Blogit

Suomi – kohtako entinen metsämahti?

Paitsi ensin terveen järjen EU-kriitikot, niin nyttemmin myös jopa osa valtamedian pääkirjoitustoimittajista ja hallituspuolueiden näkyvistä hahmoista ovat heränneet ilmaisemaan näkemyksiään Euroopan unionin tuputtamasta uudesta, uljaasta metsäpaketista.

Ei liene yllätys, että se laitimmainen vihervasemmisto ei kuulu tähän joukkoon, jossa herää edes jonkinlainen huoli maamme tilasta ja menestyksestä tulevaisuudessa.

En laita tähän nyt mitään linkkejä, sillä jokainen voi löytää nimillä ja tunnisteilla EU ja Suomen metsäpolitiikka paljonkin asiaa tästä aihepiiristä eri tiedotusvälineistä.

_ _ _

Käsittääkseni tässä on tiivistetysti kyse siitä, että ensinnäkin EU on viisaassa mielessään laatinut tietyt kriteerit, kuinka ja missä aikataulussa fossiilisperäisiä energianlähteitä (öljy, kivihiili ym.) on vähennettävä.

Ilmastosadun kiehtovan juonen mukaan ne kun juuri ihmisen tuottamana lisäävät ilmakehämme hiilidioksidia, mikä taasen kohtalokkaasti nostaa maapallon lämpötilaa.

Hiilidioksidi on välttämätön kasveille, jotka sitten auringonvalon ja tiettyjen maaperän ainesten kanssa muodostavat sähkökemiallisella reaktiolla kasviperäiselle ainekselle elinvoimaa, ja tässä prosessissa vapautuu ilmakehään happea, jota me nyt hengitämme.

_ _ _

Suomi Ruotsin ohella on Euroopan metsäisin maa. Meidän pitää siis nyt laittaa itsemme likoon, jotta muut Euroopan valtiot saavat saastuttaa enemmän, siis tupruttaa ilmakehään lisää omia päästöjään.

_ _ _

Nämä muut valtiot voivat sitten rauhassa kasvattaa omaa talouttaan suuremmalla hiilidioksidimäärällä, jotta Suomi voi olla se ”hiilinielu”, joka korvaa muiden Euroopan maiden päästöt.

_ _ _

Suomiko, joka on toteuttanut kaikkein aikojen parasta metsäpolitiikkaa ikinä maailmassa.

_ _ _

Nyt tulee tärkein asia: tekipä Suomi mitä tahansa, niin EU ottaa pikku-Suomelta kaikki edut ja rahat kuin tyhjää vain!! Jos Suomi toimii oikein, niin sitä enemmän meiltä nyhdetään!

Henkilöt hyvät: EU imee meiltä ihan kaiken kuin iso imukärsäinen hyttynen; sen tajusin jo silloin kun kansamme jallitettiin osaksi EU:ta. Ettekö tajua, rakkaat ihmiset, tilanne on jo menetetty! Kyseessä on suurvaltiohanke, jossa me pienet yksilöt jäämme jalkoihin.

Tilaa
Ilmoita
guest

3 Kommenttia
Uusin
Vanhin Äänestetyin
Palautteet
Näytä kaikki kommentit
Juha

Jos joku ei vielä tiedä mitä ”krotiilin kyyneleet” tarkoittavat? Niin hallituksen ja valtamedian kainot vaivalla puristetut kyynel ovat juuri niitä!

Tämä hallitus lopettaa Suomen kuin 1990-luvun laman aikana lopetettriin 15 00 ylivelkautettua pk-yrittäjää!!!

Kata

Hyvä kirjoitus,olet oikeassa.MIKSI meillä on tällaiset vaahtokarkit päättäjinä?Vähän kun kuumennetaan niin johan sulaa persuksia myöten hillotolppahiilinielututtiset!Kaikki käy mitä ehdotetaan!Että voi etoa se jengi!
Äänestin EI Euroopan Unioniin liittymisestä!

Jussi Hämäläinen

Tyhmän, kiltin, kuuliaisen ja sääntöjä noudattavan eväät syödään porukalla ensiksi. Sen jälkeen jokainen sitten syökin omia eväitään.
Katso vaikka Suomea, nettomaksajaa, ja vertaa kaikkiin nettosaajiin EU:ssa. Ne osaavat neuvotella ja pitää puoliaan, vaikka juuri niiden pitäisi saajina olla nöyrinä hiljaa.
Tai katso Ruotsiin; kun olet oikein kiltti, vieraanvarainen ja ystävällinen, menetät koko maasi laiskoille, osaamattomille ja aggressiivisille. Ruotsalaisten osana on ruokkia ja palvella uusia isäntiä. Niin, ja olla hiljaa ja kyyneleet silmissä vakuutella, että miten hyviä ja kilttejä sitä tässä ollaankaan, kun annettiin harhaisten hurmosporukkojen hoitaa maan politiikka.

Suomi on Ruotsin tiellä. Adjö, Finland, adjö.

Tietoa julkaisijasta

A drop in the ocean

Olen aika paljon somemaailmassa kokenut keski-ikäinen mieshenkilö, joka kävi näitä tämäntyyppisiä vaihtoehtomediahakuisia nettikeskusteluja jo ennen kuin koko ilmiö oli edes kovin tunnettu. Yleissivistystä on kohtuullisesti ja koulutuspohjaa opistosta yliopistoon.