Blogit

EU-Suomi harjoittaa taas reunavaltiopolitiikkaa

Kuva Shutterstock.

1920-luvun alkupuolella Suomi harjoitti reunavaltiopolitiikkaa, joka sisällöllisesti tarkoitti sitä, että pyrittiin Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kanssa sotilaalliseen yhteistoimintaan. Tämä reunavaltiopolitiikka oli suunnattu Neuvosto-Venäjää vastaan ja sen ajateltiin olevan tehokasta kommunismin uhan patoamiseen.

Reunavaltiopolitiikka oli aikansa tuote ja se olikin jälkeenpäin ajateltuna Suomen kohdalta hyvin ymmärrettävää ulkopolitiikkaa, sillä olimmehan juuri itsenäistynyt valtio, joka oli käynyt verisen sisällissodan ja naapurivaltiona meillä oli täysin uudenlaisen ja meille vihamielisen yhteiskuntamallin ja ideologian omaava Neuvostoliitto, jonka johto tähtäsi maailmanvallankumoukseen sekä kapitalistisen systeemin kumoamiseen.

Suomella ei myöskään kansakuntana ollut vielä sitä historiallista kokemusta, joka olisi opettanut miten me itsenäisenä maana parhaiten tämän suuren ja tuntemattoman naapurin kanssa pärjäisimme.

Vastikään itsenäistynyt Suomi hakikin vielä silloin paikkaansa maailman kansakuntien joukossa. Elettiin aikaa, jota leimasi ideologioiden vahva vastakkainasettelu ja Suomen ulkopoliittinen kokemus oli vielä heikkoa valtiollisen itsenäisyytemme lyhyen historian takia.

Mutta se, että Suomi on nyt, 2010-luvulla osana EU:n yhtä ulkopolitiikkaa, ajettu uudelleen toteuttamaan tätä reunavaltiopolitiikkaa kaikkien niiden historiallisten kokemusten jälkeen mitä meillä on, on täysin käsittämätöntä, lyhytnäköistä sekä todella typerää.

Venäjän kohdalla kaikki se mitä me olemme ulko-, turvallisuus- ja geopolitiikasta historiamme aikana oppineet, on EU-Suomessa sivuutettu, ja samoja ulkopoliittisia virheitä on alettu tekemään uudelleen. Ja joka ei opi virheistään, on tuomittu toistamaan niitä sekä kärsimään niiden karvaista seurauksista.

Suomen ei tule antautua muiden etuvartioksi

Reunavaltiopolitiikkahan Suomen kohdalla lähtee siitä ajatuksessa, että meidän on yhdessä asetuttava Venäjää vastaan sen muiden rajanaapureiden kanssa ja yritettävä rakentaa niiden kanssa liittoa, joka on venäjävastainen.

Tässä koko ajattelussa on jo heti se virhe, että ikään kuin meidän suomalaisten olisi keskitettävä omat resurssimme ja poliittinen toimintamme kansakuntana siihen, että toimimme aina kulloisessakin historiallisessa tilanteessa automaattisesti Venäjää vastaan vaikka se ei olisi omien etujemme mukaista.

Tästä meille vahingollisesta ja erittäin kalliiksi käyvästä ajattelutavasta olisi päästävä kokonaan eroon.

Suomen ja suomalaisten tehtävä tässä maailmassa ei ole olla mikään läntinen etuvartio Venäjää vastaan, joka toimii muiden suurvaltojen taikka Venäjän kanssa huonoissa väleissä olevien valtioiden eteen työnnettynä tukialueena. Tällaiseen avuttoman ja tahdottoman moukan rooliin alistuminen suurvaltojen strategisissa shakkipeleissä on Suomelle äärimmäisen vaarallista ja Suomi onkin lähes koko historiansa ajan kärsinyt juuri tästä.

Jokainen valtio on vastuussa omassa ulkopolitiikastaan

Toiseksi meidän kansallinen tehtävämme ei ole liittoutua muiden Venäjän reunavaltioiden kanssa Venäjää vastaan ja samalla kantaa näiden muiden valtioiden omia ulkopoliittisia ja historiallisia virheitä omassa niskassamme.

Monien Venäjän reunavaltioiden omat traumat ja historialliset kokemukset ovat leimanneet ja yhä nykyään leimaavat niiden ulkopolitiikkaa siten, että niiden ulkopolitiikasta on tullut katkeruuden ja tunteiden värittämää, joka tietysti ulkopoliittisessa toiminnassa on mitä vakavin virhe.

Monet Venäjän kanssa rajaa omaavat valtiot harjoittavat ulkopolitiikkansa siten, että jännitteitä, joita niiden ja Venäjän välillä on, ei lainkaan pyritä liennyttämään vaan monesti jopa provosoimaan ja lisäämään. Ja kun Venäjä käyttäytyy myös samalla tavalla, niin negatiivinen molempien osapuolten ruokkima kierre on valmis.

Kun menetellään näin ja samalla rakennetaan omaa turvallisuutta sellaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kautta, joka ei nojaudu näiden valtioiden omaan voimaan ja joka on suunnattu Venäjää vastaan, niin tämä takaa sen, että nämä valtiot tulevat säilyttämään vaikeat ja konfliktinarat suhteet Venäjän kanssa myös tulevaisuudessa.

Suomen ei missään tapauksessa tulisi kuulua tähän typerysten kerhoon, vaikka meitä kuinka yritettäisiin tähän asemaan painostaa ja syyllistää.

Kateus aiheuttaa syyllistämistä

Monet näistä reunavaltioista ovat Suomelle kateellisia, koska olemme oman historiamme aikana soittaneet, että Venäjän kanssa voi tulla toimeen ja pienikin valtio voi rakentaa luottamukselliset ja molempia hyödyttävät suhteet Venäjän kanssa vaikka olisikin sen naapurivaltio.

Ovelasti syyllistäen meille suomalaisille yritetään sovittaa häpeän viittaa suomettumisen ajalta muiden reunavaltioiden taholta, koska ne ovat luultavasti kateellisia siitä miten hyvin Suomi menestyi sotilaallisesti Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa, sekä siitä miten hienosti Suomi sotien jälkeen hoiti ulkopolitiikkaansa Neuvostoliiton kanssa.

Kateuden ja epäonnistumisen tunteita niissä syntyy siitä, että Suomi osasi rakentaa menestykselliset ja syvät, molemmille edulliset naapurisuhteet Neuvostoliittoon samalla säilyttäen itsenäisyytensä ja oman yhteiskuntamallinsa.

Siksi suomettumisen politiikkaa pyritään esittämään meille sellaisessa valossa, että meidän olisi syytä kansallisesti hävetä sitä. Sitten tätä häpeän tunnetta käytetään hyväksi siten, että meitä pyritään painostamaan ottamaan osaa muiden reunavaltioiden omaan nykyiseen tunteiden ja katkeruuden värittämään ulkopolitiikkaan Venäjää vastaan, ikään kuin hyvittääksemme niille suomettumisen ajan onnistumistamme.

Ja EU-Suomen johto toimii valitettavasti siten, että se ei itsenäisen Suomen tapaan enää rakenna rauhaa tai pyri todella liennyttämään kansainvälistä tilannetta, vaan sen ulkopolitiikasta on tullut sisällöltään juuri sellaista kuin nämä muut traumatisoituneet reunavaltiot sen haluavat olevan.

Näin Suomen ulkopolitiikka on alistettu palvelemaan toisten valtioiden ulkopolitiikkaa, joka ei ole millään tavalla meidän etujemme mukaista. Mitään typerämpää ei valtio ulkopolitiikassaan tehdä.

Ulkopolitiikka ei ole nollasummapeliä

Ulkopolitiikka kun ei ole nollasummapeliä ja tätä yksinkertaista totuutta tuntuu olevan äärimmäisen vaikea nykyisten ulkopolitiikan tekijöiden keskuudessa sisäistää. Luodessamme hyviä suhteita toiseen ilmansuuntaan, meidän ei tarvitse pyllistää siihen vastakkaiseen.

Ulkopolitiikan tekijöiden ja suunnittelijoiden tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kyky nähdä ja arvioida kansainvälistä tilannetta objektiivisesti sekä kyky pitää järki tunteiden yläpuolella.
Sillä kansakunnan ulkopolitiikan pitää kaikissa tilanteissa perustua realismiin ja kansakunnan kokonaisetuun ja sitä on tehtävä omista lähtökohdista järki aina tunteiden edellä.

Me voimme luoda hyvät suhteet kaikkiin ilmansuuntiin ja siitä ja sen tuloksista meillä onkin kansallisesti erinomaisia tuloksia. Reunavaltiopolitiikasta historialliset kokemuksemme ovat päinvastaisia, joten ei pitäisi olla vaikea ymmärtää, että Suomen ulkopoliittista linjaa on muutettava.

Tämän suunnanmuutoksen tekeminen edellyttää irrottautumista Euroopan Unionista ja sen yhdestä ulkopolitiikasta, jota Suomi on EU:n jäsenenä sitoutunut tukemaan.

Suomen itsenäisyys on siis palautettava, jotta voimme taas muodostaa itse suhteita muihin valtioihin puhtaasti omien etujemme pohjalta kantamatta muiden valtioiden virheitä ja traumoja niskassamme.

Niko Aleksanteri Kauko, Perussuomalaiset

Shares

Tietoa julkaisijasta

Niko Aleksanteri Kauko

Niko Aleksanteri Kauko

Itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Todella kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.

Kansalaisen verkkokauppa