkoja itse kullekin.
A drop in the ocean
