Blogit

Olipa Suomenmaassa kerran vaalit …

No niin oli. Mitäkö jäi käteen? Eipä paljon mitään, tai sitten jäi oikeastaan aika paljonkin. Lyhyesti ja ytimekkäästi, eli perussuomalaiset saivat onneksi paljon ääniä. Kaikenlaisen valtapoppoon mahtimediatalojensa kera on otettava huomioon, että äänestysikäisistä kansalaisista tässä maassa kuitenkin vähintään noin joka viides tai kuudes on maahanmuuttokriittinen (eli ei halua rajoittamattomasti kaikenlaista maahanmuuttoa), ja ilmastohysterian lietsominen meidän kaltaisessamme, yhtenä maailman puhtaimmista maista ei ole nyt tarpeen. Kannamme vastuumme, mutta emme panikoi. Ei ole mitään syytä siihen.

Lisäksi eduskuntaan tupsahti jo tuttujen lisäksi joukko uusia, erittäin mielenkiintoisia ja pystyviä kansanedustajia. Mainiota! Onnittelen teitä lämpimästi – sallinette tuttavallisuuteni – eli Riikka, Ano, Veikko, Ari, toinenkin Riikka, Jenna, Sebastian ja te monet muut.

Enpä hevin uskoisi, että te tekisitte ”soinit”, vaan pidätte linjan selkeänä ja sihdin kirkkaana. Sinis-puolueen häviäminen mikrobisarjaan oli niin oikein. Kiitos kansa! On teistäkin – siis meistä – näköjään joskus johonkin.

Eduskunnassa tultaneen kohtaamaan entistä enemmän kärjekkääksikin yltyvää sanailua, koska ollaan niin kaukana toisistaan. Toiset, mielestäni ne viisaammat, peräänkuuluttavat tuossa kivikolossitalossa sanomaa, jossa korostetaan työllisyyden parantamista, turvallisuutta, väljempää Eurooppaa, asianmukaista rajavalvontaa, hyötymaahanmuuttoa, arki-ihmisen tasolla pysymistä, ja ne monet toiset puolestaan maalailevat aivan liikaa utooppisia monikulttuureitaan ja alati kasvavien seksuaalioutouksien lanseeraamista ja pakkohyväksyttämistä kansalaisilla, jotka enimmäkseen ovat ihan meitä normi-ihmisiä, jotka haluaisivat jo vetää rajat johonkin. Jotensakin tällaista tulemme havaitsemaan piakkoin.

Tehkää te vaikuttajat työtänne siellä, me monet tavalliset tallaajat ja veronmaksajat teemme sitä näillä omilla tahoillamme. Seuraamme teitä. Luotamme teihin. Olkaa rohkeita. Viisaita. Tehkää parhaanne!

Hallitukseen pääsy ei ole itseisarvo. Väkivahva oppositiopuolue, joka pitää järkiasioita sinnikkäästi esillä, voi olla parempi vaihtoehto kuin laihan kompromissin hallituspuolue makeine marjaämpäreineen niille joillekin harvoille ja valituille. Luotan, että ns. ymmärrätte yskän.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa