Blogit

Rubicon on ylitetty – informaatiosotaan on valmistauduttava

USA:n viime päivien tapahtumat laittoivat minut ajattelemaan, että meidän perussuomalaisten ja muiden kansallismielisten ihmisten pitäisi alkaa toden teolla varautumaan siihen, että kansallismielisten mielipiteiden sensuuri tulee alkamaan ennen pitkää isossa mielessä myös EU-Suomessa.

Eli pitäisi alkaa ajoissa miettimään keinoja ja välineitä, joilla valmistaudumme siten, ettei meitä pystytä yhdellä iskulla vaimentamaan ja halvannuttamaan koko poliittista toimintaamme vastapuolen niin halutessa.

Tällaiseen yhtäkkiseen ja ”odottamattomaan” sensuuriin pitäisi siis alkaa varautua ja miettiä miten pystymme viestimään kun tällainen tilanne mahdollisesti/ja todennäköisesti jonkin tekosyyn varjolla iskee tännekin.

Kansallismielisten mielipiteiden sensuurihan on toki monella tapaa alkanut maassamme jo kauan sitten, mutta ei tällaisessa mittakaavassa, jonka nämä teknologiajätit askeleellaan USA:ssa nyt ottivat.

Ja nyt tietysti ne ja niiden sensuuritoimia tukevat poliittiset voimat rohkaistuvat entisestään tästä pyrhoksen voitostaan ja mitä isot edellä, niin siinä pienet seuraa tietysti perässä.

”Faktantarkastajat” yms. politrukit olivat ensimmäisiä kaikille näkyviä vakavia merkkejä koko tämän totaaliseen kontrolliin pyrkivän järjestelmän vaarallisuudesta. Nämä nykyiset teknologiajätit, jotka tietävät kaikista kaiken osoittivat viimeistään nyt toimillaan, että ihmisten pahimmat pelot niiden liiallisesta vallasta ovat käymässä toteen silmiemme edessä.

Yhdysvaltojen tapahtumat, eli se miten teknologiajätit sensuroivat Yhdysvaltain presidentin ja poistivat hänen tilinsä sekä estivät muiden keskustelualustojen lataamista niiden kautta pitäisi toimia nyt vakavana varoittavana esimerkkinä siitä, että ihan kaikkeen pitäisi olla valmistautuneena – myös täällä kotimaassa.

Kyse kun ei ole ainoastaan presidentti Trumpista, niin kuin meille yritetään tuputtaa – vaan sananvapaudesta koko länsimaissa sellaisena käsityksenä kuin me sen tunnemme.
Ja tätä sananvapautta meidän on tietysti puolustettava ja siten varauduttava, että voimme sen eteen toimia myös vaikka vastapuolella olevat voimat eivät sitä enää kunnioittaisikaan.

Sillä ilman sananvapautta meidän ei ole mahdollista enää rakentaa demokratiaa vaan kohtalomme on tyrannia.

Tietoa julkaisijasta

Niko A. Kauko

Pitkän linjan itsenäisyysmies ja vankkumaton suomalaisen kansanvallan puolustaja.

Kansallismielisen politiikan tekemiseksi tarvitsemme itsenäisen kansallisvaltion, sillä vain kansallisvaltiolla on käytettävissään ne välineet, joilla kansallismielistä politiikkaa voidaan toteuttaa.