Blogit

Ero PS:stä, mukaan VKK:hon

Päätin pitkähkön harkinnan jälkeen erota perussuomalaisista ja liittyä mukaan VKK:hon (Valta Kuuluu Kansalle rp.). Mitään dramatiikkaa, riitoja taikka muuta ikävää ei erooni PS-puolueesta liity. Päinvastoin mieleen jää monia hyviä muistoja mielenkiintoisista henkilöistä, keskusteluista, kampanjoinnista ja tapahtumista.

Liityin PS-puolueeseen vuonna 2018 sen vuoksi, että poliittisessa toiminnassa on hyvä olla joku alusta, joka on edes jollain tapaa lähellä omaa ajattelua.

Toki tiesin, että omat keskeiset poliittiset tavoitteeni – eli Suomen itsenäisyyden palauttaminen (EU-ero) ja puolueettomuuspolitiikka – eivät PS-puolueen agendaan kuuluneet/eivätkä edelleenkään kuulu.

Olen tarkemmin ja avoimesti kritisoinut PS-puolueen EU-politiikkaa sen sisältä käsin ollessani puolueen jäsen, joten en tässä nyt enää siihen sen enempää ryhdy eikä se ole tämän tekstin tarkoituskaan.

Vastikään puoluekentälle synnytetyn VKK:n keskeiset tavoitteet valtiollisesta itsenäisyydestä, kansanvallasta, sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja puolueettomuudesta vastaavat omaa poliittista ajatteluani.

Siksi tulen tekemään parhaani näiden yhteisten ja Suomen kansalle elintärkeiden tavoitteiden edistämiseksi VKK:ssa.

Oma poliittinen linjani pysyy siis edelleen täysin samana, mutta tässä pyrin siihen että myös edustamani puolueen linja olisi näissä kansakunnan tulevaisuuden kannalta keskeisissä kysymyksissä yhtenevä. Tästä syntyy tietysti monta merkittävää etua, mutta tässä voisi ainakin yhtenä tärkeimmistä ja ulospäin näkyvistä mainita sen, että mahdollisessa äänestystilanteessa äänestäjän “kuluttajansuoja” pysyy huomattavasti parempana.

Itsenäisyys, puolueettomuus, kansallisvaltio ja kansanvalta ovat minulle tinkimättömiä tavoitteita sen vuoksi, että ainoastaan niiden avulla Suomen kansan taloudellinen menestyminen ja maamme sekä sisäinen että ulkoinen turvallisuus voidaan lopulta taata.

Ylikansalliset rakenteet ovat vieneet meiltä jo sekä poliittisen että taloudellisen ja pitkälti myös turvallisuuspoliittisen itsenäisyyden. Tämän myötä olemme jo nyt osapuolena pahenevassa vastakkainasettelun ilmapiirissä ja Suomen kansaa viedään ylikansallisten valtarakenteiden myötä yhä useammin mukaan imperialismin maksumieheksi sekä moukaksi konflikteihin, joissa meillä ei pitäisi olla osaa eikä arpaa.

Vain itsenäisyys, kansanvalta ja puolueettomuus voivat meidät tältä vaaralliselta tieltä pelastaa. Siksi näiden korvaamattoman arvokkaiden asioiden puolesta pitää taistella kaikin voimin.

On ymmärrettävä, että toisessakin vaihtoehdossa me suomalaiset joudumme joka tapauksessa taistelemaan, mutta silloin me teemme sen ylikansallisten voimien ohjauksessa sellaisten itsellemme vieraiden tavoitteiden ja asioiden puolesta, jotka ovat täysin vastoin omia kansallisia intressejämme.

Niko Aleksanteri Kauko

Tilaa
Ilmoita
guest

10 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Onnittelut isänmaallisesta päätöksestä, jonka pontimena eivät ole poliittisen uran oma etu ja pääseminen EU-kommunismin mannekiiniksi!

Persut ovat valeoppositio, joka näennäisesti räykyttää haittamaahanmuutosta ja larppaa oppositiota Suomen vain ja ainoastaan globalisteja ja omia etujaan ajavaa hallitusta arvostelemalla sitä kirpeästi hampaattomasti!

Tehdäänkehitysmaayhdessä

Lähes 60 vuotta olen ollut ilman minkään puolueen jäsenkirjaa. 01.01.2022 liityin VKKn. Ainoa kansan asiaa ajava puolue. Liity sinäkin.

Nico

Minä päätin lopettaa ps äänestyksen, kun he eivät vastustaneet hoitoalan pakkorokotuksia perustuslakivaliokunnan äänestyksessä. Vastauksena sain kansanedustajan kehoituksen hirttää itseni 😂
VKK on Ainut puolue, joka ajaa Suomalaisten asiaa!!!! 23.1 äänestämään!

Laineenjantteri

Täällä sama kannatuksen suhteen, ja PS:sta poiketen liityin jopa VKK:n tukijäseneksi. On siis ensimmäinen ’puoluekirja’ minulle koskaan, mutta eipä ole elämäni 48 vuoden aikana Suomi-neito ollut ikinä näin uhattuna.

heikki turpeinen

Oivallinen ratkaisu Sinulta. VKK on ainoa kansallismielinen eduskuntapuolue. Muut ovat hypänneet globalistien kelkkaan.

p.grandell

kirjoitus oli ihan omasta sydämestäni myös, samat ajatukset..täytyy katsella vvk sivuja tarkemmin..hienoa!

Terttu

Ajattelitko äänestystä EU erosta jos olis äänestys niin äänestäisin EU eron puolesta, mutta äänestystä ei kannata järjestää ennen kuin kansan enemmistö on eron puolella nyt se ei ole. Jos äänestys menisi metsään seuraavaa äänestystä tuskin tulisi ei ainakaan vuosiin. EU pitää pyrkiä vaikuttamaan nyt sisältä päin se on ainoa vaihtoehto. Mutta hyvää jatkoja sinulle.

FIXIT

Ryhdikästä puhetta ja varmaan monet ovat suunnittelemassa samaa toteutusta. Kieltämättä tarvitaan myös oikeasti eri mieltä olevia puolueita, joiden pitäisi vain yhdistää voimansa.

Tietoa julkaisijasta

Niko A. Kauko

Pitkän linjan itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.