Blogit

Ajatuksia nykyisistä kehityskaarista – EU, kansojen vankila

Kuva Pixabay.

Suomi alkaa olla postkristillinen yhteiskunta. Vaikka kirkko onkin joka pitäjässä, niin aate on väljähtynyt. Voi havaita, että jos sattuu olemaan vaikkapa suomalainen kristitty presidenttiehdokas, kuten Laura Huhtasaari, niin Ylen ja muun valtamedian toimittajat tekevät kaikkensa kampittaakseen hänet, tarttuvat joka pikkuasiaan, keskeyttävät ja meluavat päälle alvariinsa, mutta uudet, uljaat, importeeratut uskomusjärjestelmät nauttivat samaisen profaanin toimittajajoukkion keskuudessa mitä suurinta suvaintaa ja mielin kielin olemista. Tähän lukeutuvat myös neofeminismin älynväläykset, joille toimittajantekeleet antavat kritiikitöntä propaganda-aikaa.

Kannatan sataprosenttisesti uskonnonvapautta. Itse olen jonkin sortin vaatimaton kristitty omista henkilökohtaisista syistäni, en esimerkiksi kasvatuksellisista. En aio muuttaa kantaani, enkä edellytä omaa näkemyksellisyyttäni muilta. Joku toinen saa puolestani olla hindu, buddhalainen, muslimi, juutalainen, ateisti, shintolainen tai vaikka animisti, ja juuri tämäntyyppiset perusoikeudet ovat suomalaisen yhteiskunnan arvokkaita saavutuksia, mutta näin ei läheskään ole kaikkialla maailmassa. Halutaanko nämä humaanit jalokivet kadottaa? Ei minua – eikä sinua, arvoisa lukijani – myöskään saa pakottaa uskomaan minkään uskonnon henkiolentoihin tai profeettoihin taikka velvoittaa näiden määräyksiin ja ehdottomuuksiin. Tuskin kansamme enemmistökään sitä haluaa, joten päättäjiemme on kuunneltava meitä, ja sillä sipuli!

Monikulttuurisuuden ongelmattomaan autuuteen uskoville voisi todeta, että miten arvelette, kuinka huomattavan erilaiset maailmankatsomukset ja näkemykset sovittuvat lopulta yhteen? Porisevatko tämän monikulttuurisuussopan ainesosat lopulta kaikki samassa kattilassa maittavaksi keitokseksi? Suurimmassa osassa maailmaa ei olla niin vapaamielisiä kuin tällä maailmankolkalla. Esimerkiksi kaikkia seksuaalisen itsensä toteuttamisen variaatioita ei hyväksytä kuten täällä. Toisilleen vieraat miehet ja naiset pidetään jyrkästi erillään. Suomalaisten rakastamaa alkoholikulttuuria ei siedetä, tai vaikkapa täällä hervottoman hellimisen kohteena olevia lemmikkihauveleita halveksitaan perinpohjin. Lista olisi loputon. Millaisia vastauksia näihin tulee? Monesti joko asiat kiistetään tai sitten kysyjän kimppuun hyökätään armotta. Asetelmassa piilee kognitiivinen paradoksi, oikea älyllisen epärehellisyyden huipentuma.

Aiemmin kehuskeltiin tässäkin maassa, miten vääriä tai huonoja kysymyksiä ei ole, ja aina pitää saada kysyä. On vain kehnoja vastauksia. Asianlaita näyttää hieman muuttuneen: todellakin on olemassa vääriä, sopimattomia, epäkorrekteja kysymyksiä, vaikka pysyttäisiin ihan yleisellä, yhteiskunnallisella tasolla, joka koskettaa meitä kaikkia. Tämä johtuu siitä, ettei totuudenmukaisesti kelvollisia vastauksia ole. Siksi vaikeneminen ja vaientaminen otetaan keinovalikoimaan. On suuri ideologinen virheratkaisu lähteä kyttäämään ja lyttäämään ns. vihapuheita. Ensinnäkin kyseessä on liikaa tulkinnanvaraisuutta (ellei yllytetä suoriin väkivallantekoihin), ja lopulta kansa hermostuu ja alkaa itse puolustaa itseään, jos ei koe valtiovallan sitä tekevän tai siihen kykenevän. Suomessa kamppailtiin yhdessä ulkoista uhkaa vastaan noin 80 vuotta sitten, ja harva kiistää noiden toimien oikeutuksen ja välttämättömyyden.

Kannatan maahanmuuttoa, mutta en hallitsematonta, joka vaarantaa yhteiskuntarauhan. Nyt Suomessakin on selviä viitteitä siitä, että kansalainen nousee toista vastaan ihmisiä kiinnipitävän liiman hilseillessä taivaan tuuliin. Mikään kansakunta ei voi pysyä pystyssä silloin. Ja vaikka teollistuneet yhteiskunnat ovat kautta aikojen riistäneet itseään heikompia alueita maailmassa, niin perussyy kurjuuteen on lopulta alituiset eripurat ja keskinäiset kahinat pitkin maailmaa. Kyllä, ja köyhyyttäkin ilmenee, mutta maiden diktatorisilla hallinnoilla on aina ja poikkeuksetta ruhtinaalliset oltavat kansansa kustannuksella. Samoin sotavehkeisiin näyttää olevan aina varaa, vaikka ei kansan ruokkimiseen ja kouluttamiseen.

Saattaapa olla ilman suurempia konspiraatiodeluusioita, että nyt pinnalla olevia trendejä ja velvoitteita vyöryy satavuotiaaseen Suomeen ensisijaisesti EU:sta. Omia sääntöjään (esim. Dublin-asetus) rikkova EU näyttää olevan todella kuin se vähemmän kiva heppu, jolle kun antaa pikkusormen, niin se haluaa aina vain lisää. Demokraattisesti kyseenalainen, esoteerinen, tavallisille eurooppalaisille hallintoalamaisille melkoisen käsittämätön ja tuntematon komissio suoltaa kansallisvaltioiden suvereniteettia nakertavia ehdotuksiaan estoitta. Jos päädytään vielä sosiaaliunioniin, niin Suomi sellaisena rauhan tyyssijana sekä turvallisena ja edistyksellisenä hyvinvointivaltiona, johon synnyimme, saattaa hyvinkin lakata olemasta.

Yhä useampi kansalainen on herännyt huolissaan havahtumaan siihen, että mihin meitä ollaan viemässä. Onko eurokraattien federalismiaatetta ihannoivien poliitikkojen tarkoitus sekoittaa Euroopan kansat pakolla, kun uusi uljas Eurooppa ei suostu kansojensa vastahakoisuudesta johtuen niin suosiolla tekemään? Halutaanko Rooman valtakunta herättää jälleen henkiin? Napoleon I omasi hiukan samanlaisia suuruudenhulluja ajatuksia. Kannatan kansakuntien Eurooppaa, jossa maat tekevät yhteistyötä kaikin hedelmällisin tavoin, mutta ilman ”brysselistyvää” holhousta ja kaikkeen puuttumista.

Olen harmistuneena pannut merkille jo pitkän aikaa, miten kansalaiset ikävä kyllä valitsevat vaalikaudesta toiseen niin onnettomia päättäjiä, ettei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin nyt nähtävä EU:n liittovaltiokehitys, jossa Suomi vääjäämättä sitten jää tämän massiivisen kansojen vankilan sivumaakunnaksi. Aikoinaan sosialistipresidentti Mauno Koiviston päästyä valtaan on vähitellen alkanut Suomen suvereniteetin väheneminen ja päätösvallan luovuttaminen globalisteille ja EU:lle. Puolestaan pohjoismaisen suurmaahanmuuton taisi laittaa käyntiin Ruotsin pääministerinä toiminut Olof Palme sosialistisen internationaalin innoittamana. Vaikka Urho Kekkosella oli omat heikkoutensa (ja kelläpä ei olisi?), niin hän asetti etusijalle suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin luoviessaan kansakuntaa suuren kommunistisen maailmanvallan kainalossa. Nämä tietyt perusprinsiipit olisivat kullan arvoisia yhä. Suomen tulisi kunnioittaen tulla toimeen niin idän kuin lännenkin mahtivaltioiden kanssa.

Osaltani todistan, että meille Suomen kansalaisille ei alun alkujaan, kun niitä intensiivisiä keskusteluja joukkotiedotusvälineissä käytiin ja Euroopan unionin ruusuista olemusta maalailtiin, kuvailtu lainkaan nykyisenkaltaista kaikkeen puuttuvaa, uhkailevaa, autoritääristä ja liittovaltioistuvaa järjestelmää, vaan unelmoitiin kaupan ja liikkuvuuden mahdollistavasta, juohevasta itsenäisten valtioiden liitosta. Ruoka ja viina olisi halpaa, ja kuuluisimme ylpeinä peräti läntiseen arvoyhteisöön. Vaaraa ulkoisesta ylivallasta ei olisi, koska kukin jäsenmaa voisi aina halutessaan vastustaa itselleen huonoja päätöksiä, kun kaikkiin merkittäviin kysymyksiin vaadittaisiin yksimielinen päätös.

Muistan kirkkaasti, kun esimerkiksi silloin ennen EU-kansanäänestystä kokoomuspoliitikko Pertti Salolainen rehvasteli, että EU:ssa olisimme liitossa sellaisten upeiden maiden kanssa kuin Ranska ja Britannia, joten luuletteko äänestäjät, että nekö muka aiheuttaisivat meille pahaa?! Tosin britithän jo viisaasti kansanäänestivät itsensä ulos koko putiikista! Kepun puheenjohtaja, pääministeri Esko Aho uhkaili vastahankaista puoluekenttäänsä erolla. Samainen veikkonen on sittemmin vakuutellut, ettei Suomi olisi pärjännyt EU:n ulkopuolella https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/esko-aho-emme-olisi…eu-n…/4412628

Niinpä, aivan kuten Norja, Islanti tai Sveitsi, vai? Ja muutakin maailmaa riittäisi vielä yhteistyötahoiksi, eikä Suomen tarvitsisi kärvistellä Schengen-sopimuksessa tai jököttää euro-valuutan kahleissa. Venäjän-pakotteetkin joutaisivat poistettaviksi saman tien. Suomen ketteryys ja muutosvalmius lisääntyisivät, kun siitä nyt on tullut oudon jähmeä, passiivinen ja lamaantunut perässärahjustaja.

Riittävä osa kansaa sitten kuitenkin lannistui ja nieli syötin osan jopa hurmioituessa, ja äänestysnumerot 57-43 EU:hun liittymisen puolesta olivat varsin selkeät. Muistelen piakkoin äänestystuloksen selvittyä, miten jonkin iltapäivälehden kolumnisti oli lohkaisemassa, että työmiestä vedätettiin EU:n kanssa; ei se kuulemma heidän asiallaan olisi. Olikin poliittisen eliitin ja mahtimedian voimannäyte, että saivat ratkaisevan suuren määrän juuri duunariväestöä ja maajusseja kannattamaan liittymistä, joka sitten toteutui 1.1.1995.

Tulevaisuus nykyisessä hengessä kehittyvässä EU:ssa suorastaan säälittää ajatellen nuoria sukupolvia. Heillä pitäisi olla ainakin jossakin vaiheessa lähitulevaisuudessa oikeus äänestää uudestaan Suomen EU:ssa olemisesta, niin paljon kyseinen järjestö on muuttunut ja saanut hätkähdyttäviä piirteitä. Pitää muistaa myös, että EU-niminen organisaatio ei ole sama kuin Eurooppa. Suomi on aina ollut kansainvälinen, ja täältä on matkusteltu ja tehty kauppaa ynnä asioitu maailman kansojen kanssa terveellä kansallisylpeydellä varustettuna, ei Euroopan unionin koillisnurkan periferiaosavaltiona.

Päättäjiemme ja muiden kommentaattorien sekä ties keiden eurointoilijaintellektuellien pitäisi myöntää virheensä, eli että nykyisenkaltaiseksi kehittynyt ja muotoutuva EU ei ole Suomen etu ja odotetun kaltainen valoisa tulevaisuus. Vapaakauppa-alueena (ETA) se toimisi ja kannattaisi. Vasemmistopoliitikko Claes Andersson kehotti aikanaan ennen EU-kansanääänestystä, että ei liitytä suinpäin, ei siis mennä avioon vielä nyt, vaan jatketaan tietynlaista kihlausaikaa ihan rauhassa nähdäksemme, millainen juttu EU:sta kehkeytyy. Se oli oivallisesti todettu, vaikka kyseinen herrasmies lienee sittemmin muuttanutkin kantaansa.

As drop in the ocean

Kirjoitus on kolmas viisiosaisesta sarjasta.

  • 107
    Shares

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement