Blogit

Perinteinen valemedia syöksykierteessä. Onneksi on some!

Kuva Max Pixel

Mediarintamalta kuuluu hyviä uutisia: perinteinen valemedia menettää asemiaan, ja some vahvistuu samaan tahtiin. Se on hyvä uutinen siksi, että lukijat saavat aiempaa monipuolisemmin uutisia ja muuta informaatiota. Enää ei päde vanha sääntö, että kustantaja/päätoimittaja/toimittaja päättää keneltä kysytään, mitä kysytään ja mitä johtopäätöksiä tehdään.

Nykyisenä someaikana valta on yhä enemmän jokaisella meistä. Me voimme käytännössä melko vapaasti kirjoittaa mitä haluamme ja minne haluamme. Välissä ei ole suodatinta, joka rajoittaa sananvapauttasi.

Toki vapauden myötä tapahtuu myös ylilyöntejä. Käytetään kieltä, joka ei ole asiallista. Kerrotaan perinteisen median tapaan asioita yksipuolisesti värittäen.

Somen puolella ilmestyvien lehtien taloudelliset resurssit ovat perinteiseen mediaan verrattuna aivan mitättömät. Monet julkaisut rakentuvat joko kokonaan tai suurelta osin talkootyönä. Koska resurssit ovat vähäiset, ne useimmiten keskittyvät julkaisemaan uutisia ja informaatiota, joka ei ole läpäissyt perinteisen valemedian suodattimia.

Somen puolella päästään jo lukijamääriin, jotka kilpailevat tasapäisesti isojen valtamedioiden kanssa. Otan henkilökohtaisen esimerkin:

Kirjoitin pari päivä sitten blogin Laura Huhtasaaren ehdokkuudesta. Sitä on tätä kirjoitettaessa luettu jo lähes 40.000 kertaa pelkästään OikeaMedia, Kansalainen ja Nykysuomi -verkkolehdissä. Sen lisäksi julkaisen blogini Lappeenrannan Uutisten, Imatralaisen ja Suomen Uutisten verkkosivuilla. Usein lähetän blogini joko sellaisenaan tai muokattuna myös moniin sanoma- ja paikallislehtiin.

Alla on taulukko Helsingin Sanomien levikin kehityksestä. Käyrä on pitkälti samanlainen myös muiden sanomalehtien osalta. Se sojottaa alas. Samaan aikaan pelkkien digitilausten määrä on korvannut vain pienen osan menetyksistä.

Vaikka somejulkaisut ovat jo saaneet vankan jalansijan, niin silti on monia, jotka vielä lukevat pelkästään perinteistä valemediaa. Siksi on tärkeää tehdä somejulkaisuja yhä useammalle tutuksi. Klikkaa siis blogin tai muun jutun lopussa olevia erilaisten somekanavien painikkeita, jotta blogi/juttu ja media saisi yhä laajemman tunnettuuden.

  • 277
    Shares

Tietoa julkaisijasta

Reijo Tossavainen

Reijo Tossavainen

Toisinajattelija. Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.
Eläkeläinen, entinen päätoimittaja-yrittäjä ja kansanedustaja (ps).

Liity kannattajajäseneksi

Kansalaisen verkkokauppa

Advertisement