Blogit

Hyvin menee, mutta menköön?

Kuva Pixabay

Tätä kirjoittaessani (2.2.) kansan kukkarolla operoiva äänitorvemme Yle päätti perjantain aamulähetyksessään taas ahkeroida Yhdysvaltain presidentin kimpussa; syitä ja syytöksiä löytyy, kun ko. media on Trumpin liberaalivasemmistolaisen opposition häpeämättömän suorasukainen äänitorvi. Mikään syyhän ei ole esim. se, että valtaeliitin lelliprinsessa H. Clinton on joukkioineen vain huono häviäjä. Ikävää, että tällaiset lööpit myyvät Suomessa, ja kansa uskoo niihin laajalti.

Tulee muistuma siitä, kun Ronald Reagan (1911-2004) oli vallassa (1981-1989). Hänestä riekuttiin ahkerasti täällä liki kaikissa aikansa valtamedioissa ydinaseilla uhkaavana debiilinä, vaikka Neuvostoliitolla oli kyseisiä kuolemanaseita tiettävästi vielä enemmän. Reagan kuitenkin haastoi Neukkulan asevarustelukilpaan, jonka seurauksena koko kommunismidiktatuuri tuli tiensä päähän vararikkoon ajautuneena.

Euroopassa kuohuu, mutta valtamedia vaikenee

Nykyisenkaltainen maahanmuutto vailla kunnon arviointikriteerejä Suomen kannalta ei voi jatkua loputtomiin. Kyllä minäkin tunnen monta fiksua ja sopeutunutta maahanmuuttajaa; kyse on vain siitä, millaista väkeä tulee ja kuinka paljon. Maahanmuuton varauksettomat kannattajathan eivät voi sietää minkäänlaisia vastaväitteitä, vaan alkavat heti parkua hysteerisesti ja kirkua päälle, jos joku varteenotettava taho kyseenalaistaa heidän pyhät teesinsä. Se nähtiin ärsyttävästi taas presidenttitenteissä, jotka muutenkin aivan liikaa keskittyivät melko epäolennaisiin kysymyksiin. Suvakit eivät halua/kykene edes kertomaan mitään ylärajaa tulijoille. Toimittelijat päälliköineen varsin pitkälle juonittelivat keskustelut sivuraiteille. Oikeasti Euroopassa kuohuu kovastikin, mutta valtamediamme vaikenee häijyn herttaisesti esim. Unkarista.

Tilanne on arvaamaton. Sekä maamme itä- että länsisuunta voi vuotaa periaatteessa hetkenä minä hyvänsä. Humanitaarinen supervaltanaapurimme Ruotsi voi alkaa taas käyttäytyä kuin karkkia liikaa nassuunsa mättänyt lapsukainen ja pullauttaa osan maahantulijoistaan Suomeen. Venäjä puolestaan voi tehdä samantyyppisesti kyllästyttyään ja ärsyynnyttyään Suomen EU:n käsikassarana omaksi vahingokseen toteuttamiinsa pakotteisiin.

Lisäksi Euroopan unioniksi kutsuttu brysseliläinen, kvasidemokraattinen, kansallisen perustuslakimme jyräävä salaseura voi sosiaali- ja tulonsiirtojärjestelmäksi siirryttyään velvoittaa maamme tekemään ihan mitä tahansa – milloin tahansa. Euroopan yltiöoptimistista liittovaltiohaavekuvaa ja monikulttuurisuuden yksioikoista hunajaisuutta leimaa valtava älyllinen ristiriitaisuus. Mutta hyvin tämä setti kaupaksi menee – näköjään.

Haluaako tämä maa “deedeeärräläistyä”?

On äärimmäisen surullista, että näköjään maamme kansalaisten suuri enemmistö ei näytä ymmärtävän tätä. Osalla haitannee sekin, että ovat niin kiinni omissa ympyröissään ja käytännön arjen velvoitteissa. Turvaudutaan toiveikkaasti vanhaan valtaan, kuten nyt presidentinvaaleissa, vaikka juuri näin kehitys kulkeutunee kohti EU:n liittovaltiota ja sitä, että keskieurooppalainen valtablokki alkaa vaatia Suomelta enenevästi kuratalousvaltioidensa ja pankkimaailmansa rahoittamista.

Haluaako tämä maa ”deedeeärräläistyä”? Arvoisa väki! Lukekaa tuon neuvostosatelliittivaltion makaaberis-infernaalisesta historiasta ja menettelytavoista omia kansalaisiaan kohtaan, ellette ole sitä jo tehneet. Eikä todellakaan kannata ihmetellä, miksei Suomessa näytä olevan varaa oikein mihinkään, ja kaikesta tähdellisestä on vain pakko (mukamas) leikata! Nöyrä kansa huokailee sitten pitenevissä leipä- ja hoitojonoissa edelleenkin. Keskusteluilmapiiri on rikki. Ongelmia ja uhkia on, mutta niistä ei saisi puhua! Loogista, eikö?

Kansa antaa mandaatin vanhalle vallalle uudelleen ja uudelleen, eikä mikään muutu

Ja kansa siis antaa turhan uskollisesti mandaatin uudelleen ja uudelleen vanhalle vallalle, joka puolestaan jatkaa entiseen malliin. Kansa ikään kuin haluaa tätä ja saa sitten tilaamansa. EU:n wannabe-liittovaltion painoarvoltaan varsin mitättömänä koilliskulmana tänne tuskin tulee merkittäviä sijoituksia ja pääomavirtoja. Omaa rahapolitiikkaa ei ole. Suomi ei voi ketterästi liikuskella maailmanmarkkinoilla omien intressiensä perässä, kuten Islannin tapaan pitäisi.

”Ne” selittelevät ”meille” ahkerasti, miksi nyt on vain pakko luovuttaa itsenäisen maan valtaa federalistiselle Euroopalle. Ns. kehitysapu ja muu maailmanparannus pitäisi käyttää paljon sofistikoituneemmin ja laaja-alaisemmin, eikä hemmotella täällä joukkoa partamiekkosia nykyisellä tavalla, hillittömin yksikkökustannuksin. Tuettaisiin lasten oikeuksien edistämistä, autettaisiin naisten lukutaidon parantamisessa, väestön liikakasvun hillitsemisessä kehitysmaissa, jne. Tämä nykyinen turvapaikkapolitiikka on suureksi osaksi farssi, mutta tähänkin kai pätee taas, että kun hämäys on tarpeeksi mittava, se menee sitä varmemmin läpi.

Ehkä muutos tulee kansan tajutessa, mihin sitä vikitellään, ehkä ei. Kenties se havahtuu vasta, kun demokratia ei enää toimi. Ken elää, se näkee.

A drop in the ocean

Shares

Tietoa julkaisijasta

Lukijan Kirje

Lukijan Kirje

Julkaisemme harkiten lukijoiltamme saatuja tekstejä sivuillamme nimellä "Lukijan kirje". Jos haluatte kirjoituksianne julkaistavan, ottakaa yhteyttä yhteydenottolomakkeella.