Blogit

Hyvin menee, mutta menköön?

Köln lokakuussa 2015. Kuva Wikimedia Commons.

Iltalehden verkkojulkaisu (16.10.) äityi kyyneletyttämään (ja salasyyllistämään) pohjoista kansaamme vaihteeksi oikein kunnolla tällä kertaa. Jutussa kauhistellaan Afganistania ja sinne palauttamista.

Viittaamani artikkelin viitekuvassa tosin on kauniita lapsia kaukomailta. Jos olisikin niin, että heitä otettaisiin tänne ja kasvatettaisiin suomalaiseen kulttuuriin, käytäntöihin ja yhteiskuntaan, niin tilanteessa voisi hyvinkin olla jotakin järkeä. Kuitenkaan niin ei tule tapahtumaan.

Käytännössä maamme täyttyy lisää ja lisää vuoristoafgaanimiesten toimesta, jotka ovat täällä poissa juuriltaan, naisennälkäisiä ja osaltaan vinouttamassa väestörakennettamme. Miten he muka kouluttautuvat, oppivat kieltämme ja sopeutuvat tähän jälkiteolliseen yhteiskuntaan tullessaan maasta, jossa yleisesti vielä muulit vetävät vankkureita, sähkövaloa ja juoksevaa vettä ei ole ja oppikirjana on lähinnä Koraani? Me kysyjät emme tule milloinkaan saamaan tähän kelvollista, uskottavaa vastausta – mutta senhän me tiedämme jo muutenkin.

Puolestaan useat oman maaseutumme nuoret miehet syrjäytyvät jääden vaille kaipaamaansa kumppania, ja maamme viehättävät naiset näköjään kerääntyvät suurimpiin kaupunkeihimme keikkumaan paljastavissa asuissaan tavalla, joka varmaan yhtäältä sävähdyttää ja vetää puoleensa esim. näitä kaukaisia tulijoita, mutta toisaalta sellainen emansipaatio on muukalaisten kulttuurissa aivan sopimatonta. Inhorealismiako tämä on? Kyllä, sitäkin. Silti ennen kaikkea sitä itteään – realismia.

Mutta palataanpa Iltalehteen. Kyseinen lehdykkä pyssyttää: ”Nuoret, jotka oli karkotettu heidän täytettyään 18 vuotta, kertoivat tutkijoille, että heillä ei ollut verkostoja tai kontakteja Afganistanissa. He kokivat olevansa huonosti valmistautuneita ja saaneensa liian vähän tietoa paluuta koskevista olosuhteista. Heille laitettiin usein käsiraudat ja heitä kohdeltiin kuin rikollisia…”

Edelleen Iltalehden itkuvirsi jatkuu: ”EU:n jäsenvaltiot unohtavat velvollisuutensa suojella ja tukea äärimmäisen haavoittuvassa asemassa olevia lapsia heti, kun nämä saapuvat Afganistaniin. Lapset jätetään oman onnensa nojaan erittäin turvattomassa maassa, jonka järjestelmä ei tarjoa lähes minkäänlaista seurantaa tai tukea…”

Lisäksi mainitaan: ”Kolme neljäsosaa lapsista ilmoitti suurimmaksi tarpeekseen koulutuksen.” Niin, mikä estää teitä tuollaisissa maissa järjestämästä omille kasvaville nuorkansalaisillenne koulutusta? Edes suomalaista ala-astetta vastaavaa koulujärjestelmää ihan kaikille lapsillenne? Pojille, mutta yhtäläisesti myös tytöille? Syynä on oma ajattelutapanne ja alkeellinen suhtautumisenne omiin jälkeläisiinne ja heidän sivistystarpeisiinsa.

Kylläpä vaikka Suomessa lapsia kohdellaan perinteisesti hyvin ja suojelevasti, joten mikseivät Afganistanin kaltaiset maat ylistettyine huippukulttuureineen toimi samoin? Niinpä, ja ketkä näistä tänne saakka ehättäneistä oikeastaan edes ovat ”lapsia”? Asiaa ei kai oikein saa täälläpäin määrittääkään asiantuntijoiden taholta, se näet on sitä kuuluisaa rasismia tai mitä lie.

Ja saako kysyä, että miksi nämä kunnianarvoisat Keski-idän ihmiset ovat tehneet maastaan tuollaisen kammotuksen? Miten esimerkiksi meidän pieni Suomemme on ollut siihen syypää? Niin ikään kysymys jatkuu: miten me muka voisimme muuttaa tätä näiden ihmisten generoimaa kulttuuri-ideologista meininkiä? Käyttämällä jokaisen heistä läpi jonkin suomalaisen kansanopiston pikakurssinko? Sopinee lievähkösti epäillä.

Täällä on vain otettu harteille jonkinlainen loputtoman itsesyyttelyn ja aiheettoman synnintunnon taakka. Se ei hevin hellitä ja on osa sitä ns. kulttuurimarxismia, jossa alle promille suomalaisia maailman väestöstä onkin se hallitseva enemmistö ja vastuussa koko miljarditason muusta maailmasta, joka sitten on se liikuttavan pieni vähemmistö.

Ugh, olen puhunut! Tosin samalla kaiketi omin tässä jonkin intiaanipuhekäytännön ominaispiirteen syyllistyen kulttuuriomimiseen. Ja kyllä, olen pessimisti tämän maailmanajan suhteen ainakin. Nykylänsimaailmamme on monin tavoin sairas. Malignisti. Tiedostan, että yleensä me ihmiset haluaisimme kuulla hyviä uutisia. Kuitenkin on valheellista ja omantuntoni vastaista tuudittaa ihmisiä vääriin kuvitelmiin.

Väki tässä maassa tulee äänestämään seuraavaan hallitukseen ensinnäkin vihervasemmiston, ja toisekseen maamme hallinta jatkuu kaikkien aikojen EU-halaajan, yltiöglobalistisen kokoomuspuolueen tuella. Tämä puoluehan ei alun perin ollut tällainen, mutta siitä on tullut nyt se mikä se on. Jos joku joskus miettii, miten ihmisyhteisö voi toimia kuin riivattuna, niin tässä nykykehityksessämme on juuri sellaisia piirteitä.

Ruotsin äskettäisissä parlamenttivaaleissa ruotsidemokraatit saivat muutaman lisäprosentin kannatukseensa, mutta mitä sitten? Holtittoman, hyväuskoisen demarivetoisen maahanmuuttosekamelskan aiheuttama hätä on siellä ehtymätön luonnonvara, mutta se ei näköjään haittaa. Siis ainakaan tarpeeksi. Pronssisijalta ei pitkälle pötkitä. Ennustelenpa, että seuraavissa eduskuntavaaleissa ei tapahdu mitään ratkaisevaa muutosta Suomessakaan: ainoa nykypolitiikalle vaihtoehtoa tarjoava eduskuntapuolue saa kannatuksensa noin kymmenen prosentin pintaan, siinä kaikki.

Neljän vuoden päästä kansa on vähän hätääntyneempi, joten kannatusta voi tulla tuplaten. Siitä taas neljän vuoden päästä ehkä triplaten. Mutta mitä sittenkään? Ei mitään. Mikään ei muutu. Tämä maa sellaisena kuin sen olemme oppineet tuntemaan ja siihen turvautumaan, on menetetty. Ainiaaksi. Maassamme vellova katteeton suvakismi on kuin kansansairaus, kuin sepelvaltimotauti Pohjois-Karjalassa 1970-luvulla.

Pulmastoon herättäneen, ja ehkä tilanne saattaa alkaa parantuakin joiltakin osin, mutta ei ensinnäkään helpolla eikä vielä pariinkymmeneen vuoteen tässä Suomilandiassamme.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.