Blogit

Hyvin menee, mutta menkööt, sanoi entinenkin ”miäs”

Monet äänestävät aina ja ikuisesti perinteisellä tavallaan omia, ”turvallisia” puolueitaan. Tarjotaan nääs torilla parhaat pullakaffeet ja löysälupaillaan vapputonnit, ei kun sataset, ei kun kympit, ei kun eurot, ei kun … Ei siis ole ihme, että asiat jatkuvat entisellään.

Kävinpa tässä taannoin eräässä kuppilassa yhtenä yönä. Keskustelin myös innokkaasti muuan afrikkalaisperäisen miekkosen kanssa. Hyödynsin surkimusenglantiani, eikä tosin tämä suomen kielen taitokaan niin kaksinen ole. Tulimme miekkosen kanssa hyvin toimeen.

En ole rasisti. Pidän erilaisista ihmisistä. Minusta maailman eri ihonvärit ovat viehättäviä. En vain halua, että maastamme tulee sellainen ongelmavaltio tai kehitysmaa, josta on sitten lähdettävä pakoon hallintoa, joka vaikuttaa noiden lähtömaissa. Kehitysmaat tuovat sotansa ja konfliktinsa sitten tänne meidän maahamme. Sitä me finskit yleisesti emme haluaisi.

Kurdien ja Turkin kahina on yksi nykyinen, aivan ilmeinen malliesimerkki. Miten ihmeessä me pystyisimme ratkaisemaan teidän ikiaikaisen vihanpitonne? Tai miksi meidän pitäisikään. Älkää tulko tänne metelöimään ja käytöksellänne oikeastaan osoittamaan, miksette siellä kaukana pärjääkään rauhanomaisissa merkeissä keskenänne.

Täälläpäin puolestaan esim. Suomen ja Ruotsin raja on ollut todellinen malliesimerkki ”rauhanrajasta” koko maailmalle. Toisaalta on uskomatonta, ettei niin välttämättä enää ole. Emme nimittäin tiedä, mitä väkeä sieltä pukkaa tulemaan, milloin ja kuinka paljon. Että näin sitä pittää, pojjaat! Muutetaan maailmaa vasiten epävakaammaksi länsirajallamme – johan siellä on rauha ja tasapaino vallinnutkin liian kauan. Niinkö? Eikä! Ei ikinä saisi mennä näin.

Mutta katsokaapas tämä: https://www.youtube.com/watch?v=UY9P0QSxlnI

…tuossapa on nimittäin ansiokas esitys Euroopan historiasta ja valtioiden kehityksestä. Emme hevin uskoisikaan, kuinka monta kymmentä ja sataakin kertaa maanosamme on muuttunut ja vaihdellut väestöltään. Kukako tässä on ollut minkäkin maan kansalainen tai sen alkuperäistä väestöä? Sitä kannattaa miettiä tämän jälkeen.

Minusta on alkeiskristittynä myös oikein ilmaista tämä asia, kävi miten kävi. Lähimmäiseni rakastaminen on elämäntehtäväni. Kaikkien kulttuurien kaikkia piirteitä en tosin rakasta.

Sitä paitsi ihmisen kannattaa aina sijoittaa itsensä maailmankaikkeudenluokan mittakaavaan: https://www.youtube.com/watch?v=q1mkjkTqg0Y Tähtitaivaan ihaileminen on taivaallista! Tuon minifilmin katsomalla mieltää kenties paremmin itsensä realistiseen mittakaavaan tässä hillittömän kokoisessa olevaisuudessamme.

Monikulttuuriksi nimetty sotku tulee nyt maahamme, halusimmepa tai emme. Se on tälle eräälle ”valistuneistollemme” muuan yhteiskuntakokeilu – ei enempää eikä vähempää. Siitä ei tarvitse olla haltioissaan, mutta siihen kannattaa varautua. ”Isommat voimat” ovat niin päättäneet. Jaa että mitäkö nämä ”voimat” sitten ovat? Toistan erään kuuluisan poliitikon luonnehdinnan: globalisaattorit ja liittovaltio-EU:n ihannoijat. Nehän ne siellä takana luuraavat. Kuulkaas: monet ihmispolot eri aikoina ja maailmankausina ovat joutuneet huokaisemaan, ettei tässä näin kannattaisi edetä, mutta eivät paljon ole asioille voineet.

Kävin eräässä virastossa ja satuin kuulemaan – olivatkohan STT:n tai jotkut vastaavat sähkeuutiset – suklaansyönnin haitallisuudesta ja rajoittamistarpeesta ilmastonmuutoksen suitsimiseksi. Se olikin noiden mestarisuutisten ainoa aihe. En ollut uskoa korviani! Onko jo nyt taas aprillipäivä tai jotain. Maailmamme on kuulkaas sekaisin kuin seinäkello. Apuva!

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa