Blogit

Koekenttänä nainen ja mies, osa I

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Suomi on nykyajan viherhörhöille, Euroopan yhtyneille sosialisteille ja muille idealisteille eräänlainen, jopa jännittävän kiehtova koelaboratorio. Ja nyt en kirjoita koronarokotteista, niiden puiminen loppui tasan jo.

Luen joskus naistenlehtiä. Eksyn niille sivustoille, kun tutkailen jotakin sinänsä ihan järkevää terveysasiaa, elämäntapajuttua, uusia venytysliikkeitä keholle tai vaikkapa suomen tai englannin kielen, maantiedon, historian taikka jotakuta ihan leikkimielistä testiä. Pärjään yleensä aika hyvin – paitsi silloin kun en pärjää. Ns. ”setämiehiä” ei siellä juurikaan näy”.

_ _ _

Näiltä sivustoilta näkee kuitenkin ajan muutoksen siinä sivussa. Helposti en yleensä hämmästy, mutta ihmettelen kuitenkin monia asioita ja kerron tässä, mitä ajattelen.

Joka ainoa näppy, vartalomuodostelma tai ihokarva ansaitsee näköjään oman artikkelin. Ei kun siis monta artikkelia.

Joka ainoa tunnetila, mielenoikku, ajattelun yksityiskohta, tunnehäiriö tai älynväläys ansaitsee niinikään oman artikkelin. Ja ei kun monta artikkelia.

Joka ainoa vaatekappale, ihomaalaus, rätti, lappu, tekstiili tai puettava hökötys edelleenkin ansaitsee oman artikkelin. Siis erittäin monta artikkelia.

Joka ainoa new age -henkinen aate, ihmeitä tekevä taikaruokavalio, hyperfantastinen dieetti, jokaisen shoppailureissunsa kuvaileva ja jokaisesta mahdollisesta kulmasta kehonsa, alati vaihtuvan tukkansa ja meikkinsä lukemattomin purkein, tuubein ja purtiloin valokuvin ja saatetekstein esittelevä megastarasomettajattaren keksimä uutuustrendi kelpaa jakoon. Näitähän meidän kaikkien kehityskelpoisten viisastumiseksemme ja silmiemme iloksi.

_ _ _

Horoskoopit täytyy tietysti löytyä joka tytön elämänmatkatavaraoppaaksi käsjveskaan. Nehän, vaikkeivät ihan totta olisikaan, ovat silti varsinaisia neroudenlähteitä ja kertovat totuuden tulevaisuudestamme. Mitäs niitä horoskuvioita nyt olikaan: jänis, pyssymies, lounas, tiikeri, kerberos, jellona, siiderivalaskalat…? Ääh, ei taida mennä ihan oikein, mutta jotain sinnepäin.

_ _ _

Ja mitäkö tällä kaikella haen? En varsinaisesti paljon mitään. Minähän olen vain aika kalpean eurooppalaisperäinen, lihaa syövä, protestanttinen, klassista perhenormatiivisyyttä kunnioittava heteromies, joka ihmettelee, millaisen maailman keskellä elän nykypäivänä ja miltä kansanryhmäksi väitetyltä pitäisi tällä kertaa pyydellä anteeksi ymmärtämättömyyttäni ja olemassaoloani. Ennen oltiin yksilöitä, ylpeitä ja vastuullisia, nyt ryhmiensä jäseniä. Ei hyvä.

_ _ _

Hyviäkin naisiako? Siis missä? On! Entisiä ja nykyisiä opiskelu- ja työtovereita, näyttelijöitä, artisteja koto- ja ulkoperäisinä, parhaita ”naiskavereitani”, jotka ovat opettaneet paljon kauniimmasta sukupuolesta. Mutta kaksi niitä vain on, ja se riittääkin. Ymmärrän ne hienovaraiset versiot normisukupuolten äärilaitojen välissä, joita ehkä yritetään joissakin teorioissa hakea – mutta on sittenkin selkeintä pysyttäytyä luokitteluissaan vain kahdessa.

Ja jaksan toistaa, että uskottavimmat yhteiskunnallisesti vaikuttavat naiset ovat tällä hetkellä uudistuneessa (Soinin jälkeen) PS-puolueessa, jota hyvin valaisevasti representoi Suomen Uutiset –verkkomedia. Kyllä niin moni suomalainen viisastuisi, kun malttaisi lukea tuota julkaisua tietenkin tämän Kansalaisen ohella. Niin, nythän Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila tietenkin lähettää ruskean kirjekuoren palkkiona tästä puffista? Ei taida.

Asia, johon lienen onnistunut vaikuttamaan, oli, kun päätoimittaja Turkkila piti hyvänä lähettämääni ehdotusta laittaa artikkeleiden perään, niiden siihen osioon, jossa kysytään: ”mitä mieltä”, että jokin ivallinen tuhahdus vielä niistä emojeista puuttuu. Itse ehdotin esimerkkikuvatuksen kera jotakin sellaista kuin ”virne”, ja toimitus sitten loihti emojin ”kjäh”.

Suuri kunnia: Joku muistaa sitten meikänkin joskus tulevina aikoina jostakin upeasta saavutuksesta. On lapsenlapsille kerrottavaa. Tosin ei ole lapsenlapsia kun ei ole lapsiakaan.

_ _ _

Teineillä tehdyt tutkimukset Suomessa osoittavat, että tytöt voivat selvästi huonommin kuin pojat. Niin typyt tilanteensa ilmaisevat. Siinä voi olla enemmän perää kuin joku uskoisikaan, että perusperheen rikkoutuminen suurkaupunkien tyttöporukoiksi ja pienempien mestojen poikamiehiksi on raskaampaa neidoille. Ja uudet sukupolvet kasvavat tähän, jolloin lisämääräisesti tarjolla on jostain kaukaa tulleita gentlemanneja korvaamaan Suomi-miehet. Älköön ammuttako viestintuojaa, mutta mielestäni tässä on jotain perimmäisesti epätervettä.

_ _ _

Kannattaa muistaa, että esim. suuret maailmanuskonnot juutalaisuus, kristinusko ja islam nyt ainakin tunnustavat vain kaksi ”virallista” sukupuolta – tämä seikka tulee esiin niiden pyhissä kirjoituksissa, joiden muuttamista tosi harjoittajansa eivät hyväksy, joten konfliktia leimuaa ilmassa, jos monikulttuuri tarkoittaa sitä, että ihan kaikki eri tahot aiotaan pakottaa nykyisen vihersosialistisen sekamelska-aatteen managerialistisella mahtikäskyllä muhimaan samaan pataan vailla mitään eriävän näkemyksen esitysoikeutta ja oman uskonsa ensisijaisuutta.

Naisistunut suvakkovaltamedia: tehkää nyt kerrankin naisen työ ja menkää kysymään (ja kristinuskon suhteen muilta kuin vain tietyiltä kansankirkkomme tv-julkkispapeilta), mitä mieltä näiden uskontojen arvovaltaiset tahot ovat ja mitä opettavat. Kertokaa meille, kiitos!

Se on oikeaa ja alkuperäistä toimittajan työtä: tuoda esiin tosiasioita eri puolilta, ja lukeva / katsova yleisö mieltyy tai ei mielly sekä johtopäättelee ihan itse ilman omia mielipiteitänne.

Olisi terve palautusaskel, jos erinäisissä asioissa otettaisiin muutama harppaus taaksepäin.

Tilaa
Ilmoita
guest

6 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Saku Kilponen

Naisistuminen ja naisnäkökulman lisääntyminenhän se on kaiken tämän hulluuden ja laumasieluisuuden takana täällä länsimaissa. Naiset takaisin keittiöön niin maailma voi vielä pelastua.

Kata

En mie mee keittiöön mutta en olekaan woke enkä cancel enkä lbgqthyxz+ 😀
Ne on niitä sekoja kun katsoo opettajia jenkeissäkin.7-vuotiaan tasolla olevia hihittäjiä.Siis sääliksi käy mutta lapsia noiden luokissa käy sääliksi eniten!

John Quiman

Valinnanvapaus ”keittiön” suhteen pitää olla. Ei voi olla mitään ideologiaa, joka painostaa keittiöön tai sieltä pois.

Nuo mainitsemasi hihittelijät ovatkin surkuhupaisa esimerkki näistä vassupelleistä, jotka uskovat olevansa viisaita, vaikka ovat sitä viisautta karttaneet niin hyvin, että siitä ei ole jäänyt edes hajua jäljelle.

John Quiman

Ei nyt sentään takaisin keittiöön linjaa, mutta paljon auttaisi naisten ja nuortenkin naisten mieltä, jos ymmärrettäisiin arvostaa äidin ja kotiäidin roolia. Nythän on paljon painetta siihen, että pitäisi luoda uraa ja lasten tekokin on maailman tuhoamista, koska Afrikassa tehdään liikaa lapsia. Ikään kuin suomalaisten sukupuuttoon kuoleminen pelastaisi maailman.

Ei saa unohtaa luontoa, jonka osa ihminen on. Pitää elää luonnon kannalta katsoen mielekästä elämää, eikä joidenkin keinotekoisten ideologioiden keksimien ihanteiden mukaisesti. Niillä ideologioilla vain sekoittaa päänsä.

Koiratkin voivat huonommin, jos ne eivät saa edes kerran lisääntyä.

Ihmisen on tarkoitus lisääntyä myös, luoda jälkipolvia, mutta ei ole välttämätöntä luoda niitä jälkipolvia liukuhihnalta, kuten joissain kehitysmaissa tehdään.

Nykyhenki on etääntynyt siitä, mikä on luonnollista ja on ollut miljoonia vuosia ihmiselle normaalia. Nainen on aina ollut leiritulen liepeillä ja tehnyt töitä, jotka ovat lähellä, sekä hoitanut lapsia ja ollut onnellinen roolissaan. Tämä luonnollinen halutaan kieltää siksi, että jotkut, jotka ovat itse kadottaneet tuntuman luonnolliseen, ovat sitä mieltä, että heidän todellisuutta pakoilevat mielipiteensä ovat fiksumpia kuin se mikä on ollut ihmiselle lajityypillistä kautta aikojen.

Toki on aina ollut myös naisia, jotka ovat olleet sotureita, mutta pieni vähemmistö. Tulee aina olemaankin niin, että jotkut naiset poikkeavat tyypillisestä roolista ja se on heidän oikeutensa. Vaan kun on alettu kaikkia naisia painostamaan ”parempaan” naisen rooliin soturina, työssä käyvänä taistelijana, on rikottu tuo ikiaikainen normaali, että pääosa viihtyy kodissa ja keskittyy jälkipolvien kasvattamiseen sekä kotipiiriin.

Kotipiiri ei suinkaan tarkoita sitä, että ei saisi liikkua, vaan sitä, että koti on hyvin keskeinen alue elämälle. Tämä ei tarkoita sitäkään, että nainen olisi alisteinen miehelle. Miesten asia on ollut, ja tietysti on edelleen, tehdä työtä sen eteen, että perhe pysyy ravittuna ja ja voi hyvin.

Kun puhutaan eläimistä, ollaan aina huolissaan siitä, että ne voisivat elää lajityypillistä elämää. Ei niille olla tarjoamassa jotain vasemmistolaisten viisausvajeisia ideoita tasa-arvosta ja muusta luonnollista valinnanvapautta rikkovaa ideologiaa.

Mutta ihmiselle ei haluta sallia lajityypillistä elämää, vaan halutaan pakottaa ideologisella aivosumulla ihmiset vasemmistoideologioiden ikeeseen.

Viimeksi muokattu 3 vuotta sitten by John Quiman
p.grandell

toi oli paras, musliimit ja juutaliset hyväksyvät vain kaksi sukupuolta, tota pitäisi kysyä viher globalisteilta että ovatko nyt nämä kaksi ryhmää ,nasseja?…,

John Quiman

Myös biologia tuntee vain kaksi sukupuolta. Vain ja ainoastaan vihervassujen vaikka pakolla tyrkyttämä ideologia löytää enemmän kuin kaksi sukupuolta. Miljoonien vuosien aikana, jonka ihminen on tallustellut muodossa ja toisessa planeetalla, ei ole koskaan keksitty, että olisi enemmän kuin kaksi sukupuolta.

Ei taida ollla olemassa uskontoa, joka tunnustaa enemmän kuin kaksi sukupuolta, ellei sitten pidä vastikään keksittyjä ideologioita uskontoina tai joitan politisoituneiden pappien oman uskontonsa vastaisten ajatusten viljelyä ikään kuin heidän kirkkonsa uskonnon ajatuksena.

Vaan on biologeja, muista puhumattakaan, jotka saavat kenkää yliopiston palveluksesta, jos väittävät, että on vain kaksi sukupuolta. Silloin nousee ideolosen liikkeen leimakirvesarmeija huiskimaan silmittömästi puhujaa ja tekee kaikkensa, että puhuja tuhottaisiin perin pohjin.

Viimeksi muokattu 3 vuotta sitten by John Quiman

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.